tiistai 29. lokakuuta 2019

Retrokännykkä Nokia E71 löytyi kaapista

Vanhojen laitteiden kaapistani löytyi Nokian E71-älypuhelin. Se tuli markkinoille heinäkuussa 2008 ja oli aikoinaan erittäin suosittu ns. businesspuhelin. Ei muuta kuin laturi seinään ja puhelin käyntiin. Kahvilan pöydällä E71 tekee varmasti vaikutuksen ohikulkijoihin. Käynnistyksessä kuuluva Nokia tunnari lämmittää aina mieltä.

E71 toimii yhä.
Monella suomalaisella on yhä lämpimiä muistoja E71:stä -- etenkin sen näppäimistöstä, joka sopi mainiosti kirjoittamiseen. Vähemmän hyvin toimi keskelle upotettu numeronäppäimistö. Numeroita ei juuri tarvittu, sillä soitettavat henkilöt valittiin osoitekirjasta, mutta joskus joutui soittamaan vieraisiin numeroihin tai ainakin antamaan pin-koodin puhelimen käynnistyessä.

Lähikuva näppäimistöstä, joka sai aikoinaan paljon kehuja.
Nykyisiin kosketusnäyttöihin tottuneelle kirjoituskokemus on... erilainen. Nuoriso voisi kauhistua, mutta Nokiaan tottuneen käsissä oikea näppäimistö toimii edelleen upeasti.

Toinen loistofeature on akkukesto. Ei tarvitse ladata läheskään joka päivä, vähällä käytöllä kerta viikossa riittää. Kuoret ovat metallia ja kestävät pudotuksenkin, toisin kuin nykyiset lasipuhelimet.

Sitten ne huonot puolet. Olkoonkin, että E71 oli Blackberryn kilpailijaksi kehitetty businesspuhelin, tällaisen puhelimen julkaisu 1,5 vuotta iPhonen jälkeen kertoi, miten oma menestys oli sokaissut Nokian. Oletusarvona yhteydet menevät 3G-verkon kautta, wifin käyttö on kankeaa. Pieni näyttö (2,4 tuumaa, 320x240 pikseliä), joka ei ole kosketussellainen, aiheuttaa nykyluureihin tottuneille suoranaista tuskaa. Tällaisena mobiilinetti ei olisi ikinä yleistynyt. Haluttu linkki pitää osoittaa kursoria siirtämällä.

Juuri mikään nettisivu ei enää aukea, koska juurivarmenteet ovat vanhentuneet. Vain suojaamattomien http-sivujen avaaminen onnistuu. Varmenteet voisi päivittää kikkailemalla, mutta se ei maksa vaivaa.

Ja sitten ne sovellukset! Jokainen Symbian-sovellus piti erikseen etsiä netistä ja ne olivat kalliita sovelluskauppoihin verrattuna. Synkronointi PC Suiten kautta oli kömpelöä, Ovi-palvelusta puhumattakaan.

Totta, iPhone oli valovuosia edellä ja sietikin voittaa kilpailun. Nokialla oli toki isommalla näytöllä varustettuja kosketusmalleja, mutta niissäkin Symbian asetti rajoituksensa.

Ruutukuvat antavat hyvän käsityksen sen aikaisesta tekniikasta. Aluksi oli epäselvää, miten saisin kuvat ulos kamerasta, koska varmenteiden vuoksi sähköposti ei toiminut. MMS-siirtona kuvat sai lähetettyä yksi kerrallaan, mutta onneksi puhelimessa oli microsd-korttipaikka, joka oli edelleen yhteensopiva nykykorttien ja -lukijoiden kanssa.

Näytön aloitustila.
Toimintoja.

Wifi toimii.
Selaimen kirjanmerkit.
Selain ja yksi harvoista yhä toimivista palveluista.
GPS ja kartat löytyvät.
E71:ssä oli kaksi kameraa. Takakamera oli 3,2 megapikseliä (2048x1536) ja etukamera vaatimattomat 640x480 pikseliä. Selfie-käsitettä ei tunnettu, mutta etukameralla oli mahdollista soittaa videopuheluita suoraan 3G-verkossa, mikä oli silloin huikeaa.

Nykymittapuulla kameran kuvanlaatu on huonon ja kehnon välimaastossa.

