lauantai 4. marraskuuta 2017

Google Wifi -tukiasema

Googlen oma wifi-tukiasema tuli myyntiin Suomessa lokakuussa. USA:ssa se esiteltiin jo vuosi sitten. Omani toin kesän jenkkimatkalta. Kyseessä on uusi malli aikoinaan keskustelua herättäneestä versiosta (OnHub), joka ei koskaan tullut Suomeen. Googlen mukaan se perustui TP-Linkin tekniikkaan, kun taas uusi malli on kokonaan omaa suunnittelua.

Applella on samanlainen, joskin kooltaan pienempi laite, joka sopii wifi-verkon lisäksi vaikka Air Play-vastaanottimeksi kaiutinta varten. Googlen erikoisuutena on näppärä hallintaohjelma älypuhelimessa sekä mahdollisuus luoda tukiasemista talon sisäinen mesh-verkko, jolloin ne peittävät isomman alueen. Asemia myydään myös kolmen pakkauksissa hintaan 375 euroa (kolmas asema siis puoleen hintaan). Yksittäisen aseman hinta on 149 euroa. Valmistajan mukaan se riittää 140 neliön koteihin. Kolme asemaa kattaa jopa 420 neliötä. Kuuluvuus riippuu tietenkin talon rakenteista.

Ulkoisesti wifi-asema on tylsä. Tällä ei muotoilupalkintoja voiteta, mutta ei kai ole tarkoituskaan.

Etualalla Google Wifi, taustalla F-Securen Sense.
Sensen rinnalla Googlen laite näyttää pieneltä ja on helpompi sijoittaa esimerkiksi kirjahyllyyn. Asema tukee ac-standardia. Pohjassa on usb-c-virtaliitin sekä kaksi Ethernet-porttia. Tähän saa siis kiinni yhden langallisen laitteen, mutta siinä se.

Googlelta on lupa odottaa helppokäyttöisyyttä -- ja kyllä, asetukset sujuvat näppärästi hallintaohjelmalla (Android ja iOS). Asennus käynnistyy osoittamalla kameralla purkin pohjassa olevaa QR-koodia.

Purkki tunnistetaan QR-koodilla.
WPS-painiketta ei ole, mutta Google tarjoaa sen tilalle omaa tekniikkaansa. Vierasverkon käyttäjät saavat verkon nimen ja salasanan automaattisesti. Kotiverkon laitteita voi avata vierasverkon käyttäjille yksinkertaisesti listasta rastimalla, jolloin vieraat voivat esimerkiksi näyttää lomavideoita suoraan kännykästään Chromecastin kautta televisioon.

Vierasverkon perustaminen.
Tukiasema on älykäs: se tarkkailee koko ajan kanavien kuormitusta ja pyrkii valitsemaan aina parhaiten toimivan. Se myös testaa jatkuvasti operaattorin nopeutta:

Nopeustesti on automaattinen.
Suurin hyöty automatiikasta saadaan silloin, kun tukiasemat ovat keskenään mesh-verkossa eri kerroksissa tai eri huoneissa. Ne vaihtavat käyttäjän laitteen automaattisesti parhaiten kuuluvaan asemaan.

Hallintaohjelma toimii myös kotiverkon ulkopuolella, mitä yleensä neuvotaan tietoturvasyistä välttämään. Googlella on ilmeisen vahva usko oman tekniikkansa turvallisuuteen.

Ihme kyllä hallintaohjelmassa on toiminto, joka lähettää verkon salasanan selväkielisenä vastaanottajalle. Helppokäyttöistä kyllä, mutta enpä suosittele lähettämään mitään salasanoja salaamattomina sähköpostilla.

Ohjelma näyttää tukiasemaan kytkeytyneet laitteet nopeuksineen:

Tukiasemaan kytkeytyneet laitteet ja nopeudet reaaliajassa.
Kiinnostavan laitteen nopeutta voi seurata graafista ja kokonaisliikennemäärä nähdään tilastona päivän, viikon kuukauden tai kahden kuukauden ajalta. Mainio tapa seurata, miten paljon kaistaa eri laitteet syövät. Suuri lähtevän datan määrä voi kertoa esimerkiksi haittaohjelmasta.

