Google Home kokeilussa

Google Home on hakujätin vastaus suositulle Amazon Echolle. Puhetta ymmärtävä ja palveluja tarjoava laite on kerrassaan hauska, mutta pitää hakea ulkomailta, koska netistä sitä ei voi tilata Suomeen. Koska Suomea ei tueta, laitteen käytössä on ymmärrettävästi monia rajoituksia.

Ulkoisesti Home on matala pönttö, jonka pohjaosassa on kaiutin. Painikkeita on tasan yksi: siitä mykistetään mikrofoni ja pitkällä painalluksella resetoidaan koko laite. Jälkimmäinen toiminto tulikin tutuksi käytön aikana.

Google Home

Kaltevalla yläpinnalla on joukko piilotettuja värivaloja, jotka vilkkuvat laitteen kuullessa herätyskomentonsa "Oukei, Google" tai "Hey Google". Pinta on myös kosketusnäyttö, josta sormella vetämällä voi säätää äänenvoimakkuutta. Alkuperäisessä Amazon Echossa vastaava toiminto tehdään mekaanisella säätörenkaalla, uudessa mallissa siitä on luovuttu.

Asennus alkaa automaattisesti

Asentaminen käy helposti -- periaatteessa. Kun purkkiin laitetaan sähkö, se alkaa etsiä Android-puhelinta ja ehdottaa omaa asennustaan. Ja koska laitteessa on jenkkipistoke, tarvitaan tietenkin adapteri sähköä varten.

Maavalinnoissa ei tietenkään ole suomea, joten paras valinta on englanti jenkkiläisittäin:

Puhutaan sitten englantia jenkkiläisittäin.

Lupaavasta alusta huolimatta asennus kaatui aina samaan virheeseen, vaikka yritin peräti kolmessa eri wifi-verkossa:

"Tukiaseman eristäminen pois käytöstä" - häh?

Vasta kun keksin sammuttaa Freedomen asennus meni loppuun asti. Silti asennus varoitti, että koska jenkkilaitetta asennettiin eurooppalaiseen verkkoon, se ei ehkä toimisi. Varoitus liittyy kaiketi USA-laitteiden vähäisempiin wlan-kanaviin, eikä pitänyt vaikuttaa, koska oma tukiasema oli alemmilla peruskanavilla. Silti purkki varoitti heikosta yhteydestä ja sillä oli vaikeuksia löytää asemaa:

Ilmeisesti Google Home vaatii voimakkaan signaalin.

Amazon Echolla ei ole koskaan ollut ongelmia samassa verkossa, joten tämä lienee Google Homen oma ilmiö. Lopulta asennus kuitenkin onnistui:

Onnistuihan se!

Home saa nimensä huoneen mukaan, mikä tuottaa hämmennystä. Lisäksi hallintaohjelma Home on suomennettu huolimattomasti, sillä paikoin Home tarkoittaa laitetta ja välillä omaa kotia. Jostain syystä hallintaohjelma ei pystynyt vaihtamaan Spotify-tiliä oletukseksi, joten musiikkia pyydettäessä pitää aina muistaa mainita, että se halutaan nimenomaan Spotifystä. Ärsyttävää, mutta siedettävää. Vaikka hallintaohjelmassa valitsee lämpötilaksi Celsius, Home lukee Suomen sään kuitenkin Fahrenheitina.

Rajoituksista huolimatta Home toimii Suomessa paremmin kuin Alexa, jossa edes hallintaohjelmaa ei pysty lataamaan suomalaiseen puhelimeen, vaan kaikki säädöt pitää tehdä web-sivun kautta.

Echon tapaan Google Home ymmärtää puhetta hämmästyttävän hyvin, ilman mitään harjoittelua ja erilaisissa akustisissa tiloissa (isot ja pienet huoneet, kovat vs. pehmeät pinnat, läheltä vs. kaukaa).

Homen vahvuutena on tuki Chromecastille. On näppärää kun voi sanoa "play nessun dorma video on television", minkä jälkeen TV-ruudulle ilmestyy Pavarottin laulama kuuluisa aaria Youtubesta -- joskin Google valitsee erittäin heikkolaatuisen tallenteen. Tämä tietenkin edellyttää, että television HDMI-porttiin on ripustettu Chromecast-vastaanotin. Myös Netflix toimii puheohjatusti.

Home loistaa myös Android-tuella. Kysymys "where is my phone" saa puhelimen soimaan käsin koskematta.

