Fonecta Caller ei toimi iPhonessa

Fonecta Caller on näppärä ohjelma, sillä se näyttää usein soittajan nimen, vaikka puhelu tulisi vieraasta numerosta. Siis näin:

Fonecta Caller näyttää vieraan soittajan nimen.

Yrityksen liittymistä soitettaessa näkyy usein sekä yrityksen että henkilön nimi, mainio apuväline niille, joilla on huono nimimuisti tai jos soittajan esittäytyminen käy liian nopasti.

Androidille ohjelman voi ladata täältä. Käyttö vaatii rekisteröitymisen palvelun käyttäjäksi ja tavan mukaan ohjelma kyselee oikeuksia osoitekirjaan, joten tietosuojastaan huolestuneen kannattaa olla tarkkana tai jättää sovellus asentamatta. Omasta mielestäni hyöty ylittää riskit.

Vaihdoin pitkästä aikaa ykköspuhelimeksi uusimman iPhonen (Pro 256 Gt) ja yllätyin, ettei ohjelma toiminutkaan siinä. Lataussivulla App Storessa ohjelma on saanut arvosanan 1,7, mikä kertoo suuresta tyytymättömyydestä. Moni muukin on pettynyt ohjelmaan.

Ohjelman yleisellä kotisivulla sanotaan "Kun tuntematon numero soittaa, katso Fonecta Callerista kenen numero on kyseessä. Android-puhelimilla jopa näet soittajan tiedot etukäteen, ennen kuin vastaat puheluun."

Hämäävästi soittajan tunnistusta kehutaan myös ohjelman alkusivulla, vaikka toisessa lauseessa se rajoitetaan Android- ja Windows Phone-malleihin. Miksi iOS-versio mainitsee tunnistuksen?

Fonecta Caller alkunäyttö mainitsee tunnistuksen.

Näistä voi päätellä, ettei tärkein ominaisuus toimi iPhonessa, mutta asiasta vallitsee silti epätietoisuutta. Nettikommenteissa osa käyttäjistä kertoo ohjelman toimivan, kunhan antaa sille pääsyn soittotietoihin iOS:n asetuksissa:

iPhonessa Fonecta Caller vaatii tunnistusluvan

Mutta tämäkään ei saa ohjelmaa toimimaan kuten Androidissa, sillä tietoturvasyistä iOS estää sovellusta saamasta tietoa saapuvasta puhelusta. iOS antaa mahdollisuuden vain listaan, joka ladataan etukäteen sovelluksen muistiin, ja josta saapuvan puhelun soittajatieto poimitaan. Ilmeisesti tämä saa osan käyttäjistä uskomaan, että Fonecta Caller toimii iPhonessa, mutta se vesittää ohjelman hyödyllisimmän ominaisuuden, joka on ventovieraiden numeroiden tunnistus.

Parempi kuin ei mitään: iOS-haku jälkikäteen

Puhelun jälkeen numeron voi kopioida leikepöydälle, ja kun vaihtaa Fonecta Calleriin, ohjelma tunnistaa, että leikepöydällä on puhelinnumero ja kysyy automaattisesti, halutaanko hakea sen tiedot. Parempi kuin ei mitään, mutta varsinainen juju olisi tietää soittaja ennen vastaamista. Tällaisena Callerista on iloa vain vastaamatta jääneiden soittajien tunnistamiseen.

Tietoturvaan vetoamalla voi estää ja kieltää mitä tahansa. Vaikka iPhone on tietoturvamielessä rajoitettu, se ei ole estänyt vakoiluohjelmien tekemistä. Niiden uhreiksi ovat joutuneet niin yritysjohtajat kuin poliittisen vainon kohteetkin.

Onko perusteltua kieltää sovellusta tunnistamasta soittavaa numeroa? Vaikea sanoa. Voisi kuvitella, että jokin urkintaohjelma voisi salaa seurata saapuneita ja soitettuja numeroita, ja raportoida ne eteenpäin. Totta, tässä olisi riskinsä, mutta jos luvan voisi itse antaa vain luotetuille ohjelmille, olisiko hyöty kuitenkin suurempi?

Edes Android-puhelimissa asia ei ole yksinkertainen, sillä Fonecta Caller ei toimi kunnolla kaikissa puhelimissa. Androidissa oikeuksia on kiristetty jälkikäteen niin, että esimerkiksi toimivaa puheluiden nauhoitusohjelmaa alkaa olla vaikea löytää. Se on harmi. Käyttäjän pitäisi itse voida valita, haluaako ottaa pienen riskin. 

