Microsoft Surface Laptop 2 -läppäri

Microsoftin päätös ryhtyä muutama vuosi sitten tablet- ja läppärivalmistajaksi kummastuttaa edelleen. Miksi softayhtiö pyrkii laitemarkkinoille, joilta muut suuret valmistajat pyrkivät pikemminkin pois? Muutama vuosi sitten läppäreitä pidettiin taantuvana alana. Nyt kysyntä on vakiintunut ja tabletit hiipumassa, mutta uutta kasvualaa siitä tuskin tulee koskaan.

Microsoftin selityksen mukaan vain omalla tekniikalla Windowsista saadaan kaikki hyöty ja asiakkaalle voidaan tarjota paras käyttäjäkokemus. Uskokoon ken tahtoo. Eipä näissä läppäreissä suuria eroja ole, oli valmistaja kuka tahansa.

Microsoft Surface Laptop 2

En ole koskaan it-urallani tuntenut itseäni yhtä tyhmäksi kuin saadessani ensimmäisen Surface-läppärin käteeni. Miten /&#%/ tämä käynnistyy?! Vasta pitkän etsimisen jälkeen huomasin, että virtapainike on piilotettu näppäimistöön. Ei kuitenkaan reunaan, kuten Applella, vaan sisemmäksi Del-näppäimen viereen.

Etsi kuvasta virtakytkin.

En ole vieläkään vakuuttunut ratkaisun toimivuudesta, mutta tällä kertaa sain ainakin koneen päälle ongelmitta. Ja konehan on hieno: todella ohut ja sileä, tuo mieleen Mac Airin. Ulkomitoiltaan Surface on hieman pienempi, mutta ohuempien reunojen vuoksi näytön koko on samaa luokkaa. Vertailukohtana on Air-koneiden vanha versio (2017), josta pidin niin, että ostin toisen kun niitä vielä sai. Näytön koko on 13,5 tuumaa ja tarkkuus erikoiset 2256x1504 kuvapistettä. Kuvanlaatu on erinomainen, huomattavasti vanhaa Mac Airia parempi. Kuvasuhde 3:2 sopii paremmin toimistotyöhön kuin elokuvien katseluun. Kosketusnäyttö sopii moniin tilanteisiin ja sitä voi tehostaa erikseen ostettavalla kynällä.

Laite on siisti, mutta varsinkin testikoneen mustana vaikutelma on kovin insinöörimäinen. Ei tällä design-palkintoja voiteta, mutta ei ole tarkoituskaan. Painoa on vain 1,25 kiloa. Yksityisen käyttäjän kannattaa valita jokin uusista väreistä mustan sijaan, kuten burgundin punainen tai koboltinsininen.

Ulkomitoiltaan Surface 2 on liki identtinen vanhan Airin kanssa. Paksuus on 1,45 senttiä, syvyys 22 ja leveys 31 senttiä. Painoa kertyy mitättömät 1,25 kiloa.

Ulkomitat ovat lähes identtiset vanhan Mac Airin kanssa.

Testikoneessa oli i5-8250U 1,6 GHz prosessori, kahdeksan gigatavua keskusmuistia ja 256 gigatavun levyasema. Kyljessä on MiniDP-portti näyttöä varten ja yksi USB 3-portti. Akkunäyttö kertoo vain prosentit eikä arvioi jäljellä olevaa käyttöaikaa, mutta testikäytön aikana akku tuntui riittävän mainiosti koko työpäiväksi -- ja enemmänkin. Microsoftin oma ilmoitus on 14,5 tuntia.

Molemmat ovat yhtä korkeita.

Näppäimistön liikerata on riittävä ja kosketuslevy on mahtavan kokoinen. Painikkeet on upotettu itse levyyn.

Parasta koneessa on Windows Hello, joka avaa lukituksen kun näyttö nostetaan pystyyn. Käyttäjän tunnistus tapahtuu muutamassa sekunnissa, eikä se hämäänny edes silmälaseista. Hello ei tietenkään ole Surface-koneen yksinoikeus, mutta jaksaa aina ilahduttaa käytännöllisyydellään.