Home osaa kertoa paikkakunnan oman sääennusteen, kun taas Echon ennuste tulee aina Seattlesta, ellei paikkakunnan nimeä lausuta erikseen -- ja monien suomalaisten kaupunkien lausuminen on mahdotonta.

Home antaa arvion jopa lentohinnoista. Kysymys "how much are flights to Paris in two weeks?" antaa vastauksen "Roundtrip flights from Helsinki to Paris leaving November fifth and coming back November 11th start at 229 euros". Mistä Home päättelee matkan keston on arvoitus, mutta ainakin se tietää että Espoota lähin kenttä on Helsinki-Vantaa.

Tekoälyissä on jonkin verran eroja. Vertailua vaikeuttaa Echon jatkuva kehittyminen. Vielä keväällä Echo ei osannut käännöksiä lainkaan, mutta nyt tulokset menevät tekstimuodossa kännykkään. Home on paljon fiksumpi, se osaa lausua esimerkiksi selkeällä, täysin aidolla suomella "Hyvää iltaa" kun siltä kysytään "How do you say Good evening in Finnish". Kunpa sama onnistuisi toisinpäin!

Molempien tekoäly on hyvin rajallista, eikä osaa esittää täydentäviä kysymyksiä. Kun pyytää soittamaan Memories, Echo räväyttää ilmoille Panic at the disco -yhtyeen kappaleen ja Home alkaa soittaa Shawn Mendesiä. Kumpikin saa hakea Cats-musikaalin version erikseen pyytämällä, mutta ei näköjään ymmärrä mitään kappaleiden suosiosta vaan tyytyy ensimmäiseen vastaantulevaan osumaan.

Kysymykseen "Who wrote Moby Dick?" Echo vastaa "Moby Dick's authors are Led Zeppelin, John Barnham, John-Paul JOnes and Jimmy Page". Echo sentään tietää, että kyse on jenkkiläisen kirjallisuuden klassikosta ja vastaa oikein "Herman Melville wrote Moby Dick".

Home tukee yleisiä älykodin oheislaitteita, mutta harmi kyllä Fitbit puuttuu listalta. Amazon Echossa on kenties isomman kaiuttimen myötä selvästi parempi äänentoisto.

Lisäys 29.10.2017: Yllättävää, että kumpikaan ei osaa kertoa IP-osoitettaan. Olisi hyödyllinen tieto esim. kotiverkon palomuurin kannalta.

4G-mobiilidatan mittauksia

Vuosi sitten mittasin 4G-mobiilidatan nopeuksia, enkä ollut tyytyväinen. Tiedän asuvani Espoossa paikalla, joka on antennien kannalta ongelmallinen -- se näkyi jo aikanaan tv-lähetyksissä. Koska Elisan mobiilidata antoi vaatimattomia tuloksia, hankin vuosi sitten DNA:n liittymän.

Aluksi se toimikin mukavan nopeasti, mutta nyt tilanne on toinen. Ilmeisesti käytön määrä on lisääntynyt niin paljon, että kuormitushuipun aikaan nopeudet jäävät mateluksi.

Seuraavat testit on tehty Asuksen 4G-reitittimellä. Mittalaitteena ollut Samsung S6 -puhelin on aivan reittimen vieressä, jotta huoneen sisäinen wlan-yhteys ei pääse hidastamaan datasiirtoa. Reititin on ikkunalaudalla huoneessa, josta kokeilujen jälkeen löytyi paras signaali. Ulkoantennia ei ole käytössä. Tulokset kuvaavat tilannetta, jossa tavallinen käyttäjä haluaa katsoa esim. videota omalla älypuhelimellaan tai tablet-koneellaan 4G-datan kautta.

Kaikki graafit alkavat neljältä aamuyöllä ja päättyvät kolmelta seuraavana yönä, mittauspisteitä on kaksi tunnissa.

Lauantain nopeuskäyrät:

Lauantai 4G-datanopeudet.

Keltainen viiva on upload-nopeus eli datan siirto omalta koneelta nettiin. Paksumpi sininen viiva on download-nopeus eli datan siirto netistä omalle koneelle. Jälkimmäinen arvo on monelle tärkeämpi, koska se vaikuttaa mm. videokuvan katselun sujuvuuteen.

Verkkoviive eli ping:

Lauantai 4G-datan ping-arvo.