Canon superzoomi RF 24-240

En ole superzoomien ystävä. Objektiivit, jotka venyvät telepäässä yli 200 milliin ja laajanevat toisessa päässä alle 30:n millin ovat aina kompromisseja, joissa valovoima ja suorien linjojen piirto kärsivät.

Yleensä superzoomeja myydään aloitteleville käyttäjille, jotka haluavat vain yhden, kaikkeen kelpaavan objektiivin. Ummikko-ostajiin vetoaa zoomaussuhteen maksimointi: mitä laajempi alue, sitä parempi. Kymmenkertainen on jo hyvä, mutta enemmänkin saisi olla.

Superzoomeille on toki käyttöä. Hankalissa olosuhteissa objektiivin vaihto voi olla mahdotonta tai altistaa kennon hiekalle ja pölylle. Matkalla olisi mukava pärjätä yhdellä lasilla, vaikka se painaakin vähän enemmän.

Ei iso, mutta ei ihan pienikään. Runko näyttää mitättömältä lasin perässä.

Kun Canon tarjosi mahdollisuutta lainata uutta RF 24-240-lasia, kiinnostukseni heräsi. Olisiko EOS R tehnyt taikoja myös superzoomeille? Canon RF 24-240mm f/4-6.3 IS USM on RF-lasiksi kohtuuhintainen (n. 1090 euroa), mutta harrastajalle hintava. Polttovälialue kattaa melkein kaikki mahdolliset tilanteet.

Muut tekniset tiedot lyhyesti: kuvanvakain, 72 millin suodinkierre, painoa 750 grammaa, lähin tarkennusetäisyys 50 senttimetriä. Yhdessä objektiivi ja EOS R painavat 1360 grammaa eli vähemmän kuin 70-200 F 2.8 IS yksinään (1480 g). Aukko on F4 24 mm, F4,5 35 mm, F5 50 mm, F5,6 70-110 mm ja 110:stä eteenpäin F6,3.

Objektiivin kokonaispituus kaksinkertaistuu siirryttäessä 24 millistä 240 milliin:

EOS R ja 24-240 lyhyenä.

Canon EOS R ja 24-240 teleasennossa.

Ohjelmoitava säätörengas (control ring) toimii joko säätimenä tai tarkennuksessa. Lukitusvipu estää objektiivin valumisen. Muiden RF-putkien tapaan tarkennus on äänetön ja erittäin nopea, myös vakain oikein tehokas.

Rengas toimii joko säätimenä tai tarkennuksessa.

Tarkoitukseni oli ottaa lasi mukaan Belgradin-matkalle, mutta päädyin kuitenkin vanhaan 17-40-milliseen ja 70-200-milliseen. Niissä on enemmän kantamista, mutta oma kuvaustyylini suosii matkoilla laajaa päätä. Tilanteet, joissa pitäisi zoomata yli 100 millin, ovat itselleni harvinaisia. Yli kahdensadan ei tarvitse mennä juuri koskaan.

Laajassa päässä milleillä on merkitystä. Seuraavat kuvat on otettu Canonin 17-40-millisellä ja niiden tarkoituksena on vain havainnollistaa polttovälin vaikutusta. Linnoitus 17-millisenä:

17 mm

Sama zoomattuna 25 millin kohdalle:

25 mm

Toinen kuvapari:

17 mm

24 mm

Varsinkin alemmassa kuvaparissa seitsemän lisämilliä tulevat tarpeeseen, koska niiden ansiosta torni mahtuu kokonaisena kuvaan.

Kokeilin 24-240-lasia Helsingin ja Espoon lähiympäristössä. Superzoomin paras puoli on luonnollisesti polttoväli. Samasta paikasta saa hyvin erilaisia kuvia zoomirengasta kääntämällä:

24 mm suoraan kamerasta.

58 mm suoraan kamerasta.

240 mm suoraan kamerasta.

Kuvanlaatu ja kontrasti ovat hyviä, kun kyse on kuitenkin superzoomista, joskin laajassa päässä vinjetointi on isoilla aukoilla selvää.

Laajakulman geometriavirheet ovat suorastaan pahoja. Kameran oma optimoija korjaa ne kuitenkin kokonaan, joten kameran tuottamat jpeg-kuvat ovat mainioita polttovälistä riippumatta.