Laturissa on usb-paikka.

Laturi on hyvä, sillä verkkojohto on lyhyt, mutta muuntajan jälkeen tuleva pienjännitejohto riittävän pitkä. Laturissa on myös usb-latauspaikka vaikka langattomille kuulokkeille tai hiirelle. Tietokoneen päässä on helposti irtoava magneettiliitin, jollaisesta Apple on uudessa Air-mallissaan ikävästi luopunut.

Miinuspuolelle jäävät liitännät. USB 3.1 ja sd-kortinlukija olisivat tervetulleita.

Vanhaa Surface-läppäriä myydään uuden mallien tieltä tarjouksissa jopa 900 eurolla. Uusi versio on tehokkaampi, mutta perusominaisuuksiltaan samanlainen. Pienellä 128 gigan levyllä 2-mallin saa noin 1200 eurolla, isompi 256 gigan levy nostaa hinnan jo lähes 1600 euroon.

Vanha Mac Air oli loistodiili uuteen malliin verrattuna

Ostin viisi vuotta sitten Mac Air -läppärin 13 tuuman näytöllä, neljän gigan muistilla ja 128 gigan levyllä. Näyttöä lukuunottamatta halvin malli siis, maksoi silloin tarjouksessa noin tonnin. Vaikka hinta oli kallis, olen ollut laitteeseen tyytyväinen. Se on kestänyt ahkeraa päivittäistä käyttöä, välillä hyvin rankkaakin. Vielä viiden vuoden jälkeenkin sen akku kestää koko päivän, kun vähän himmentää näyttöä ja poistaa valot näppäimistöstä.

Kerrassaan mainio laite! Samaa ei voi sanoa käyttöjärjestelmästä, jonka käyttöliittymä tuntuu vieläkin paikoin kömpelöltä ja siinä on outouksia, joihin ei ikinä totu. Mutta ne antaa anteeksi koneessa, jota käytän lähinnä surffailuun, kirjoittamiseen ja digikameran kuvien siirtoon matkoilla.

Neljän gigatavun RAM on riittänyt hämmästyttävän pitkälle. Vasta nyt, monen käyttöjärjestelmäpäivityksen jälkeen, kone alkaa olla hidas ja Office-sovellusten ajossa on joskus viiveitä. Mutta hei, Windows ei olisi pystynyt läheskään samaan.

Odotin kiinnostuneena uutta Air-mallia, jonka Apple vihdoin tänä syksynä julkaisi. Mutta se oli paha pettymys. Retina-näyttö on varmaan kiva, mutta ei välttämätön matkakäytössä. Uusi laite on ulkomitoiltaan hieman pienempi ja kevyempi, mutta ohuin kohta hieman edeltäjäänsä paksumpi. Uusitun näppäimistön liikerata on äärimmäisen lyhyt eikä sovi kirjoittamiseen.

T2-turvapiiri olisi kiva, mutta toisaalta se estää Digabi-käytön eli konetta ei voisi käyttää sähköisissä ylioppilaskirjoituksissa. Sen ansiosta myös Siri on koko ajan kuuntelulla, mikä ei ole toivottavaa. Suurin ilo olisi sormenjälkiskannerista. Muilla valmistajilla niitä on ollut jo 10 vuoden ajan. Olisipa Apple laittanut koneeseen saman kasvotunnistuksen kuin älypuhelimiin!

Hämmästyttävää kyllä, uusi malli on monessa suhteessa edeltäjäänsä huonompi. Magsafe, joka on pelastanut koneen putoamiselta monta kertaa (kun joku kompastuu johtoon), on poissa. SD-kortinlukija on myös hävinnyt, samoin ulkoisen näytön liitäntä (pakollinen Powerpoint-esityksissä). Kaiken pitäisi nyt mennä kahden USB-C-portin kautta, jotka ovat vierekkäin koneen vasemmalla sivulla. Mikä kumman idea siinä on? Miksei toinen portti ole laitteen toisella reunalla? Esitys- ja matkakäyttöä varten tarvitaan tukku erilaisia adaptereita, joilla on taipumus kadota. Lataus USB-portin kautta on kieltämättä näppärä, mutta mieluummin olisin pitänyt Magsafen.