Graafeista näkee, miten nopeus alkaa laskea jo aikaisin aamulla, kun ihmiset heräävät, ja pysyy alhaalla aina klo 1 asti yöllä. Sen jälkeen data liikkuu jälleen vilkkaasti. Verkkoviiveessä on iltapäivän kohdalla outo piikki, muutoin viive on tasaisesti 40 ms:n luokkaa. Viive on pitkähkö, sillä data kulkee ensin wlanissa ja muuttuu sen jälkeen mobiilidataksi. Suoraan 4G-päätelaitteella viive olisi pienempi. Oleellista tässä on kuitenkin viiveen vaihtelu.

Sunnuntain käyrät:

Sunnuntain 4G-datanopeudet.

Verkkoviive:

Sunnuntain 4G-datan ping-arvo.

Tulosten perusteella upload-kaista on ollut käytännössä hetken aikaa poikki iltapäivällä, ja muutenkin upload on hitaampaa kuin lauantaina. Download-nopeus matelee koko illan ja käy jopa alle yhden megabitin sekunnissa. Tämä taso estää jo heikkotasoisenkin videon katselun. Iltapäivällä nopeudessa on piikki ylöspäin -- kertoisiko se perheiden ulkoiluhetkestä? Verkkoviive pompsahtaa illansuussa.

Maanantain käyrä puuttuu, sillä mittaus oli keskeytynyt illalla ilmeisesti siihen, ettei testiohjelma saanut lainkaan yhteyttä verkkoon. Mutta tuskin maanantai juuri eroaa tiistaista, joten katsotaan sitä.

Tiistain 4G-datanopeudet.

Nopeudet laskevat tasaisesti aamupäivän aikana ja ovat tukossa iltapäivästä alkaen. Voisi olettaa, että koulusta palaavat lapset roikkuvat netissä pelaten ja videoita katsellen.

Tiistain 4G-datan ping-arvo.

Verkkoviive on tasainen, ei merkittäviä piikkejä.

Lopuksi vielä keskiviikon lukemat. Päivälle oli ominaista kova tuuli ja illalla alkanut ensilumi:

Keskiviikon 4G-datanopeudet.

Verkkoviive:

Keskiviikon 4G-datan ping-arvo.

Verkkoviiveessä on kaksi voimakasta piikkiä, jotka liittyvät ehkä säätilaan -- tai sitten ei.

Johtopäätöksiä näistä mittauksista on toisessa blogikirjoituksessani. 

Yksi yö, kolme unimittaria

Unen mittaamisesta ja optimoinnista on varsinkin Yhdysvalloissa tullut suurta bisnestä. Maassa kärsitään kroonisesta univajeesta, joten lyhyistäkin unista halutaan ottaa mahdollisimman paljon irti.

Suomi ei ole vielä yhtä pitkällä, mutta alan yrityksissä meillä on hyvä edustus. Beddit myytiin äskettäin Applelle, mutta Oura-sormus ja patjan alle asetettava Emfit edustavat alan suomalaista huippuosaamista. Itse olen käyttänyt myös Fitbit-rannekkeiden eri versioita.

Unen mittaaminen patjasta, ranteesta tai sormesta on teknisesti hankalaa, joten eri mittarien välillä voi olettaa olevan eroja. Voiko nukahtamisen tai heräämisen täsmällistä hetkeä edes määritellä, saati eri univaiheiden?

Tein pikaisen kokeilun viime yönä. Menin sänkyyn klo 22.44 ja luin kirjaa puoli tuntia. Sen jälkeen nukahdin, mutta nousin puolen yön jälkeen hetkeksi ylös. Aamulla koin herääväni 5.40 ja nousin ylös 10 minuuttia myöhemmin.

Näin yö meni mittarien mielestä:

Fitbit

Fitbit tunnistaa kirjan lukemisen, eikä laske sitä uneen. Myös yöllinen sängystä nousu on tunnistettu oikein ja näyttö on muutenkin havainnollinen.

Emfitin yhteenveto näyttää tältä:

Unitilasto näyttää myös aiempien päivien graafit.

Tarkempi näyttö unen eri vaiheista:

Emfit univaiheiden näyttö.

Tuorein tulokas on Oura-sormus, jonka ostin lauantaina. Sillä ei vielä ole juurikaan dataa, mutta unitiedot sai näkyviin älypuhelimesta:

Ouran uninäyttö.

Emfit muuten antoi yölle 72 pistettä, Oura 73. Fitibit ei pisteytä öitä.

