Syksyllä 2007 unelmoin täydellisestä kamerasta. Se oli juuri julkistettu Canon 1Ds III, jonka täyden koon kennossa oli peräti 21 megapikseliä ja aikansa mittapuulla kamera oli kaikin puolin vaikuttava. Hinnan (7999 euroa) vuoksi oli kuitenkin tyytyminen samana päivänä (20.8.2007) julkaistuun kroppikennoiseen 40D-malliin.
Miltä 1Ds III tuntuisi tämän päivän käytössä? Hinta on laskenut niin, että käytetyistä 1Ds III -kameroista pyydetään 500-1000 euroa. Vuosi sitten tein tarjouksen yhdestä, mutta silloin ei napannut. Jokin aika sitten näin edullisen myynti-ilmoituksen ja vähän myöhemmin posti toi tämän legendan käsiini.
Miksi kukaan ostaisi 12 vuotta vanhaa kameraa? 1Ds III on soiva peli vielä tänäkin päivänä. Se on vanhoista 1-sarjan malleista paras, sillä täyden kennon lisäksi siinä on mm. mikrofokussäätö, cf- ja sd-korttipaikat, kennonpuhdistusautomatiikka, litium-akut ja jopa yksinkertainen live view ("elävä etsinkuva", kuten sitä tuolloin nimitettiin). Käyttöliittymän puolesta kamera ei juuri eroa uudesta 1Dx II:sta, megapikseleitä siinä on jopa enemmän, ja joidenkin mielestä kamera tallentaa värit uusia malleja luonnollisemmin. Etsinkuva on iso ja kirkas vielä tämäkin päivän mittareilla.
Canonin 1-sarjan ammattilaiskameroissa on jotain samaa kuin raskaassa hifissä. Kuka tarvitsee 50 000 euron kaiuttimia tai 10 000 euron vahvistinta? Niitä ostetaan omistamisen ilosta ja siksi, että hyvin tehty laite säilyttää arvonsa muovirimpuloita paremmin. Niitä on edelleen ilo käyttää.
Sulkimen laukaisumääristä ei ollut tietoa, mutta kamera oli ulkoisesti siistissä kunnossa. Näitä käytettiin yleensä studioissa sisätiloissa, ei urheilukentillä tai piilokojuissa. Akkukin toimii yhä, se näyttää 76 % varausta 128 laukaisun jälkeen -- ei huono. Aion käyttää kameraa laitekuvauksiin ja kakkosrunkona ulkona. Oletan sen kestävän paremmin sääolosuhteita kuin
5Dm3-kamerani.
Digitekniikka lyhentää tuotteiden elinkaaria. Mekaanisia kameroita voi korjata vuosikymmenten ajan, mutta digilaitteet vaativat huoltoon ja säätämiseen toisia digilaitteita. JAS tekniikka ei uskaltanut luvata, että edes kameran säätäminen onnistuu, varsinaisista korjauksista puhumattakaan.
Kun kyse on ammattilaitteesta, varaosien loppuminen jo runsaan 10 vuoden jälkeen kuulostaa lyhyeltä. Tässä välissä Canonilta on tullut vain kaksi ammattirunkoa (1Dx ja 1Dx II, joku voi laskea kolmanneksi 2009 julkistetun IV-mallin, mutta se oli urheilukuvaajille suunnattu kroppimalli). Jos suljin pettää, kamera on romua, sillä varaosia ei saa.
Säätäminen oli tarpeen, sillä mitä lyhyemmäksi valotusaika kävi, sitä paksumpi valojuova ilmestyi kuvien yläreunaan.
 |
| Valojuova 1/8000 s. kuvassa. |
Onneksi säätäminen onnistui ja kennon puhdistamisen jälkeen kamera oli taas käyttökelpoinen. Huolto maksoi 174 euroa. Ainoa miinus tulee siitä, ettei tarkennusta saa toimimaan luotettavasti 1,2- ja 1,4-objektiivien täydellä aukolla. Mikään mikrofokusarvo ei tuota teräviä tuloksia kaikilta etäisyyksiltä. F2-objektiiveista alkaen tarkennus toimii.