Pienikokoinen jpeg suoraan kamerasta mahdollisimman vaativilla asetuksilla (täysi aukko, 24 mm; kameraan oli näköjään jäänyt vahingossa +1/3 EV):

F 4.0, 1/80, ISO 1600, 24 mm

Valkotasapainoa lukuunottamatta kuva näyttää hyvältä. Pienemmällä aukolla nurkat kirkastuvat jonkin verran.

F 8, 1/20, ISO 1600, 24 mm

100 millin kohdalla:

F 6,3, 1/30, ISO 1600, 100 mm

Ja täysi 240-millin zoomaus:

F 6,3, 1/25, ISO 1600, 240 mm

Raw-kuvissa korjaukset täytyy tehdä itse ja sitä varten päivittää ohjelmat cr3-tiedostoja tukeviin versioihin. Itse pitäydyn vielä Lightroom 6.14-tasolla, joten joudun käyttämään Adoben DNG-muunninta.

Se tuottikin yllätyksen: muuntimen läpi ajettuna raw-kuvaan ilmestyvät sysimustat nurkat, jotka eivät riipu aukon suuruudesta. Nurkista pääsee eroon vain zoomaamalla hieman. Canonin omalla DPP:llä nurkkia ei näy, sillä ohjelma rajaa kuvaa automaattisesti. Kiinnostavaa on, että kuva näkyy kameran omalla näytöllä valmiiksi rajattuna ja geometriavirheet korjattuna silloinkin, kun kuvataan vain raw-kuvia (eikä lainkaan jpegiä).

CR3-kuva muunnettu DNG:ksi ja avattu Photoshopilla, missä pienennös 3360x2240 kokoon ja tallennus jpeg-muotoon:

DNG-versio näyttää mustat nurkat.

Sama kuva suoraan kamerasta jpeg-tiedostona (pienennetty samaan 3360x2240-kokoon Photoshopissa):

Kamera rajaa ja korjaa kuvan jpeg-tiedostoon tallentaessaan.

Vielä sama CR3-kuva avattuna DPP-ohjelmalla ja ohjelmalliset parannukset poiskytkettyinä:

DPP:llä avattu raw-kuva ilman parannuksia

Jos siis kuvaa jpeg-muodossa tai on valmis käyttämään LR/PS/DPP-muunninta virheiden korjaamiseen, objektiivi tuottaa hyvää kuvaa kaikilla polttoväleillä.

Kameran sisäinen HDR-kuvaus eri asetuksilla

Monissa kameroissa on sisäänrakennettu HDR-kuvaustoiminto. En ole nähnyt yhtäkään kamera-arviota tai vertailua sen käytöstä, joten ilmeisesti ominaisuus ei ole kovin tärkeä. Olen käyttänyt sitä itse muutaman kerran, mutta en koskaan tutkinut sen tarkemmin, mitä asetukset vaikuttavat. Niinpä ajattelin selvittää asian.

HDR-kuvauksessa kamera ottaa kolme kuvaa, tavallisen lisäksi ali- ja ylivalottuneet versiot, ja yhdistää ne lopulliseksi kuvaksi. Usein HDR on ainoa tapa saada kirkkaita ja tummia alueita erottumaan samassa kuvassa. Yhdistäminen aiheuttaa lieveilmiöitä, jotka vähentävät kuvan luonnollisuutta, mutta voivat joskus tehdä kuvasta kiinnostavamman.

Omista Canon-kameroistani HDR on 5Dm3- ja EOS R-malleissa. 1-sarjan rungoissa sitä on ilmeisesti pidetty tarpeettomana. Totta onkin, että asiaa osaava tekee yhdistämisen mieluummin kuvankäsittelyssä, mutta varsinkin matkakäytössä kameran automatiikasta on iloa.

Canonit ottavat aina kolme kuvaa, mutta valotukset voi asettaa +-1, +-2 ja +-3 välein; lisäksi on auto-vaihtoehto. Jos halutaan, osakuvat tallentuvat, joten yhdistämisen voi tehdä myöhemmin kotona. Osakuvat voivat olla jpeg- tai raw-muodossa, lopputulos on jpeg-kuva. Jalusta on suositeltava, mutta käsivaraltakin voi kuvata, sillä lopputulos on hieman rajatumpi ja kamera kohdistaa osakuvat uudelleen.