Triplan parkkihalli E71-kameralla.
Sama kuva Huawei 30 Pro -kameralla:

Huawei 30 Pro.
Toinen kuvavertailu:

Näkymä Triplasta ulos, lamput heijastuvat lasista.
Sama kuva Huawei 30 Pro -kameralla:

Huawei 30 Pro.
Eroa on kuin yöllä ja päivällä. Ei E71 kuva aivan niiiin huono ollut -- vasta jälkeenpäin huomasin, että puhelimen kameraan on tullut jokin vika, mikä on samentanut kuvan oikean puolen. Syy voi olla linssissä tai kennossa. Kun puhelin oli uusi, tällaista vikaa ei ollut. Kannattaa siis verrata vain kuvan vasenta puolta. Ero tarkkuudessa, terävyydessä ja väreissä on silti huima. Erityisenä ongelmana muistan, miten E71:n valokuvat saattoivat olla pahasti vihertäviä, koska valkotasapainon automatiikka erehtyi helposti.

13 kommenttia:

  1. Onneksi toivon mukaan pian kuriiri tuo uuden Cosmo Communicatorin.

    https://www.indiegogo.com/projects/cosmo-communicator/x/19732232#/

    https://www.youtube.com/watch?v=OZZ3zm3-xr8

    Onneksi joku sentään vielä keksi että täysnäppis on kiva idea.

    VastaaPoista
  2. Minulla on Nokia E72, josta minulla on miellyttäviä muiastoja. Sitä voisi vieläkin käyttää varakännykkänä, etenkin tilanteissa joissa halutaan minimoida tiedonsiirto. Olin joku aika sitten huomannut että laitteen oma selain ja sähköposti eivät toimineet vaikka Opera Mini toimi. Nyt tajuan että kysymys oli varmenteiden vanhanemisesta. Kun poistin sähköpostista salauksen, sekin alkoi toimia. Oikeastaan sähköposti ja Opera mini riittävät (se on paljon miellyttävämpi kuin laitteen oma selain) mutta olisi mukava saada oma selainkin toimimaan. Millähän kikkailulla saa varmenteet päivitettyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti vika ei ole varmenteissa, vaan siinä että TLS 1.2-tuki puuttuu. TLS 1.0 varmaan löytyy, mutta aika moni sivusto lakkasi taannoin toimimasta TLS 1.2:sta pienemmällä versiolla.

      Huvittavaa kyllä, esim. outlook.office.com toimii vielä TLS 1.0:lla.

      Poista
  3. Oma E71 ei ota yhteyttä outlook.office.com -osoitteeseen eikä www.espoo.fi, jotka molemmat hyväksyvät myös TLS 1.0:n - vian täytyy olla jossain muualla.

    VastaaPoista
  4. Tässä näyttäisi olevan asiaan liittyviä ohjeita. Sen verran pitkä ja mutkikas prosessi, että en itse kokeillut, mutta jos joku on testannut niin kommentit ovat tervetulleita.

    VastaaPoista
  5. Hmm... varmenteen vanheneminen estää Symbian-sovellusten asentamisen, mutta sen voi kiertää kääntämällä puhelimen kalenteria riittävästi taaksepäin. Surffailussa päivämäärän kääntäminen ei auta, joten ilmeisesti siinä ongelmana on jokin muu kuin varmenteen vanheneminen.

    VastaaPoista
  6. Sinulla kun on 'lonkeroita' varmaan kaikkiin mahdollisiin digimaailman suuntiin niin tiedätkö, korjaako kukaan enää tätä kyseistä E71-mallia?

    Olen käyttänyt puhelinta koko ajan sieltä historian hämäristä tähän päivään saakka ja laite on toiminut täysin moitteettomasti satunnaisia, n. kerran vuodessa tapahtuvia jumituksia lukuunottamatta. Akun olen vaihtanut uuteen vuonna 2011, ja se toimii edelleen kuin uusi, latautuu nopeasti ja pitää hyvin virtaa.

    Paitsi että tänä aamuna otin akun pois puhelimen ollessa päällä (epähuomiossa ja täysin omaa tyhmyyttäni, kun arvelin havainneeni jonkinlaista savun tapaista hajua puhelimen ja muiden samassa paikassa sijainneiden vimpainten suunnalta ja halusin tarkistaa myös tämän laitteen), enkä saanut enää puhelintani päälle.

