perjantai 8. huhtikuuta 2016

Ensivaikutelmia iPhone SE:stä

Ostin edellisen iPhonen syksyllä 2010. Silloinen Nelonen edusti älypuhelinten terävintä kärkeä ja etumatka kömpelöön Androidiin oli tuntuva. Parin vuoden käytön jälkeen Nelonen alkoi hidastua, sen näyttö tuntui pieneltä ja kotinäppäin lakkasi toimimasta.

Sen jälkeen puhelimeni ovat olleet Android-malleja, mutta tuore SE-julkistus antoi hyvän syyn hankkia pienen iPhonen kakkospuhelimeksi. Ykköseksi pikkulaitteesta ei ole, eihän siihen saa edes puheluiden nauhoitusohjelmaa.

Lähes kuudesta vuodesta huolimatta paljon on pysynyt ennallaan. Applen hinnoittelu on edelleen törkeää: 499 euroa 16 gigan pikkupuhelimesta on riistohinta. Suorastaan törkeäksi hinnoittelu muuttuu sen vuoksi, ettei perusmallin muisti riitä mihinkään eikä 32 gigan versiota ole tarjolla. Oli pakko valita 64 gigan vaihtoehto 599 eurolla. Vastaavan Androidin olisi saanut kolmasosalla tästä hinnasta.

Applen logistiikka on yhä loistavaa. Verkkotilaus kertoi toimitusajan seuraavalle viikolle ja puhelin ilmestyi työpaikalle toimitettuna täsmälleen luvatussa aikataulussa.

Yhtä loistavaa on Applen paketointi. iPhone SE on kuin koru:
Puhelin kuin koru.
Kädessä laite tuntuu ihanalta, mutta myös säälittävän pieneltä. On kuin palaisi ajassa viisi vuotta taaksepäin. Pientä näyttöä voi hallita yhdellä kädellä, mutta aikuisen sormilla on vaikea osua oikeisiin kirjaimiin. Saisi se näyttö vähän isompi olla kuin 4 tuumaa... sen sijaan 113 gramman paino miellyttää kyllä.

Käyttöönotto sujui hyvin, mutta Androideista poiketen sim-kortti on pakko olla, tai asennus ei etene alkua pidemmälle. Ahvenanmaan listaaminen Afganistanin ja Alankomaiden välissä herättää hilpeyttä.

Ahvenanmaalaisten toiveuni: valtiona muiden joukossa?
Yksinkertainen käynnistysvalikko ja erillinen asetusohjelma ovat muistoja iPhonen nuoruudesta. Kaikkialla muualla niitä pidettäisiin säälittävän vanhanaikaisina, mutta iföönikäyttäjät eivät valita. Tämä on juuri niin kuin Jobs sen tarkoitti.

Pieni vipukytkin vaihtaa edelleen soittoäänen ja värinän välillä. Ratkaisu on yksinkertainen, mutta toimiva. Uusissa Androideissa äänettömyyden kytkeminen on tehty aivan liian tekniseksi ja monimutkaiseksi.

Applen CarPlay heräsi heti toimimaan autossa. Vastaava Android vaatii kikkailua, koska se pitää ladata erillisenä ohjelmana eikä löydy suomalaisesta sovelluskaupasta. Tosin ominaisuuksiltaan CarPlay on kovin rajoittunut.

Kameralla voi vihdoin kuvata 4K-videoita, mutta vakaimen puuttuessa kuva hyppii niin, että sitä on rasittavaa katsella. Sama syy rajoittaa hämärässä kuvaamista, mutta otan testikuvia myöhemmin.

Kamera ottaa edelleen 4:3 kuvia -- voi elämä! Lähes neliskanttinen kuva on perua analogisesta TV-maailmasta, enkä keksi sille mitään syytä (etenkin kun puhelimen näyttö on laajakuvaa). Kaikissa muissa puhelimissa kamera ottaa 16:9 kuvia. Perinteisissä järkkäreissa kuvasuhde on 3:2, vain minijärkkäreissä iPhonen tapaan 4:3.

Kuvaa voi toki rajata, mutta silti neliskanttiset kuvat tuntuvat vanhanaikaisilta. Rajaus syö myös pikseleitä, sillä 4:3 tilassa tarkkuus on 4032 x 3024 eli 12 megapikseliä ja siitä 16:9 rajauksen jälkeen mitoiksi jää 4032 x 2268 eli runsaat 8 megapikseliä. Etukameran tarkkuus on vain 1,2 megapikseliä, mutta se riittää alkeellisiin selfieihin.