Yhden laitteen päivätilasto.
Yksittäisen laitteen liikenteen voi priorisoida muiden edelleen joko yhden, kahden tai neljän tunnin ajaksi -- mainio keino varmistaa, että rajoitettu kaista riittää elokuvan katseluun tai pelisessioon.

Hauska ominaisuus on myös perheen wifi-paussi:

Pelit ja vehkeet seis.
Sillä voi varmistaa, että lasten nettikäyttö loppuu ajoissa, eikä nukkumaan meno viivästy ainakaan netin vuoksi.

Yksittäisen laitteen IP-osoitteen voi määrittää pysyväksi ja sille voi asettaa porttiohjauksen:

Google Wifistä puuttuu usb-portti sekä laitekohtainen nopeuden hallinta. Myös Ethernet-portteja voisi olla pari lisää. Muutoin laite täyttää tehtävänsä mainiosti. Taloissa, joissa on kaksi tai useampi kerrosta, tai muuten hankalia rakenteita, kolmen aseman paketti on kerrassaan pistämätön -- joskaan ei ihan halpa -- ratkaisu talon verkottamiseen.

7 kommenttia:

  1. Apple on käytännössä lopettanut omien tukiasemiensa kehityksen.

    VastaaPoista
  2. Applella on toki vielä myynnissä Airportteja ja Time Capsulea.

    Käytössäni on Time Capsulen aiempi litteä 3TB malli hieman yli 5v
    (2012 kesällä ostettu) ja se on toiminut moitteettomasti tukiasemana
    ja Time Capsule backup-laitteena kahdelle MBP:lle. Noin 100m2 tilassa
    se on kantanut hyvin joka puolelle vaikka talo on lähes 100v vanha ja
    seinät siellä ovat nykyisiin taloihin verrattuna huomattavan massiivisia.

    Ohjelmistoakin Apple on päivittänyt varsin kohtuullisesti, viimeksi
    vajaa vuosi sitten, viimeinen
    (KRACK) haavoittuvuus ei tämän tiedon mukaan koske niitä
    .

    Olen tehnyt töitä myös yritystason langattoman parissa koko tämän
    vuosituhannen puolen ja käyttänyt kotonakin keväästä 2003 sitä,
    jolloin ostin 802.11g tukevan Linksysin heti sen tultua myyntiin. Se riittikin
    hitaammilla koneilla ja yhteydellä viitisen vuotta, vasta sitten kun
    tukiasemien määrä naapurustossa lisääntyi runsaasti. Sen jälkeen etsin
    ja kokeilin eri vaihtoehtoja löytämättä hyvää kuluttaja-tukaria tarpeeseeni.

    Ennen TC:n hankintaa kokeilin useita vaihtoehtoja, ostin muutamia eri
    kuluttajamallin tukiasemia mm. yksi niistä oli Cisco Linksys E4200 ja lisäksi
    joku sen aikainen Buffalo jonka mallia en nyt muista, annoin pois
    tarpeettomana. Molemmat edelliset kuluttajalaitteet olivat sanalla
    sanoen "roskaa", ohjelmistoiltaan ja raudaltaan. Ohjelmistot bugisia
    ja rauta toimi huonosti hiemankaan isommalla kuormalla joka sai
    laitteen lämpiämään.

    Kokeilin myös pariin otteeseen työpaikalta lyhytaikaisesti useampia
    lainaamiani Cisco Aironet AP (Enterprise sarjan) tukareita ja ne
    toimivat aina erittäin hyvin, joten tiesin että parempia on olemassa.
    Keväällä 2012 kokeiltuani Time Capsulea totesin sen langattoman olevan
    yhtä hyvän kuin Ciscon laitteen niin hankin sen välittömästi. Ainoa
    huolenaihe oli alussa sen kanssa, että se käy myös aika lämpöisenä,
    joten se ei ole kovin energiatehokas ja ajattelin lämpiämisen
    mahdollisesti lyhentävän 3TB:n levyn ikää. No näin 5v jälkeen voin
    kai jo todeta, että jälkimmäinen oli turha huoli, levyhän ei ole
    aktiivinen koko aikaa, vain silloin kun sille varmistetaan tai palautetaan.