Vertailu 1Dx II-malliin osoittaa, miten vähän 1-sarjan kamerat ovat 12 vuodessa ulkoisesti muuttuneet.
 |
| 1Dx II on selvästi isompi. |
 |
| Uudet liitännät vaativat lisää luukkuja kylkeen. |
 |
| Ylhäältä katsottuna juuri mikään ei ole muuttunut. |
 |
| Takana painikkeita on muutettu enemmän. |
Takaseinästä löytyy useita muutoksia. Pystykuvauksen joystick on tullut lisää, samoin vipu live-kuvausta varten. Painikkeiden järjestystä on muutettu, mutta vanha järjestys oli jopa parempi:
 |
| 1Ds III alareunan painikkeet. |
 |
| 1Dx II alareunan painikkeet. |
Uudessa kamerassa painikkeet ovat yhdessä rivissä, kun vanhassa toisto- ja poisto-painikkeet olivat selvästi erillään toisistaan. Vanhassa kuvaa pitää suurentaa hankalasti askel kerrallaan eikä voi hypätä suoraan 1:1 tasolle. Vanha kamera näyttää valotuksen kompensoinnin vain pystyasteikolla etsimen oikeassa reunassa, uusi lisäksi etsimen alareunassa muiden tietojen kanssa, joten se osuu paremmin silmään.
Jopa laturit ja akut ovat hyvin saman näköisiä, eivät kuitenkaan keskenään yhteensopivia.
 |
| Laturit. |
Mikä sitten on muuttunut 12 vuodessa? Uudessa kamerassa on valmiina Ethernet-liitäntä, GPS, videokuvaus (HD, 4K) ja kosketusnäyttö, sekä tietenkin paremmat suoritusarvot.
Vanha kamera tarjosi ISO-arvot 100-1600 (laajennettuina 50-3200). Kohina alkaa näkyä 800:sta ylöspäin, mutta ei häiritsevästi. Uusi kamera on huomattavasti kehittyneempi, natiiveja ISO-arvoja piisaa 51 200 asti (laajennettuna 409 600:een). Vanha kamera sopii studiotyöhön ja kesäpäiviin, uusi mihin tahansa. Etenkin sarjakuvauksen nopeus on kasvanut 14 kuvaan sekunnissa (live view -tilassa 16 fps), kun vanhassa nopeus oli noin viisi. Kaksi vanhaa DIGIC 3 -prosessoria miettii hetken, ennen kuin raw-kuva ilmestyy laukaisun jälkeen näytölle -- kaksi DIGIC 6 -prosessoria näyttää kuvan välittömästi.
Monista parannuksista huolimatta 1Dx II on uutenakin hieman halvempi kuin 1Ds III aikoinaan.
Vanhan kameran kolmen tuuman takanäytössä oli 230 000 pikseliä, nyt niitä on 1 620 000 kappaletta. Liekö vanhan kameran näyttö ikääntynyt, mutta sen kuva on paitsi epätarkka myös vääristyy selvästi ruskeaksi yläviistosta katsottuna. Tarkkuuden puutteen huomaa myös valikkoteksteissä.
Kaiken kaikkiaan parannukset eivät ole järisyttäviä. Vanha työhevonen rouskuttaa vieläkin mallikkaasti niin kauan kuin suljin vain kestää.
Tämän voi tulkita kahdella tavalla. Joko Canon on löytänyt optimaalisen konstruktion ja kehittänyt perinteisen peilikameran valmiiksi -- tai sitten se kertoo, että on jo korkea aika ottaa seuraava teknologialoikka eteenpäin ja siirtyä peilittömiin runkoihin.
Itselläni on canon 5D. painaa kuin tankki, luultavasti aika tankiksi rakennettukin kun on kestänyt parit epäonniset kolhutkin. Hämärässä tulokset eivät pärjää nykykameroille, auringossa pitää hieman tietää mitä kuvaa eikä voi olla ihan yhtä huoleton kuin täysiautomaattisten taskukameroiden kanssa.
VastaaPoistaMutta tässä on täysikokoinen kenno, hyvä etsin (ei mikään LCD) ja satunnaiseen kuvailuun riittävän hyvä. En ole pystynyt perustelemaan itselleni uudemman mallin ostoa, jos vuodessa tulee kuvattua lähinnä parilla lomamatkalla.
Kun kaikki valokuvaavat ihmiset oivaltavat, että huono/hyvä kuva on ihan yhtä huono/hyvä, oli se kuvattu uudella 10K euron tai 100 euron kameralla, jyrkkenee kamerateollisuuden hidas alamäki. Tätä tosin ei ehkä tapahdu koskaan, sillä suuri osa valokuvaajista ( noin 20 - 35 vuotiaista tekniikkakeskeisistä miehistä) on mukana touhussa ostaakseen laitteita, joissa lisää mukavia nappuloita. Kuvat ovat vain hankala oheistuote. Hankala, koska valokuvaamisen oppiminen on yhtä hankalaa tänään, kuin sata vuotta sitten. Tarkoitan siis ilmaisevan, pysäyttävän, upean, koskettavan visuaalisen kuvan ottamista. Sellaista ei saa aikaan vaikka ostaisi millaisen kameran, tekniikka ei koskaan voi ajaa ohi ajattelevan yksilön intuitiiivisuuden. Mutta usko tekniikkaan on luja ja siksi valokuvat 2019 toistavat itseään ja ovat aiemmin nähdystä valokuvasta tehtyjä kopiointiyrityksiä, koska internet vyöryttää valtavan kuvatulvan eteemme joka päivä. Tuosta kuvatulvasta nousee esiin jatkuvasti kuvia, joita koetetaan matkia. On merkillistä - miksi tuota plagiointia varten ostetaan joka vuosi uusi kamera. Kuvat eivät kuitenkaan muuksi muutu.