Yhdistäminen vie oman aikansa, 5Dm3:ssa noin 11 sekuntia. EOS R on noin puoli sekuntia hitaampi.

Testikuva on otettu Canon 5Dm3-kameralla ja 35-millisellä objektiivilla. Siinä näkyy sekä kirkas spotti (kasvivalolamppu) että ikkunan takana oleva pimeä ilta. Kuvat on pienennetty blogia varten 1920 pikselin leveyteen.

Tavallinen kuva.

Ensimmäinen HDR-tehostetyyli on luonnollinen (natural), joka eri valinnoilla näyttää tältä:

Luonnollinen, +-1

Luonnollinen, +-2

Luonnollinen, +-3

Seuraava tehostevaihtoehto on Taide, normaali (Art):

Taide, +-1

Taide, +-2

Taide, +-3

Seuraavana Taide, värikylläinen (Art Vivid):

Taide värikylläinen, +-1

Taide värikylläinen, +-2

Taide värikylläinen, +-3

Taide, kylläinen (Art):

Taide kylläinen auto

Taide Koho (Embossed):

Koho Auto

Kuva-alueen kaventuminen alkuperäiseen verrattuna näkyy selvästi. Kaikissa vaihtoehdoissa Auto oli lähes tai täysin sama kuin +-3, joten sitä on käytetty vain kahdessa viimeisessä testikuvassa. Kumpikin näyttää niin luonnottomalta, että on vaikea keksiä kuville järkevää käyttöä.

Sen sijaan Taide, normaali (Art) tuottaa miellyttävän näköisiä kuvia. Spottilampun valokeila muuttuu huomattavasti 1, 2 ja 3 EV:n eroilla. Luonnollinen-tyyli vaikuttaa kuvaan melko vähän.

EOS R tuottaa lähes identtisen tuloksen, joten siitä on vain Taide, normaali -versiot.

Alkuperäinen kuva:

Alkuperäinen yhden kuvan jpeg.

Taide, normaali +-1

Taide, normaali +-2

Taide, normaali +-3

Kannattaa tutustua oman kameran HDR-toimintoon, jos sellainen on käytettävissä. Vaikka ei pitäisi lopputuloksesta, automaattinen kolmen kuvan otto on hyödyllinen toiminto. Valotuksen haarukoinnilla voi ottaa 2-7 kuvaa (-6..+6), mutta silloin laukaisinta joutuu painamaan joka kerta itse.

Laturien sähkönkulutus tyhjäkäynnillä

Kymmenkunta vuotta sitten Nokian matkapuhelimet neuvoivat käyttäjää irrottamaan laturin seinästä, kun lataus oli päättynyt ("Irroita laturi pistorasiasta sähkön säästämiseksi"). Laturien kulutus tyhjäkäynnillä oli pieni, mutta yhdessä miljoonat laturit tuhlasivat kokonaisen voimalan verran sähköä. Aikansa vihreyttä siis.

Se oli aikaa, jolloin puhelimen akku kesti viikon käytön. Nykyisiä älypuhelimia saa ladata vähintään kerran päivässä ja ne haukkaavat 2-3 ampeerituntia kerralla. Tehonkulutus on vähintään sata- ellei tuhatkertainen (päivittäinen lataus, suuremmat akut).

Vanhasta muistista joku irrottaa vieläkin latureita seinästä sähkön säästämiseksi. Mutta siinä ei ole mitään järkeä. Vaikka puhelin olisi kiinni laturissa, kulutus on minimaalisen pientä (n. 0,01 ampeeria 5 voltilla eli 0,05 W).

Kokeilin TP-Linkin Kasa-perheeseen kuuluvalla älypistorasialla laturien virrankulutusta verkkosähkön puolelta. Vanha Nokian N73 -puhelin kulutti latauksen aikana 3,3 W tehoa, ilman puhelinta tehonkulutus putosi nollaan. Samoin teki Nokian E71, joka latauksessa söi 6,4 W mutta irrotettuna nollan. Modernit laturit osaavat sulkea itsensä, kun virtaa ei tarvita.

Vanhat eivät tätä osaa. Vanha Nokian ACP-9E-laturi kulutti tyhjäkäynnilläkin 0,93 - 1,04 wattia. Laturi kävi mm. Communicator 9300 -malliin, jolloin teho latauksen aikana nousi 7,5 wattiin.