    VastaaPoista
  3. ... jatko

    Mutta jos nyt tekisin ja siis kun seuraavan kerran uudistan langatonta
    tähän kohteeseen niin varteenotettavia vaihtoehtoja pelkän langattoman
    tekoon olisivat Prosumer/Professional tason laitteista seuraavat:

    - Ubiquity UniFi -järjestelmä (ks http://www.ubnt.com/unifi/unifi-ap/), joka on erittäin käytetty Pohjois-Amerikassa -erityisesti omakotitaloissa, PKT-yrityksissä, kahviloissa, hotelleissa jne. Siis missä yksi yksittäinen tukiasema ei enää riitä kattamaan tarvittua aluetta. Sen aloitus kustannukset pienelle järjestelmälle ovat ja varsin pienet ominaisuuksiin nähden, mutta tarvittaessa laajentaminen on hyvin helppoa tehdä ja järjestelmä skaalautuu kyllä varmasti silti lähes kenen tahansa tarpeisiin. Senetic.fi sivulta (ks. http://www.senetic.fi/ubiquiti/unifi/) näkee hintoja, aloituskustannukset on varsin kohtuulliset. Youtubessa on videoita UniFi:n (ks. http://www.youtube.com/results?search_query=UniFi) rakentamisesta ja konfiguroinnista, joilla melkein kuka tahansa mikrotuki-tasoiseen työhön kykenevä voi rakentaa varsin hyvän langattoman verkon.)

    - Cisco Meraki -järjestelmä (ks. http://meraki.cisco.com/), joka on paljon käytössä myös yrityksissä, hotelleissa jne. erityisesti niillä joilla on useita toimipisteitä ja halutaan keskitetty pilvihallinta. Sillä on merkitystä kun omaa IT-osastoa jonka kyvyt riittäisivät varsinaiseen Enterprise tason järjestelmiikn omine konesaleineen ei ole käytössä.


    Enterprise luokan järjestelmilläkin toki onnistuu, mutta kustannukset ja ympäristön muut vaatimukset sellaisen ylläpitämiselle ovat kotikäyttäjälle tarpeettoman suuret.

    ps. Petteri, https -linkkien sallimattomuus kommentoinnissa viitteiden lisäämisestä hankalampaa kuin sen varmasti tarvitsisi olla.

    pps. Tämä blogi muutenkin näköjään ei luota anonyymin kirjoittajan linkkeihin, no linkit sitten tuolla suluissa, sopii leikata ja liimata asia jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  4. Lisään vielä, että kannattaa katsoa Youtubesta

    - Understanding WLAN Capacity Limits | Darrell DeRosia

    https://www.youtube.com/watch?v=HRhZniqyey8

    Darrell DeRosia selittää hyvin miksi langattoman verkon markkinoinnissa usein käytetyt nopeudet eivät näy käytännössä toimi.

    VastaaPoista
  5. Blogin asetukset ovat oletusarvoissa, siis Googlen valitsemia.

    Ubiquity näyttää todella monipuoliselta, asemia löytyy joka lähtöön, mutta normaalin talon verkon hinta nousee Googlea korkeammaksi (ehkä toimiikin paremmin).

    Onko kenelläkään kokemusta Eerosta?

    Aikoinaan ihmettelin, kun Airportin Windows-hallintaohjelma ei toiminut. Apple oli lopettanut sen tukemisen johonkin vanhaan versioon. Ikävä ylläri.

    VastaaPoista
  6. @Petteri,

    Blogin asetukset ovat oletusarvoissa, siis Googlen valitsemia.

    Mutta silti ovat hyvin erilaiset ja heikommat anonyymin kommentoida kuin toisessa blogissasi samalla alustalla. En osaa sanoa mistä voisi johtua, en itse bloggaa ja käytä ko. alustaa. Joka tapauksessa https linkkejä ei sallittu ja toisekseen ilmeisesti linkkien määräkin on rajattu, myös jatkopostauksessa samalta IP:tä tms.