Unen kokonaismäärä osuu aika hyvin kohdalleen (5 h 52 min, Emfit 6 h 10 min, Oura 5 h 55 min), mutta arviot syvän unen määrästä vaihtelevat kovasti: Fitbit 37 min, Emfit 1 h 25 min ja Oura 17 min. REM-unen kohdalla lukemat ovat 1 h 6 min, 1 h 20 min ja 2 h 17 min. Univaiheiden kaavio on kaikissa samantyyppinen.

Yksittäisen kokeilun tuloksia ei voi yleistää, mutta ainakaan unen eri vaiheisiin ei kannata kiinnittää liikaa huomiota. Unen määrä on helpompi mitata, joskin sen riittävyyden oma keho tuntee mittareita paremmin.

Lisäksi kaikki kolme laitetta tekevät paljon muutakin kuin unimittausta, joten niistä on hyötyä unitulosten täsmällisyydestä riippumatta.

Smart Lock - näppärä lukituksen esto Androidissa

Jonkin päivityksen myötä Samsungin Android-puhelimeeni oli ilmestynyt uusia lukitusvaihtoehtoja. Tai pikemmin estoja, jotta lukko ei mene päälle. Kohdasta Asetukset | Lukitusnäyttö ja suojaus | Suojatun lukituksen asetukset | Smart Lock:

Älykkään lukituksen eston valinnat.

Smart Lock estää näyttölukkoa aktivoitumasta eri tilanteissa.

Smart Lock: kantamisen tunnistus.

Kantamisen lukitus estää lukittumisen kävelyn aikana. Tämä voi olla näppärää, sillä jos kävelyn aikana tulee tarve käyttää älypuhelinta, lukituksen purkaminen voi olla hankalaa (varsinkin sormenjälkitunnistus hanskat kädessä). Ominaisuudessa on tietenkin vaaransa: jos puhelin on avattu ja rosvo nappaa sen kädestä, lukitus pysyy auki.

Luotetut paikat sitoo käytön koordinaatteihin. Voi esimerkiksi estää, ettei näyttö lukitu työpaikalla tai kotona oltaessa -- edellyttää tietenkin, että työkaverit ovat luotettavia tai että asuu yksin. Turvallisia paikkoja voi olla useita, ne nimetään ja valitaan suoraan karttapohjalta.

Luotettu laite -toiminto on aidosti hyödyllinen.

Luotetut laitteet on ehkä kaikkein hyödyllisin, sillä lukituksen voi sitoa Android-älykelloon tai auton BT-laitteeseen. Kellon tapauksessa puhelin ei lukitu lainkaan, niin kauan kuin oikea omistaja pitää sitä kellon lähellä. Auton Bluetoothilla toimiva hands-free on myös hyvä valinta, silloin puhelinta ei tarvitse avata jos äkillinen käyttötarve yllättää.

Kannattaa tarkistaa, mitä lisätoimintoja omasta puhelimesta löytyy. Kaikki keinot, joilla tarpeettomia PIN-koodien, sormenjäljen tai lukituskuvion syöttöjä voidaan karsia, ovat tietoturvan kannalta tervetulleita, koska koodin antamisen yhteydessä on aina riski sen paljastumisesta. Viime kädessä mukavuus kertaa turvallisuus on kuitenkin vakio, eikä mukavuutta saa tehdä liian helpoksi.

Montako kertaa täppäät älypuhelintasi päivässä?

Äskettäin osui silmiini juttu, jonka mukaan ihmiset koskettavat älypuhelintaan 2617 kertaa päivässä. Luulisi näin ahkeralla lääppimisellä olevan jo kielteisiä psykologisia vaikutuksia, ja niin jutun mukaan onkin.

Montako kertaa itse täppäät tai sipaiset puhelintasi päivän aikana? Sen voi tietenkin mitata appsilla (en halua käyttää sanaa apilla). Touch Counter on hauska pieni apuohjelma, joka näyttää tiedot päiväkohtaisesti:

Päivittäiset tökkäykset.

Itsellä luku on vaatimaton (keskimäärin 974 per päivä), koska käytössä on useita puhelimia ja pääosan viestinnästä hoidan oikealla tietokoneella. Arvaan, että aktiivisella nuorella laskuri voi heilahtaa viiteen tuhanteen vuorokaudessa. Laskuri ei huomioi puhelimen omia painikkeita, kuten koti- tai takaisin-painalluksia.

