sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Canon 14 mm vs. Samyang 14 mm

Olen viime aikoina saanut paljon iloa todella leveästä laajakulmasta. Ostin ensin edullisen Samyangin 14-millisen, ja vaikka se tuotti säätämisen jälkeen hyviä maisemakuvia, halusin kuvata myös läheltä, jolloin automaattitarkennusta jäi kaipaamaan.

Samyangin alkeellisuus on tavallaan hienoa. Aukon suurentaminen kirkastaa kuvaa tuntuvasti jo etsimessä. Lisäksi on vapauttavaa, kun voi kuvata ilman tarkennuspisteitä ja keskittyä vain sommitteluun. Mutta monissa tilanteissa automaattitarkennus tulee silti tarpeeseen.

Unelmien laajakulma olisi Sigman 14 F1.8, mutta sen paino ja hinta (n. 1700 euroa) eivät houkutelleet. Laajakulmaa tarvitsee usein matkoilla, joten keveys on etu. Ja siinä Samyangia on mahdoton ohittaa. Vaikka se katoaisi matkalla, vahinko ei ole kovin suuri.

Canonin 14 mm F2,8 II-mallia liikkuu käytettynä runsaalla tuhannella eurolla, ohjehinta 2200 euroa tuntuu kohtuuttomalta. Löysin sopivan käytetyn ja pääsin vertailemaan sitä Samyangiin.

Nykyaikaiset objektiivit ovat niin hyviä, että eroja joutuu hakemaan kuvia suurentamalla. Tässä suhteessa Canonin ja Samyangin vertailu on kiitollista puuhaa: erot suorastaan hyppäävät silmille. Nyt ei tarvita monimutkaisia mittauksia, paljas silmä kertoo ihan riittävästi.

Seuraavat kuvat on otettu Canon 5Dm3:lla raw-tilassa ja muunnettu jpeg-muotoon pienentäen ilman mitään muokkauksia. Samyangin tarkennusrengas käännetty ääretön-asentoon.

Canon 14 mm F2,8
Canon 14 mm F5
Canon 14 mm F10
Samyang 14 mm F2,8
Samyang 14 mm F5
Samyang 14 mm F10
Heti näkyy, että Samyangin objektiivi on selvästi laajakulmaisempi kuin Canonin. Samyangin vinjetointi on paljon voimakkaampaa ja kuvan pohjaväri selvästi kellertävä. Terävyydessä ei ole moittimista täydelläkään aukolla.

Geometriavirheissä sen sijaan on. Rakennuksen kyljet kaartuvat selvästi. Samyangin kuva paranee oleellisesti Lightroomissa. Seuraavassa kuvapari täydellä 2,8-aukolla mutta automaattisilla sävy- ja geometriakorjauksilla ajettuna.

Canon 14 mm F2,8 Lightroomin automaattisilla korjauksilla
Samyang 14 mm F2,8 Lightroomin automaattisilla korjauksilla
Käsittelyn jälkeen kuvat ovat paljon lähempänä toisiaan. Käsin säätämällä kuvaa voisi vielä parantaa, nämä kuvat ovat suoraan automatiikan jäljiltä.

Objektiivien sävyero käy hyvin ilmi sisällä otetuista vertailukuvista:

Canon 14 mm F5
Samyang 14 mm F5
Jostain syystä Samyangin kuvista pienellä aukolla (suuri F-arvo) tulee Canon 5Dm3:lla joskus selvästi ylivalottuneita, suurilla aukoilla kannattaa (pieni F-arvo) vinjetointia korjata ylivalotuksella jo kuvauksen aikana. Canonilla näitä ongelmia ei ole.

Lisää testikuvia ja isommat versiot ovat sivulla https://petterij.kuvat.fi/kuvat/Testikuvia+eri+laitteilla/Canon+ja+Samyang+14-milliset/

Kuvien perusteella on helppo nähdä, että yleiskäyttöisenä laajakuvaobjektiivina Canonin versio on selvästi parempi. Hinta/laatu-suhteessa Samyang on kuitenkin ehdoton ja tähtikuvaajien joukossa se onkin erittäin suosittu vähäisen coma-ilmiön vuoksi. Nykyisin Samyangin 14-millistä liikkuu paljon käytettynä, hinta 250-300 euron luokkaa. Käytetyn ostamisessa on tietenkin aina riski, Samyangin laadunvalvonta jättää ilmeisesti toivomisen varaa ja yksilöerot voivat olla suuria.

Objektiivit sivulta nähtynä.
Molemmat ovat "mulkosilimiä" ja niissä on terälehtimäinen vastavalosuoja.
Samyangissa on vain manuaalinen tarkennus.
Kummatkin ovat hauskoja laseja, jotka houkuttelevat luovaan kokeiluun.

2 kommenttia:

  1. "Samyangin tarkennusrengas käännetty ääretön-asentoon." Tarkentaako sinun Samyangisi äärettömään, kun asteikko on äärettömän kohdalla? Monessa Samyang yksilössä kun se oikea ääretön on jossain ihan muualla kuin siellä missä asteikko väittää sen olevan.

    VastaaPoista
  2. Näin olen itsekin kuullut. Omani tarkentaa oikein, kaukaiset kohteet ovat teräviä F2,8:lla kun rengas on äärettömän alkumerkin kohdalla.

    VastaaPoista