Ja sitten on hinta. Vanhaa mallia (2017) on myyty 919 eurolla, uusi maksaa vastaavilla spekseillä 1379 euroa. Ei ole mitään järkeä maksaa 450 euroa lisää huonommasta koneesta.

Hinnoittelu on muutenkin kiinnostava. Jos haluaa 256 gigan levyn, uuden mallin hinta nousee peräti 250 eurolla! Apple rahastaa härskisti tietäen, ettei käyttäjäparka voi päivittää levyä isompaan kun on kerran erehtynyt ostamaan pienemmän levyn.

Apple puhuu mielellään käyttäjäkokemuksesta ja tyytyväisistä käyttäjistä. Ihmettelen, kuinka moni käyttäjä haluaa tulla tällä tavalla rahastetuksi? Eikö se tahraa brändiä ja laske asiakastyytyväisyyttä? Ei kiitos minulle ainakaan.

Verkkokauppa.comin black friday -tarjous myytiin loppuun, eikä ihme.

Tänään oli Black Friday. Sekä Gigantti että Verkkokauppa.com myivät 2017-mallin Air-peruskoneita 799 euron hinnalla (Verkkis tosi 0,90 euroa kalliimmalla). Ei tarvinnut kauaa miettiä, maksanko 1379 euroa uudesta uudesta vai 799 euroa uudesta vanhasta koneesta. Vaikka viisi vuotta vanha läppärini yhä toimii, se on ennen pitkää pakko vaihtaa uuteen jo yksin muistin loppumisen vuoksi.

Vanhan koneen tiedot (kuva syyskuulta 2014, jolloin käyttöjärjestelmä oli vielä 10.9):

Mac Air, vuoden 2013 puoliväli

Uusi kone:

Mac Air, 2018 -- ja viimeinen lajissaan.

Vaikka koneiden välillä on viisi vuotta, ne ovat ulkoisesti lähes identtisiä. Vasta tämän syksyn uutuusmalli toi selvän muutoksen ulkonäköön (pienempi, erilainen näppäimistö, kaiuttimet, ohuempi näytön kehys).

Härski hinnoittelu ja keskinkertainen tekniikka osoittavat, ettei Apple enää panosta läppäreihin. Ilmeisesti kaikki huomio on älypuhelimissa sekä uusien tuotealueiden, kuten elokuvapalvelun ja robottiautojen kehittämisessä. Me tyytyväiset läppärikäyttäjät olemme siitä pettyneitä. Mutta eiköhän tällä uudella vanhalla Airilla pärjää taas seuraavat viisi vuotta.

Tätä kirjoittaessani klo 16 Gigantin sivu näyttää, että laitetta on vielä myymälöissä, vaikka nettierä onkin loppuunmyyty. Suosittelen. Applella ei ole monta järkevästi hinnoiteltua laitetta, mutta tämä Black Friday -spesiaali on kiistatta sellainen.

Samsung Chromebook kokeilussa

Chrome OS on Googlen läppäreihin suunnittelema käyttöjärjestelmä, joka perustuu pilvipalveluiden käyttöön. Käyttöjärjestelmä on oikeastaan vain selaimen laajennus. Chromebook-läppäreitä on saatavissa muutamalta valmistajalta. Itse kokeilin Samsungin mallia, joka käyttää eksoottista Exynos 5250-prosessoria. Se ei ole Intel-yhteensopiva, mutta 1,7 GHz kellotaajuudella riittää selaimen ajamiseen. Koska käyttöjärjestelmä on yksinkertainen, akku kestää tavallista läppäriä pidempään.

