tiistai 20. marraskuuta 2012

Taivaallisessa netissä (Norwegian)

Onpa taivaallista, että Norwegianin koneissa on nettiyhteys -- ja vieläpä ilmaiseksi! Lentoemäntä muistuttaa netistä jo ennen koneen nousua ja muistaa samalla mainita, että Norwegian on ensimmäinen netin tarjoava eurooppalainen lentoyhtiö.

Netti koneessa, vieläpä ilmaiseksi!
Netti avautuu kun turvavyön merkkivalo sammuu ja loppuu vastaavasti laskeutumisen alkaessa. Ei muuta kuin kokeilemaan!

Ja toimiihan se, mutta Youtuben katsomisen voi saman tien unohtaa. Netti pätkii ja hidastelee, mutta välillä tavara siirtyy ihan mukavasti.

In the air... and online!
Yritin testata yhteysnopeutta, mutta se osoittautui vaikeaksi, sillä testiohjelma ei saanut yhteyttä edes omiin palvelimiinsa. Vain yksi mittaus läppärin kautta onnistui, ja siinä tuli kunnon nopeudet:

Parhaimmillaan latausnopeus ylsi megabittiin sekunnissa.
IP-osoitteen perusteella yhteys näkyy maanpinnalle Saksan kautta, siksi nopeustesti käyttää saksalaista serveriä.

Hauskana lisäpalveluna selain näyttää tietoja lennon etenemisestä, aivan kuin matkustajalla olisi oma infonäyttö:

Matkan etenemistä voi seurata omalta läppäriltä tai älypuhelimesta.
Yhteyden pätkimistä kuvaa se, ettei säätietojen ikkuna päivittynyt paluumatkalla. Menomatkalla karttaikkuna oli pimeänä, mutta säätiedot näkyivät. Netin toimivuus ei riippunut ainakaan käyttäjien määrästä, sillä aamukone (LN-NOL) oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja netti toimi siitä huolimatta nopeammin kuin illan paluulennolla (LN-DYU), jolloin matkustajia oli hädin tuskin kolmannes.

Jos yhteys olisi luotettavampi, moni olisi valmis maksamaan siitä. Turha kuitenkaan odottaa netin yleistyvän lähiaikoina. Isot eurooppalaiset yhtiöt ovat luvanneet wlan-palvelua jo parin vuoden ajan, mutta juuri mitään ei ole tapahtunut. Ilmeisesti nettiyhteys vaatii investointeja, joihin talouskurimuksessa elävillä yhtiöillä ei ole halukkuutta, ja tukiasemat voi asentaa vain uusiin konetyyppeihin. Norwegianin laivasto edustaa uutta sukupolvea, tänään käytössä oli 737-800.

Jonain päivänä nettiyhteys lentokoneessa on yhtä yleistä kuin kahvitarjoilu. Sitä odotellessa... no, onhan se hyvä että vielä on yksi paikka, jossa saa edes hetken olla täysin rauhassa.

5 kommenttia:

  1. Halpalentoyhtiön palveluja aina moititaan, muttaa ...

    VastaaPoista
  2. Kunpa VR saisi maanpäälliset yhteydet toimimaan paremmin. Pelkkä netin selailu onnistuu juuri ja juuri. Ilmeisesti Sonera/Elisa yms. ovat rajoittaneet palvelun käytettävyyttä palomuurisäännöillä. Tuo Norwegianin palvelu oli hauska kokemus Euroopan lennolla. Joitain vuosia sitten (2006) lensin Lufhansalla jenkkeihin ja silloin sielläkin oli koneen sisäinen netti ja sain mm. tiedon että Suomi hävisi lätkän Olympiakullan Ruotsille kun Sakun maila lyötiin palasiksi.

    VastaaPoista
  3. Lufthansalla taisi olla wlan-kokeilu, mutta jostain syystä sitä ei jatkettu. Vai onko joku nähnyt viime aikoina nettiä heidän koneissaan?

    Viime talvena lensin superjumbolla (A380) USA:han. Istuimissa oli Ethernet-pistoke, josta tuli vastaus pingiin, mutta lentokoneesta ulos verkolla ei päässyt :-(

    VastaaPoista
  4. http://www.lufthansa.com/online/portal/lh/de/info_and_services/on_board?nodeid=3108158&l=en&cid=18002
    http://www.lufthansa-flynet.com/?l=en
    http://konzern.lufthansa.com/en/themen/net.html
    http://klarhorst.com/Liste.htm

    Lufthansa Flynet on tarjolla pitkillä lennoilla tietyillä konetyypeillä, saatavuus lisääntyy hiljalleen. Lähettivät tuossa hiljattain syntymäpäivän kunniaksi kupongin, millä saisi käyttöaikaa.

    VastaaPoista
  5. Norwegianin netistä tätä kirjoittelen, aluksi takkusi ja pienen odottelun jälkeen hyvin pyörittää kevyttä selaamista ja tekstiä kuvalla sain koemielessä ladattua fb:n palvelimelle normiajassa. Testivälineinä iPhone ja iPad. Lennon reaaliseuranta on myös hulppea juttu, varsinkin silloin kuin voit seurata livenä myös ikkunasta näkyvyyden niin salliessa ....

    VastaaPoista