Kokeilin myös Canon-kameroiden latureita. 5D-sarjan sekä 1Dx II:n laturit toimivat kuten pitikin: verkkojohdon kytkeminen aiheutti pienen kulutuspiikin, mutta sen jälkeen kulutus ilman akkua näytti nollaa.

Vanhan 1Ds III:n laturi LC-E4 tuotti pienen yllätyksen. Alkupiikin jälkeen kulutus jäi 0,28-0,36 watin tasolle. Noin viiden sekunnin välein kulutus kävi tasan nollassa.

LC-E4 kuluttaa tyhjäkäynnillä mitättömän vähän, muut laturit eivät mitään.

Energian häviämättömyyden lain mukaan kulutetun sähkön on muututtava toiseksi energiaksi. Jos laturissa ei ole akkua, mutta se kuluttaa tehoa, sähkön täytyy muuttua lämmöksi. Tämä onkin yksinkertainen tapa selvittää asia. Jos laturi lämpenee tyhjäkäynnillä, se kannattaa irrottaa seinästä latausten välillä. Syynä ei ole niinkään sähkölasku vaan lämpenemisen aiheuttama muu haitta, esimerkiksi paloturvallisuus ja komponenttien kuluminen lämpölaajenemisen vuoksi. LC-E4:n kulutus oli niin pieni, ettei sen aiheuttamaa lämpenemistä voinut havaita kädellä.

Sähkönkulutus ei muutenkaan päätä huimaa. Vaikka laturi veisi 1 watin tehon, sen täytyisi olla päällä tuhat tuntia yhden kilowattitunnin kuluttamiseksi (lähes 42 vuorokautta). Canonin tapauksessa kilowattitunnin kulumiseen tarvittaisiin noin neljä kuukautta.

Samsungin S9-puhelin latautui 0,49 ampeerin virralla ja noin viiden voltin jännitteellä, mikä merkitsee 2,45 watin lataustehoa. Kasa-mittari näytti 230 voltin verkkojännitteestä 3,3 watin kulutusta. Puuttuva 0,85 wattia tuhlaantui laturin lämpöhäviöihin. Kulutuslukema on niin pieni, ettei Kasa-mittari ehkä näytä sitä ihan oikein, mutta tulos on kuitenkin suuntaa-antava.

Uudet laturit ovat hyvin energiatehokkaita. Vanha E71-laturi tuskin antoi verkosta ottamaansa 6,4 watin tehoa puhelimeen, vaan siitä iso osa tuhlaantui lämpönä.

Amazon Echo Show 8

Älykaiuttimet ovat tietoturvariski, mutta ne ovat niin hauskoja, että olen hankkinut useamman mallin kokeiltavaksi.

Muutamia Amazon Echo -malleja.

Alunperin kyse oli tosiaan vain kaiuttimista, mutta uusissa versioissa on myös näyttö. Kuvassa vasemmalla uusi Echo Show 8, oikealla vanha malli. Vanha on iso ja kulmikkaan muotoilun vuoksi suorastaan ruma. Uusi malli on pyöristetty ja vähän sirompi, mutta edelleen iso. Painoa ei voi välttää, koska äänentoisto edellyttää sitä.

Vasemmalla uusi, oikealla vanha malli. Ero on tuntuva.

Saatavilla on myös pienempi Show 5, joka olisi luultavasti paras valinta: riittävän iso viiden tuuman näyttö, joskin äänentoiston kustannuksella. Pyöreä Echo Show on huono, koska siinä on laadultaan vaatimaton, pienikokoinen näyttö ja pyöreä "ruutu" vaikeuttaa käyttöä.

Kameran pimennys.

Uudessa mallissa on fyysinen painike kameran pimentämiseksi. Sitä ei voi huijata, koska kansi liukuu linssin eteen. Lisäksi on vanhaan tapaan ohjelmallinen mikrofonin mykistyspainike, mutta sen toiminnasta ei koskaan voi olla varma.

Näytöstä on yllättävän paljon iloa, sillä Echo osaa esittää tietoja graafisesti. Esimerkiksi säätila:

Säätiedot.

Perustietojen lisäksi nähdään myös tuntikohtainen arvio:

Tasaisen harmaa sää.

Kysely Englannin kuningattaresta näyttää kuvankin:

"Alexa, who is the queen of England?"

USA:n väkiluku kerrotaan numeroin ja graafisesti:

"Alexa, what is the population of US?"