VastaaPoistaKamerateollisuus on kohta saturoinut täysin ostavan yleisönsä ja joutuu miettimään keinoja selvitä. En tiedä mikä heille neuvoksi, mutta sen tiedän, että 10 - 15 vuotta vanhalla Dkameralla voi tehdä huikean modernia visuaalisuutta riippumatta sen kennon pikseleiden määrästä. Surkea tosiasia on, että suurin osa kuvista - jokseenkin 99% katsotaan puhelimista, tableteista ja eritavoin pielessä olevista monitoreista. Monitoreista vain harva on kalibroitu mitenkään ja niiden taustavalot feidaavat hitaasti. Esim. 50-80 megan tiedostoista kohderyhmän ruuduilla näkyy moninaisen ekstrapolaation jälkeen murto-osa ja sekin katsojan laiteesta riippuvalla tavalla. Tuohon nähden ainavaan "paremman" kameran ostaminen on rahan heittämistä tuuleen. Sensijaan on yksi asia, minkä voi tehdä.
Opetella valokuvaamaan. Ikävä kyllä se on erittäin hankalaa ja vaatii vuosien opettelua. Siis visuaalisesti voimakas valokuvauksen osaaminen.
Paras kuva vielä ottamatta.
VastaaPoistaKirjoitin pitkän vastauksen...joka julkaisunapin painamisen jälkeen ei ilmestynyt tähän. Olkoon.
VastaaPoistaMinusta olisi kuitenkin hyvä - ettet kirjoittaisi henkilöstä.
"Jore näet asian vanhalla ja suppealla tavalla,"
Kerroin sinulle privaviestinä - miten eräs henkilö tuhosi koulutukseni pitkäksi aikaa kirjoittamalla minusta verkkoon loukkaavasti henkilönä ja nyt annat minulle attribuutteja. Minä en kirjoita sinusta, älä sinä kirjoita minusta vaan asiasta.
J.Korpelaa kannattaa jokaisen aina lukea silloin tällöin.
Toivon että otat tuon lauseen pois, ettei minun tarvitse lukea sitä huomenna nimettömästä mailista, miten suppea ja vanha olen. Ikärasismi ei ole hyväksi ja erittäin moni hyllytetty nuorikin pro ajattelee täsmälleen samalla tavalla - mutta ei uskalla tuoda sitä julki, koska verkkokeskustelu menee heti henkilöön kuten - tässä.
Tosiasia on, että kamera ei tee mielenkiintoista kuvaa, sen tekee paljon proosaa, runoutta ja vaikka S. Sondtagia lukenut ja innovatiivinen ihminen, joita on yhä vähemmän ja sen näkee USA:n kuvavirtaa yhä enemmän plagioivasta Suomen kuvavirrasta josta luovuus on kaukana. Sivistys ei ole vanhanaikaista, eikä suppeaa.
I rest my case, sama kuin huutaisi Ursulasta Tallinnaan vastatuuleen :-)
Niin, mitä valokuvaus on nykyään? Valokuva ja kuvaaminen ovat laajentuneet joka suuntaan. Toki kaiken ytimenä on edelleen itse kuva ja sen välittämä viesti tai tunne, mutta tämän ytimen ympärille on digitalisaation myötä syntynyt kaikenlaista muutakin. Esimerkiksi kuvankäsittelystä on tullut oma, itsenäinen taidemuotonsa, joka käyttää valokuvaa vain lähtökohtana. Kännyköiden kuvat, joita ei ehkä edes katsota koskaan, ovat nekin uudentyyppistä kuvan käyttöä. Ei väärää eikä turhaa, vaikka se meitä vanhempia naurattaakin - vain erilaista.
VastaaPoistaLaitetekniikkaa voisi verrata hifi-harrastukseen, jota olen myös jonkin verran seurannut. Osalle harrastajista laitteet ovat se juttu: he kuuntelevat toistoa, eivät välttämättä edes musiikkia. Hyvästä tekniikasta voi iloita ja kehitystä seurata, mutta ilman musiikkia hifi ei olisi mitään. Kukapa pelkkää valkoista kohinaa tai siniaaltoa jaksaisi kuunnella?
Ollaan siis kaikki tyytyväisiä laitetekniikan, luovuuden ja itseilmaisun kehittymiseen, mitä digikuvaus on viime vuosina tarjonnut.