perjantai 15. helmikuuta 2019

Itsepintainen Siri syö iPhonen akkua

Olen käyttänyt iPhone SE:a kolmospuhelimena, ja siihen se on sopinut hyvin. Pehmeän silikonikuoren ympäröimänä pienikokoinen SE on kulkenut mukana tietokonelaukussa ja sillä on voinut testailla sovelluksia, jotka toimivat vain iOS:ssä.

Jokin aika sitten huomasin iPhonen akun olevan aina tyhjä. Lataus kesti hädin tuskin vuorokautta, vaikka puhelinta ei edes avattu kertaakaan. Mitä ihmettä oli tekeillä?

Akun tyhjentymiseen voi olla lukemattomia syitä. Taustalla voi olla energiasyöppöjä ohjelmia tai puhelin voi reagoista laukussa haamupainalluksiin, jotka sytyttävät näytön. Akku voi olla myös kulunut, jolloin mikään vippaskonsti ei auta. Asetukset -> Akku näytti kuitenkin akun kapasiteetin olevan lähes uudenveroisessa kunnossa (92 %).

Akun kunto 92 %.
Akku-kohdasta löytyy lista energiaa kuluttaneista ohjelmista. Itselläni sekaannusta aiheutti aikoinaan asentamani Battery-niminen sovellus, jonka kuvake muistutti iOS:n omaa kuvaketta. Kummastelin aluksi, miksi Battery-näyttö ei vastannut lainkaan odotuksia vaan näytti tältä:

Tämä ei ole oikea akkunäyttö.
Oikea kohta kuitenkin löytyi ja hämäävän Battery-ohjelman poiston jälkeen kävi ilmi, että Siri söi akusta mehut:

Siri käyttää akusta 100 %.
Mitä ihmettä, enhän minä edes käyttänyt Siriä! Varmuuden vuoksi kävin poistamassa kaikki Siriin liittyvät valinnat:

Kaikki Sirin asetukset pois päältä.
Asetukset eivät kuitenkaan auttaneet. Siri söi edelleen itsepintaisesti koko akun, vaikkei sen pitänyt olla edes käytössä. Lopulta löysin Applen omalta yhteisösivulta mielenkiintoisen kirjoituksen: Siri audio draining battery - finally a solution (sorta).

Sen mukaan syynä voi olla sanelu-toiminto. Kävin kytkemässä myös sen pois päältä.

Ota sanelu käyttöön pois käytöstä.
Ja kas, se vihdoin auttoi. Siri ei enää rohmua akkua.

Siri syö vieläkin 7 % tehosta.
Sanelun poiston jälkeen Siri syö enää 7 prosenttia tehosta ja akun kesto on palautunut normaaliksi. Tähän on kai tyytyminen? Mutta miksei Siriä saa kokonaan pois päältä?

Pitäisikö epäillä, että Apple (tai jokin puhelimeen asennettu sovellus) salakuuntelee meitä Sirin kautta? Vai onko kyseessä vain itsepintainen bugi? Foorumilla joku vinkkasi, että sanelutoiminto jää jotenkin päälle (jo kaksi vuotta sitten!), ja sen katkaisemiseen riittää myös musiikin kuuntelu iTunesista.

LISÄYS: Jatkoa aiheesta.

2 kommenttia:

  1. Ehkäpä Siri kerääkin ylimääräistä.
    Tämmöinen juttu on tänään The Timesissa.
    "Siri users are denied access to their data
    Apple’s policy makes it impossible for customers to personally verify that Apple has only stored recordings made after they spoke the “wake word” to activate Siri. The researchers believe that digital assistants may inadvertently pick up snippets of private conversations not intended for them. With Apple’s rivals, it is possible to check for and delete such data.

    The researchers said that refusing to let users access their device identifier and recordings obstructed their ability to check whether Apple was using data appropriately. “Indeed, this seems to be doing more to stand in the way of data protection rights than provide privacy by design,” they said.

    Apple did not respond to a request for comment.
    https://www.thetimes.co.uk/edition/news/siri-users-are-denied-access-to-their-data-x69qvq68q

    VastaaPoista
  2. "Unlike its rivals Google and Amazon, which hand over the data collected by their digital assistants if users ask for it, Apple claims it cannot do so because of privacy measures."

    Heh, Apple estää asiakkaitaan tarkistamasta tietosuojaa koska se olisi tietosuojan vastaista.

    VastaaPoista