Ohjelma näyttää lukeman näytön ylärivillä, mikä on jo hieman liioittelua. Ilmeisesti kehittäjä on tosiaan insinööri, sillä tiedot saa myös näyttävinä graafeina:

Päivän tökkäykset graafina.

Lukemia voi tarkastella myös sovelluskohtaisesti.

Ohjelma toimi ilmaiseksi, mutta häiritsevistä mainoksista pääsee eroon 2,19 eurolla.

Yritin nopeasti löytää vastaavan iPhonelle, mutta ei osunut silmään. Laskurisovelluksia oli paljon, mutta ne oli tarkoitettu kappalemäärien laskemiseen. Jos tiedät vastaavan, vinkkaa muillekin.

Sitten vain seuraamaan omaa riippuv... ei kun käyttöä. Liika on aina liikaa.

SSL-varmenteita ilmaiseksi

Keväällä 2016 toimintansa aloittanut Let's encrypt tarjoaa palvelinvarmenteita ilmaiseksi. Tavoite on hyvä: saada yhä suurempi osa nettiliikenteestä salatuksi, jolloin sen urkkiminen ja palvelinten väärentäminen vaikeutuisivat.

Ilmaisuus on mahdollista, koska varmenteet myönnetään täysin automaattisesti. Tässä on myös järjestelmän heikkous: mitään tarkistuksia ei tehdä, joten kuka tahansa web-palvelimen ylläpitäjä voi hankkia itselleen varmenteen.

Tämä on ongelma siksi, että aiemmin käyttäjiä on opetettu etsimään sivulta lukon kuvaa, ja pitämään sitä luotettavuuden merkkinä. Chrome-selain kehuu mitä tahansa SSL-salattua sivua turvalliseksi:

SSL-varmenne EI TAKAA turvallisuutta.

Varmenne takaa vain salauksen (liikennettä ei voi urkkia), ei yleistä turvallisuutta. Eikä edes salauksesta ole takeita, sillä jos urkkija onnistuu väärentämään oman palvelimensa ja saamaan uhrin ottamaan yhteyttä siihen (Man-in-the-Middle), hän näkee myös SSL-"suojatun" liikenteen.

Ilmaiset varmenteet sopivat esimerkiksi testi- ja kehityskäyttöön, ja ne ovat voimassa vain 90 päivää kerrallaan. Varmenteita on aina voinut luoda itsekin, mutta juurivarmenteen puuttuessa ne aiheuttavat selaimessa varoituksen. Let's encryptin varmenteet menevät nykyisin läpi kaikista selaimista ilman varoitusta.

Ihan kenelle tahansa varmennetta ei myönnetä, vaan automatiikka tarkistaa että hakijalla on pääsy joko web-sivun sisältöön tai palvelimen dns-tietueisiin (ns. DV, Domain Validation). Mitään tarkistusta sivun omistajasta (OV, Organization Validation) ei kuitenkaan tehdä, saati sitten lisätyn turvallisuuden EV-tarkistuksia (Extended Validation).

Turvallisuuden kannalta DV-OV-EV-erot ovat merkittäviä, joten mistä tietää, että varmenne on vain DV-tasoa? Ennen selaimet näyttivät helposti varmenteen tekniset tiedot, mutta nykyisin tiedot avataan vain kehittäjille. Tämä on ihan väärä kehityssuunta.

Mistä näkee varmenteen tason? Sitä varten pitää avata varmenteen sisältö; esimerkiksi Chromessa varmennetiedot näkyvät kehittäjätilassa (Ctrl+Shift+I):

Lyhyt voimassaoloaika kertoo jotain.

Vasemmalla Let's encryptin myöntämä varmenne, oikealla Facebookin käyttämä varmenne. Ensimmäiseltä sivulta näkyy varmenteen lyhyt voimassaoloaika.

Ratkaiseva ero on toisella välilehdellä.

Toiselta välilehdeltä käy ilmi kohde, jolle varmenne on myönnetty ("Hakija"): Let's encryptin tapauksessa se on vain domain-nimi, Facebookin varmenteessa näkyy myös organisaation nimi ja kotipaikka.

Esimerkiksi kalastelusivusto voi hyvinkin hankkia Let's encryptiltä varmenteen. Siksi Turvallinen -teksti kertoo vain salauksesta, ei todellisesta turvallisuudesta.