Samsungin laitteessa on 16 gigatavun paikallinen ssd-levyasema, johon voi tallentaa tiedostoja silloin kun nettiyhteyttä ei ole. Muistia on 2 gigatavua. Laitteessa on kaksi usb-porttia, hdmi-ulostulo ja sd-musitikorttilukija. Myös web-kamera löytyy, mutta testikoneessa se ei jostain syystä aktivoitunut edes Googlen Hangout-ohjelmassa.

Ulkoisesti Samsung on siro ja varsin tyylikäs:

Samsung Chromebook kansi suljettuna. Valokuvat: Samsung Note 3 + Photoshop.

Kotelo on muovinen, kuten edulliselta pikkuläppäriltä voi odottaakin. Kansi avattuna laite näyttää tavalliselta pc-koneelta. Näytön tarkkuus on 1366x768 pikseliä. Värit ovat haaleita haalea ja näyttö tuo mieleen 1990-luvun vanhat läppärit.

Samsung Chromebook kansi avattuna muistuttaa hieman Mac-läppäreitä.

Näppäimistössä on muutamia erikoisuuksia. Toimintonäppäinten paikalla on rivi laitteen omia näppäimiä, mm. selaimen eteen- ja taaksepäin -painikkeet. Jostain syystä Del-näppäintä ei ole lainkaan, vaan se pitää Applen tavoin korvata painamalla Alt+Backspace.

Toimintonäppäinten paikalla on mm. selaimen eteen- ja taaksepäinpainikkeet.

Kirjoitustuntuma on hyvä, mutta kosketusalusta pitää hieman klonksuvaa ääntä.

Näppäimistö on asiallinen. 

Takaseinässä ovat usb- ja hdmi-portit:

Usb 2.0- ja usb 3.0-portit sekä hdmi-liitäntä ja sd-muistinkortin lukija.

Kun laitteen avaa, tulevat näkyviin koneessa olevat käyttäjätilit:

Laitteen erikoisuus on vierastila, jonka ansiosta koneen voi antaa vieraankin käsiin. Vieras voi surffata netissä, mutta mahdolliset ladatut tiedostot poistetaan automaattisesti kun käyttö loppuu.

Chrome OS sisältää Windowsista tutun työpöydän, ikkunat, tehtäväpalkin ja näytön oikeassa alanurkassa olevan toiminta-alueen. Toiminnat ovat kuitenkin rajoittuneita; esimerkiksi työpöytä on käytännössä pelkkä taustakuva. Toiminta-alue sisältää Androidin tapaan käyttöjärjestelmän ilmoituksia ja valintoja, kuten käytettävän wlan-verkon.

Käyttöjärjestelmän asetukset tehdään tietenkin selaimella.

Sovelluksia ladataan Googlen omasta Myymälästä. Osa sovelluksista toimii myös ilman aktiivista verkkoyhteyttä, jolloin esimerkiksi Gmail-sähköpostia voi lukea offline-tilassa. Myymälä on hieman harhaanjohtava nimitys ilmaisten ohjelmien varastolle.

Pakollisia sääsovelluksia löytyy useita:

Pakollinen sääsovellus.

Google ei syrji kilpailijoita, sillä esimerkiksi suosittu WhatsApp-viestintäohjelmakin löytyy:

WhatsAppin Chrome OS -versio.

Selain tukee Flashia, mutta ei Javaa eikä Silverlightia. Yle Areena näkyi ongelmitta.

Windows-sovellukset eivät toimi. 

Windows-sovellukset eivät tietenkään toimi, koska prosessori ja käyttöjärjestelmä ovat vääriä, mutta toisaalta haittaohjelmatkaan eivät silloin käynnisty.

Hyötysovelluksina käytetään luonnollisesti Googlen omia, selaimessa toimivia toimistosovelluksia. Ne riittävät mainiosti peruskäyttöön. Tekstinkäsittelyssä on jopa automaattinen oikoluku suomeksi:

Google Docsin tekstinkäsittelyssä on suomenkielinen oikoluku.