    Tähän asti nuo aiemmin mainitsemani jumitustilanteet ovat ratkenneet juuri sillä, että kun puhelin ei reagoi mihinkään vaikka on päällä, akku pois ja taas takaisin ja jumitus on sillä ohi. Nyt akun edestakaisin remppaamisesta ei ole mitään apua eikä akkupalkkikaan enää tule näkyviin, vaikka laitetta yrittäisi ladata. Myös laturin vaihdoin toiseen, jonka tiedän toimivan varmasti, just in case :)

    Olisin todella iloinen, mikäli joku taho näitä vielä korjaa. Jos satut tietämään oikean paikan, vinkkaatko kiltti Petteri. Suuret kiitokset jo ennalta!

    Kiitos myös mielenkiintoisesta ja asiantuntevasta blogistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saitko vastauksen kysymykseesi? Lopputuloksena taisi olla, että korjaus on liki mahdotonta varaosien puuttumisen vuoksi, mutta toimivia laitteita on yhä helppo saada.

      Poista
    2. Hei Petteri,

      kiitos kaikesta vaivannäöstäsi sekä täällä että Twitterissä! Aiempi vastaukseni kiitoksineen on ilmeisesti kadonnut maailmantuuliin, joten toivottavasti tämä tulee läpi :)

      Kiittäisin myös Twitter-vastaajia, mutta en ilmeisesti osannut joko luoda kyseistä tiliä oikein tai viestien lataamisessa oli jotain muuta häikkää, kun en ainakaan itse näe niitä. Toivottavasti kiitokset menevät kaikille vastaajille perille tätä kautta.

      Tosiaan tilanne on juuri tuo, että paljon mm. historiallisia kalenterimerkintöjä ja tekstiviestejä katosi tuon lempipuhelimeni posahdettua. Varmuuskopion sijaintipaikkaa en muista ja joka tapauksessa se taitaa olla jo aika vanha.

      Katson vielä sen kortin, jonka joku Twitterissä mainitsi akun oikosulusta. Hankin uuden akun ja testaan sillä. Jos olisi niin onnellinen tilanne, että vain akku otti nokkiinsa sen yllättävästä poistosta eikä koko puhelin, puhelimen ja sen sisällön voisi ehkä vielä pelastaa. Ei ehkä kovin todennäköistä, mutta eipä tuo akkukaan paljon maksa.

      Suuret kiitokset vielä ystävällisestä avustasi, se todella lämmittää mieltä!

      Jaana

      Poista
    3. Hauska kuulla, jos tästä oli apua. Pitäisi asentaa se Ovi-sovellus, jolla E71:stä pystyi tekemään varmuuskopioita ja synkronoimaan pc/mac-koneen kalenterin kanssa.

      Poista
  7. Tori.fi-palvelussa näyttää olevan myynnissä 30 euron hintaan: https://www.tori.fi/uusimaa/Nokia_E71___laturi___autolaturi_63088797.htm?ca=18&w=3

    Siitä ei tietenkään ole apua, jos tiedot ovat puhelimen muistissa eikä niistä ole varmuuskopiota. En osaa sanoa korjaajasta, mutta välitän kysymyksesi Twitteriin, ehkä siellä joku tietää: https://twitter.com/petterij/status/1194613983057240064.

    VastaaPoista
  8. Lisään muistelua omasta E71:stäni. Löytyy hyllystä ja aikanaan ahkerasti käytetty. Loistava kalenteri, jota käytin työmatka- ja työaikakirjanpitoon päivittäisillä huoltokeikoillani. Kätevää, kun synkronoitui Outlookin kanssa, jossa voin lisätä tietoja ja siirtää sitten edelleen vaikka exceliin.

    Navigaattori- ja muita karttaohjelmia käytin paljon metsässä ja tien päällä Euroopassa ja Aasiassa.

    Kamera oli vaatimaton, mutta korvasi skannerin monta kertaa ja pystyi lähettämään asiakirjoja sähköpostissa.

    Selainten käyttö tien päällä oli muutenkin hidasta ja varsinkin silloisissa verkoissa. Mutta laitetta pystyi kohtalaisesti käyttämään hotspottina läppärille, jolloin netin käyttö oli helpompaa metsässäkin. Tuolla puhelimella tuli hoidetuksi lapin lomallakin eräs suurimmista kaupoistanikin. Puhelimesta on paljon hyviä muistoja, enkä heitä sitä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokia E71 kalenteri on kaikkea muuta kuin hyvä. yhdellä väärällä näppäimen painalluksella kaikki kalenterimerkinnät Hups. Poissa ovat, eikä takaisin saa. Kiitos.

      Poista