Pörssikurssien tiedot ovat havainnolliset, samoin Bitcoinin arvokysely:

"Alexa, what is the value of Bitcoin?"

Musiikkia kuunneltaessa näkyy yksinkertainen kansitaide:

"Alexa, play Beethovens fifth symphony"

Kosketusnäytön ansiosta on helppo valita esimerkiksi kiinnostava letturesepti:

"Alexa, show pancake recipies"

Kuvan koskettaminen tuo näyttöön sen ohjeet:

Yksi resepteistä.

Asetukset ja kodin laitteiden hallinta on myös helppoa kosketusnäytön ansiosta:

Laitteiden hallinta.

Kun muuta ei ole, Echo Show pyörittää näytöllä kauniita valokuvia ja tarjoaa uutisotsikoita, joihin liittyy yleensä videoleike (kts. ensimmäinen kuva). Jatkuvasti vaihtuvat kuvat ja sisällöt kiinnittävät huomiota, mikä ei välttämättä ole hyvä asia. Ainakaan työpöydälle laitetta ei kannata sijoittaa, tai muuten loputkin keskittymiskyvystä ovat mennyttä. Toisaalta vaihtuvan sisällön määrään ja sisältöön voi itse vaikuttaa ja ne voi käsittääkseni kytkeä kokonaan pois päältä (en ole kokeillut).

Näytöstä ja kamerasta on iloa myös kuvapuheluissa, komennolla "drop-in" voi soittaa videopuhelun huoneesta toiseen tai jos laite on sekä kotona että töissä, myös näiden laitteiden välillä.

Jos laitteita on useita vierekkäin, ne kaikki reagoivat kutsuun, mutta tietävät toisensa ja vain yksi laitteista vastaa (yleensä lähin, koska se kuulee äänen voimakkaimpana).

Uuden Echo Show 8 hinta on noin 100 dollaria, mutta sen tilaaminen Amazonin omasta kaupasta Suomeen ei onnistu. Googlen vastaavan laitteen voi hakea vaikka Gigantista.

Omatekoinen 3D-viritys kahdesta puhelimesta

USA:n CES-messuilla katse kiinnittyi paitsi mielenkiintoisiin uusiin tuotteisiin, myös messukävijöihin ja varsinkin heidän kameroihinsa. Yksi ainoa Canonin pokkarikamera osui silmään, järkkäreitä oli paljon varsinkin videotuotannoissa ja sitten tietenkin valtava määrä älypuhelimia.

Yksi yhdistelmä pisti silmään erityisesti: miehellä oli uusi Canon R -kamera (ei edes halpamalli RP) ja siinä 28-80 millinen vanha objektiivi, joka on kaikin puolin vaatimaton. Tiedän, koska itsekin ostin sen 1990-luvun lopussa filmikameraan, ja kokeilin käyttöä myös digikamerassa. Polttoväli on hyvinkin sopiva, mutta valovoima ja piirto nykymittapuun mukaan kehnoja. Eikä siihen ollut edes Adoben profiilitiedostoa.

Ehkä mies oli todennut, että Eos R ja 28-80 mm ovat pienikokoinen ja kevyt yhdistelmä, jossa on juuri sopiva polttovälialue, mutta silti kokonaisuus tuntui samalta kuin perävaunu Ferrarissa tai Canon 1Dx III käyttäminen selfie-kuviin.

Tämä näytti mielenkiintoiselta:

LG+LG = 3D-kamera

Kuvaaja oli yhdistänyt kaksi LG:n puhelinta ilmeisesti silmien etäisyydelle toisistaan ja otti 3D-valokuvia (tai ehkä jopa videota?). Näppärää.

Vaikka 3D on toistaiseksi hävinnyt jopa televisioista, uskon sen tekevän vielä joskus paluun. Siksi 3D-kuvia kannattaisi ottaa jo nyt, niin on sitten mitä tulevaisuudessa katsella. Kuvat omista lapsista tai elinympäristöstä voivat herätä uudella tavalla eloon 10-30 vuoden päästä, kun 3D-esitystekniikka on riittävän kehittynyttä.

Onko kukaan törmännyt tällaiseen DIY-viritykseen aiemmin? Pahvi tuntuu kömpelöltä, myykö joku oikeaa telinettä kameroiden yhdistämiseen? Tai softaa, jolla molemmat kamerat saa laukeamaan samanaikaisesti?