Androidiin tottunut kaipaa peruutusnäppäintä. Eikä kyse ole pelkästä tottumuksesta: näppäin parantaa käytettävyyttä. Mutta Jobs ei sitä ajatellut, joten tähän on tyytyminen.

Avustaja-Siri sai äskettäin iOS-päivityksen myötä tuen suomen kielelle. Ja se onkin hauska juttu: voi sanoa "Hei Siri" (ilman kotipainiketta) ja avustaja herää eloon. Esimerkiksi aamuherätyksen asettaminen käy näppärämmin puheella kuin numeroita pyörittelemällä.

"Hei Siri, herätä minut aamulla kello seitsemän"
Tähän pitää perehtyä tarkemmin.

Lisäys 9.4.2016: lyhyen kokeilun perusteella suomenkielinen Siri on aika kömpelö ja sillä on yllättäviä tunnistusvaikeuksia helpoissakin sanoissa. Palaan aiheeseen myöhemmin.

Sen sijaan ikävänä yllätyksenä kävi ilmi, ettei SE-mallissa olekaan ilmapuntaria. 

8 kommenttia:

  1. 4:3 on yleinen kuvasuhde puhelimissa. 16:9 tehdään siitä rajaamalla. Usein kamera on asetettu niin, että oletuksena on 16:9, jolloin käyttäjä ei saa kaikkia mainostettuja pikseleitä. 4:3 on yleinen myös kompakteissa. Sekä 4:3 että 3:2 ovat saaneet alkunsa 35 mm filmistä. Jos filmi kulkee pystysuunnassa niin 4:3 on luonnollinen kuvasuhde. Vaakasuunnassa 3:2 on luonnollinen suhde.

    VastaaPoista
  2. Kylähän älypuhelimissa yleensä kuvasuhde on 4:3. 16:9 kuvat tehdään rajaamalla. Joskus 16:9 on oletusarvo, mutta silti se on rajaus ja käyttäjä ei saa kaikkia mainostettuja pikseleitä. 4:3 suhdetta käytetään myös yleisesti kompaktikameroissa.

    Videon stabilisoimisen on ohjelmia.

    VastaaPoista
  3. 4K-videon ohjelmallisesta stabiloinnista ei ole paljon iloa, koska käsittelyn jälkeen se ei enää ole 4K:ta (puhumattakaan ajasta, jonka 4k-stabilointi vaatisi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 4K on vain nuneronumero. Kyllähän video silti olisi erittäin hyvänlaatuista, varmaan parempaa kuin vapinan kanssa. Aika tili voi olla ongelma, mutta kuinka kiire nyt voi olla.

      Poista
    2. 4K on vain nuneronumero. Kyllähän video silti olisi erittäin hyvänlaatuista, varmaan parempaa kuin vapinan kanssa. Aika tili voi olla ongelma, mutta kuinka kiire nyt voi olla.

      Poista
  4. Mihin ihmeeseen kaipaat ilmapuntaria?

    VastaaPoista
  5. Kysymys kuuluu onko noissa IPhoneissa muistikorttipaikkaa vai pelkästään sisäinen muisti? Kohta 2v luotettava Android (Sony Xperia Z2), jossain vaiheessa pitää jälleen vaihtaa laitetta.

    VastaaPoista
  6. Missään iPhonessa ei ole muistikorttipaikkaa. Ideana on, että kun muisti tulee täyteen, vaihdat uuteen malliin. Ja jos ostat 16 gigan mallin, olet pulassa from day 1.

    Kaipaan ilmapuntaria, koska se on muissakin iPhone-malleissa ja Samsungin puhelimissa. Olen ymmärtänyt, että Applen liikuntaohjelma käyttää ilmapuntaria korkeuserojen mittaamiseen, mikä tekee energiankulutuksen arvioinnista tarkempaa. Ja SE-mallia on mainostettu, että se on vain pienempi versio 6-malleista (sans 3D Touch). Missään ei mainittu, että myös ilmapuntari on jätetty pois.

    Kaipaisin myös lämpötila- ja kosteusantureita, mutta Samsung on luopunut niistä uusissa puhelimissaan.

    VastaaPoista