Sovellukset voivat toimia myös selaimen ulkopuolella.

Chrome OS:n käynnisysvalikko muistuttaa Windowsia.

Usb-tikkuja voi käyttää normaalisti. Mp3-tiedostojen soitto onnistuu, mpeg-videoita laite ei tunnistanut. Kun asentaa pöytäkoneelle Gdrive-sovelluksen, tiedostojen synkronointi PC:n ja Chromebookin välillä käy automaattisesti.

Parin viikon kokeiluajalle osui useita käyttöjärjestelmäpäivityksiä, jotka latautuvat automaattisesti, mutta edellyttävät koneen uudelleenkäynnistämistä. Onneksi Chromebook on niin yksinkertainen, että se myös käynnistyy erittäin nopeasti.

Chromebook ei ole mikään tehomylly. Joitakin toimintoja saa hetken odotella, eikä kyse ole verkon hitaudesta. Google Docsin ominaisuus on tallennuskäskyn puuttuminen. Sitä ei pilvisovelluksissa tarvita, mutta se totuttaa käyttäjän huonoille tavoille perinteisiä sovelluksia ajatellen. Välitallennukset ja tiedoston sulkeminen työskentelyn lopuksi unohtuvat. Asiakirjojen tulostaminen onnistuu Google Printin kautta tai pdf-tiedostoiksi tallentamalla, mutta ei suoraan tulostimelle. Chrome OS ei reagoinut millään tavalla usb-porttiin kytkettyyn mustesuihkuun. Paperille tulostaminen on niin 1990-lukua...

Chromebook ei korvaa tavallista läppäriä, mutta se on yksinkertainen ja tietoturvallinen ratkaisu esimerkiksi oppilaitoskäyttöön. Edullinen 330 euron hinta kompensoi hyvin rajoituksia. Arveluita herättää vain laitteen myötä entisestään lujittuva suhde Googleen.

Miksi kaikki läppärit ovat 16:9 kuvasuhteella?

Luulin, että seitsemän vuotta vanha Thinkpad-läppärini olisi jo ansainnut eläkepäivänsä, mutta uutta kirjaa tehdessäni jouduin kutsumaan sen takaisin palvelukseen. Uusi ultrabook on kyllä ihanan kevyt ja siinä on mahtava akkukesto, mutta laajakuvaista 16:9 näyttöä ei vain ole tarkoitettu työntekoon.

Leveä näyttö sopii mainiosti videoiden katseluun, mutta oikeissa töissä siitä on vain haittaa. Isoilla monitoreilla laajakuva toimii, koska pinta-ala riittää ohjelmien ajamiseen rinnakkaisissa ikkunoissa. Leveästä tilasta on hyötyä myös kuvankäsittelyssä ja ohjelmissa, joihin liittyy painikepaletteja ja muita apuvälineitä.

Läppäreissä tilanne on toinen. Pienen näytön korkeus jää 16:9 suhteessa epäkäytännöllisen matalaksi.

Ja mikä ällistyttävintä: vaihtoehtoja ei ole. Kukaan ei enää valmista perinteisiä 4:3 paneeleita! Näin kertoi suuren pc-valmistajan edustaja eilen, kun ihmettelin miksi heidänkin uutuusmalleissaan on vain 16:9 näyttöjä.

16:9 näyttö on yksi naula lisää Microsoftin Surface-tabletin arkkuun. iPad ja Android ovat tässä suhteessa parempia, sillä niitä voi käyttää yhtä hyvin vaaka- kuin pystyasennossakin. Surface toimii käytännössä vain vaaka-asennossa, ja silloin se sopii huonosti esimerkiksi tekstinkäsittelyyn tai nettisurffaukseen.