    Langattomasta verkosta tulee keskitetyllä hallinnalla huomattavasti toimivampi kuin erillisillä laitteilla. Syitä on monia, mutta olennaisimpia ovat se että järjestelmä säätyy kokonaisuutena. Käytetyt kanavat ja -tehot, järjestelmä mittaa ja säätää toimintaa niin että toiminta on niin optimaalista kuin se niissä olosuhteissa voi kulloinkin olla, tukiasemalta toiselle clentin siirtyminen on käytännössä katkotonta jne. Siksi nykyisin jo toista tukiasemaa tarvittaessa kannattaa siirtyä käyttämään kokonaisuutena toimivaa järjestelmää. HIeman korkeampi hinta myös yleensä tarkoittaa sitä, että käytetty rauta on parempaa siis suorituskyky kuormitettaessa parempi ja mm. käyttöikä pidempi.

    Eero? Ei mitään havaintoa mistä puhut/kirjoitat.

    Hallintaohjelmien toimimattomuudet uudemmilla käyttiksillä voi ratkaista virtuaalikoneilla. Se on yleinen tapa toimia ammattilaisten keskuudessa ko. tilanteissa. Tämän tästä hallintaohjelmat ovat vuosien mittaan hajonneet javan version vaihtumiseen, windowsin tai minkä tahansa version vaihtumiseen. Niiden valmistajat sitten myöhemmin korjaavat asian tai joskus eivät vaivaudu, jolloin virtuaalikoneita tarvitaan avuksi niin kauan kuin kyseistä rautaa tai ohjelmistoa käytetään johon hallintaohjelmaa tarvitaan. Apple ei näytä erottuvan joukosta. AirPort Utility hallitsee airport ja time capsule laitteita SNMP:n yli, joten se toimii ihan hyvin myös virtuaalikoneesta jaettuna. Jos ja kun virtuaalikoneen rakentaminen tyhjästä ei kiinnosta, niin kaupallisissa virtualisointiohjelmistoissa kuten VmWaren tuotteissa on migraatiotyökalut, joilla fyysisen koneen voi kloonata virtuaalikoneeksi ts. ns P2V työkalu löytyy.

    Lyhyesti siis, ammattilainen ei päivitä infransa, oli sitten kotona tai töissä, hallintaan tarvittavia tietokoneita kokeilematta ensin testasennuksilla saako kaikki tarvittavat ohjelmat toimimaan uudella käyttisversiolla. Jos saa niin päivitykset voi tehdä, jos ei niin sitten infran hallintaan täytyy joko rakentaa erillinen virtuaalikone tai kloonata olemassa oleva hallintakone jo ennen päivitystä. Jälkikäteen toimimattomuuden ihmetteleminen ei ole viisasta.

    Joskus näitä virtuaalikoneita joutuu sitten pitämään varalla varsin pitkään. Vanhin minulla oleva tällä hetkellä on Win2k, jossa on yhden vielä käytössä olevan laitteen hallintaohjelma. Virtuaalikoneen pitäminen laitteen erttäin harvoin tarvittavaa hallintaohjelmaa varten parilla USB-tikulla (ajoversio + backup) ei maksa mitään. Laite kuitenkin toimii hyvin ja on toiminut jo vuodesta 1992 asti. Valmistaja myytiin jo -99 toiselle joka sitten lopetti ko. laitteen valmistuksen eikä hallintaohjelmaakaan ole sen jälkeen tehty. Mutta näitä laitteita myydään edelleen mm. eBay:ssa ja ne ovat erittäin suosittuja kestävyytensä vuoksi siinä tehtävässä mihin ne on tehty, siksi minäkään en ole kiirehtinyt niiden poistamista, varaosiahan saa eBaysta todella hyvin ja uudet laitteet ovat itse asiassa lyhytikäisempiä kun nämä vanhat :)

    VastaaPoista
  7. Täytyy tutkia blogin asetuksia.

    Eerolla ei ilmeisesti ole nimestä huolimatta mitään tekemistä Suomen kanssa.

    VastaaPoista