Canon 300 mm IS F2.8 II vs I

Canonin 300-millistä pidetään yhtenä kaikkein parhaimmista objektiiveista. Vakaimellinen I-versio ilmestyi 1999, uusittu II-versio 2011. Sain lainaksi II-version pidennetyn viikonlopun ajaksi ja pääsin kokeilemaan, miten uusi eroaa vanhasta.

Ainakin hinnassa on tuntuva ero. Kakkonen maksaa Rajalan sivulla tarjouksessa 6490 euroa (normaalihinta 7438 euroa), kun käytettyjä I-malleja saa Rajalalta 3000 eurolla ja netin myyntipalstalta ostettuna vielä vähän edullisemmin. Käytettyjä kakkosia liikkuu vähän, tällä hetkellä Rajalan sivulla on myynnissä yksi 5399 euron hintaan. Kalliita ovat, mutta laatu maksaa.

Ensimmäisenä huomio kiintyy asiaan, josta yksikään netistä löytämäni arvostelu ei mainitse mitään: kuljetuslaukut.

II-mallin laukku kulkee pystyssä, I-malli vaakana.

II-mallin pystylaukku on huomattavasti mukavampi kantaa. Itse objektiivi on myös keventynyt: II painaa 2,35 kg ja ykkönen 2,55 kg. Lukujen valossa ero ei tunnu suurelta, mutta kädessä eron huomaa. Lisäksi kakkosen painopiste on lähempänä kameraa, joten yhdistelmä on käsivaralta kuvattaessa helpompi käsitellä.

Ulkoisesti objektiivit ovat samankaltaisia. Jalustapanta on kakkosessa isompi, mikä ei ole pelkästään hyvä asia. Ykkösen kapeampaan rakoon mahtuu sopivasti sormi, jolloin putkea on helppo riiputtaa käden varassa. Kummassakaan jalustapantaa ei saa irrotettua kokonaan, mikä käsivaralta kuvattaessa olisi toivottavaa.

Kuin kaksi marjaa. Hihna erottaa I-mallin.

Molemmissa on sama, hieman kömpelön oloinen vastavalosuoja. Asettaminen vaatii pientä säätämistä ja ruuvia pitää pyörittää monta kierrosta. Eikö tähän tosiaan löytyisi toimivampaa ratkaisua?

Vastavalosuojat.

Kakkosen kuvanvakain on kehittyneempi ja eron huomaa heti. Kuva pysyy paikallaan huomattavasti I-mallia paremmin. Vakain on myös äänettömämpi; ykkösen vakain kolahtelee välillä huolestuttavasti. Eri asia sitten on, miten paljon vakaimella on enää merkitystä, kun kameroiden ISO-herkkyydet ovat kehittyneet huimasti ja putkilla kuvataan usein urheilua, jossa riittää liikettä joka tapauksessa.

Vakaimessa nyt kolme tilaa.

Kakkosen vakaimessa on uusi 3-asento, jossa vakain kytkeytyy päälle vasta laukaisinta painettaessa eikä vakain "taistele" objektiivin liikettä vastaan. Molemmissa malleissa tarkennusaluetta voi rajoittaa etukäteen ja yhden tarkennuskohdan (vaikka urheilukilpailussa maalin) asettaa valmiiksi, jolloin tarkennus hyppää siihen yhdellä painalluksella.

Kakkosessa on uusi PF-tarkennustila, joka siirtää tarkennusta hitaasti moottoroituna. Ominaisuus on tarkoitettu videokäyttöön, mutta teleobjektiivissa sen hyöty jää kyseenalaiseksi. Moottoroitu zoomi olisi sen sijaan tervetullut ratkaisu.

Tarkennuksen säätimet.

Lähin tarkennusetäisyys on kaksi metriä, kun se vanhalla mallilla oli 2,5 metriä. Pieni parannus sekin.

Lasi maksaa. Kakkosen uloin linssi lähikuvassa.

Uudessa mallissa on 16 elementtiä. Vanhassa oli yksi enemmän, sillä uloin pinta oli suojaavaa lasia. Sen pois jättäminen on keventänyt painoa. Vastavalosuojan kanssa uloinkin linssielementti on hyvin suojattu. Mitään ulkoista suodinta ei näin isossa objektiivissa voi käyttää, mutta esim. 52-milliselle polarisaatiosuotimelle on paikka objektiivin tyvessä.

Drop-in suotimille on paikat putken tyvessä.

Entäpä sitten kuvanlaatu? Onko Canon pystynyt parantamaan loistavaa I-mallia entisestään?

Testini rajoittuivat käsivaralta kuvattuihin arkisiin tilanteisiin. Havaitseeko niissä riittävän eron uuden ja vanhan mallin välillä, jotta kaksinkertainen hinta olisi perusteltu?

Seuraavat testikuvat on otettu Canon 5Dm3-kameralla ja raw-muunnos tehty Lightroomilla ilman mitään säätöjä. Kameran sisäiset korjaukset (Peripheral illumin. ja Chromatic aberration) olivat käytössä. Kaikki kuvat täydellä aukolla ja tarkennuspiste kuvan keskellä.

Kakkosen ja ykkösen kuvat ovat hyvin samanlaiset:

300 mm F2.8 II

300 mm F2.8 I

Rajaukset kuvien keskeltä:

300 mm F2.8 II crop

300 mm F2.8 I crop

Näissä kuvapareissa erot ovat mitättömän pienet, eikä toinen pari tuota sen suurempaa eroa:

300 mm F2.8 II

300 mm F2.8 I

Rajaukset kuvien keskeltä:

300 mm F2.8 II crop

300 mm F2.8 I crop

Kaksinkertainen telejatke tekee objektiivista 600-millisen, jolloin suurimmaksi aukoksi jää 5,6. Tässä kokoonpanossa eroja pitäisi näkyä. Telejatke on uusin III-malli, jonka mikroprosessori toimii yhteen II-tyyppisten teleputkien kanssa ja nopeuttaa tarkennusta selvästi I-putkiin verrattuna. Seuraavat testikuvat ovat täydellä 5,6 aukolla.

Polttovälin kaksinkertaistumista on kompensoitu siirtymällä kauemmaksi, joten kasvin lehden koko muuttuu vain vähän.

300 mm F2.8 II + 2x 

300 mm F2.8 I + 2x

Rajaukset:

300 mm F2.8 II + 2x crop

300 mm F2.8 I + 2x crop

Tässä tapauksessa II-version kuva on hieman terävämpi, mutta todellisissa kuvaustilanteissa erot peittyvät helposti tarkennuksen, valaistuksen, kohteen liikkeen ja jälkikäsittelyn erojen alle.

Objektiiveissa on varsinkin telejatkeen kanssa käytettynä sävyero, joka näkyy hyvin tästä kuvaparista:

300 mm F2.8 II + 2x

300 mm F2.8 I + 2x

Molempien yhdistelmien terävyys ja taustan bokeh ovat kerrassaan ihastuttavia.

300 mm F2.8 II + 2x crop

300 mm F2.8 I + 2x crop

Viimeisenä klassinen sanomalehtitesti. Automatiikka tekee kuvasta harmaita, joten Lightroomissa on annettu kaikille kuville Auto-asetus (lisää valoisuutta ja valkoisen tasoa, laskee kontrastia). 300-millisen peruskuva on tällainen (I-versio):

Klassinen sanomalehtitesti.

Rajaus melkein keskeltä:

300 mm F2.8 II crop

300 mm F2.8 I crop

Telejatkeen kanssa (600 mm), kuvattuna pari kerrosta ylempää:

300 mm F2.8 II 2x crop

300 mm F2.8 I 2x crop

Vielä yksi vertailu havainnollistamaan lyhimmän tarkennusetäisyyden vaikutusta: lyhin etäisyys, jolla kuva vielä tarkentuu.

Lyhin tarkennusetäisyys II-mallilla (vähän huijattu).

Lyhin tarkennusetäisyys I-mallilla.

II-mallilla pääsee hieman lähemmäksi, mutta ero ei ole merkittävä. Lisäksi ylemmässä kuvassa on hieman huijattu, sillä kuva ei ole aivan terävä -- todellinen minimitarkennus olisi pari millimetriä kauempaa.

Loppuyhteenvetona voi todeta, että I-malli on lähes 20 vuoden iästään huolimatta loistava objektiivi hintaansa nähden. Maksamalla II-mallista tuplasti saa selvästi parempaa käytettävyyttä, mutta kuvanlaadussa parannukset ovat marginaalisia. Todellisissa kuvaustilanteissa erot jäävät muiden vaikuttavien seikkojen -- täydellä aukolla kuvattaessa etenkin tarkennuksen osumisen -- varjoon.