Huomaa, ettei kuvasuhteen muuttuminen vaikuta näytön pinta-alaan (tarkennus tähän kommenteissa). Kolmentoista tuuman näyttö on kolmetoista tuumaa; se vain jakautuu eri tavalla. Blogiohjelma skaalaa kuvat leveyden mukaan, joten laajakuvanäyttö vaikuttaa pienemmältä, vaikka molempien pystyresoluutio on lähes sama (1050 vs. 1080 pikseliä).

Tässä kuva vanhan 13-tuumaisen Thinkpadin 4:3 näytöltä (1400x1050 pikseliä):

4:3 näytölle mahtuu 46 tekstiriviä.

Tässä vastaava kuva uuden 13-tuumaisen 16:9 ultrabookin näytöltä (1920x1080 pikseliä):

16:9 toimii tekstinkäsittelyssä huonosti. Näyttöön mahtuu 36 riviä.

LibreWriter hyödyntää 16:9 näytöllä vain puolet tilan leveydestä. Molemmissa fontiksi on valittu 12 pisteen Times New Roman ja zoomaustasoksi 100 prosenttia.

Myös useimmat web-sivut on suunniteltu pikemminkin korkealle kuin leveälle näytölle. Usein leveys jää kokonaan hyödyntämättä. Hesari tekee poikkeuksen, mutta senkin aloitussivu sopii paremmin 4:3 kuin 16:9 näytölle:

Lähes kaikki web-sivut on suunniteltu vieritettäväksi pystysuunnassa.

16:9 näytön leveys jää hyödyntämättä.

Tässä tapauksessa voi sanoa, että wanhassa vara parempi -- ainakin, jos koneella on tarkoitus kirjoittaa tai surffata netissä. Ilmeisesti asia on jossain määrin sukupolvikysymys, sillä Popular Sciencen kirjoituksen kommenteissa on paljon myös 16:9 -kokoa puolustavia kommentteja.

Yli 10 tunnin akkukesto ultrabookilla

Ultrabook-läppärien akkukesto venyy melkoisiin suorituksiin. Pari viikkoa sitten selasin lentokoneessa läpi kaikki matkalla ottamani raw-kuvat, joita oli noin tuhatkunta (oli tekemistä ja tutut maisemat, joten ei tullut kuvattua enempää).

Kuvat selattu, akkua vielä viiden tunnin verran jäljellä.

Sen jälkeen noin kilon painavassa Samsungin 900X3-koneessa oli vielä virtaa yli viideksi tunniksi. Raw-kuvien avaaminen kuluttaa prosessoritehoa, joten yli 10 tunnin akkukesto näin kevyessä koneessa on melkoinen saavutus.

Suoritusta selittää se, että himmeästi valaistussa matkustamossa saatoin pienentää taustavalon minimiasentoon. Intel on tehnyt loistavaa työtä prosessorin virrankulutuksen vähentämiseksi, mutta näyttövalmistajat eivät ole pystyneet samaan. Tarvittaisiin jokin aivan uusi näyttötekniikka, jotta akkukesto kasvaisi merkittävästi. Toinen vaihtoehto olisi vastaava mullistus akkujen kemiassa, jotta siihen mahtuva varaus voitaisiin kaksinkertaistaa.

Niitä odotellessa yksinkertainen muistisääntö on: taustavalo määrää akun kestävyyden. Säädä näyttö minimitasolle, jotta valoa ei mene hukkaan.

Lenovo IdeaPad Yoga

Lenovo IdeaPad Yoga perustuu hauskalle idealle: näyttö taittuu lähes 360 astetta, jolloin tietokonetta voi käyttää (ainakin) kolmella eri tavalla:

Yoga tavallisena läppärinä.

"Telttamoodi", jossa näyttökuva kääntyy ylösalaisin.

Pad-moodi, kuin tavallinen tablet-kone.

Sain kokeiltavakseni Yogan 13,3" mallin, jossa oli Core i5-prosessori ja 128 gigatavun ssd-levy. Ulkoisesti laite on miellyttävän tuntuinen ja kansi suljettuna mukavan ohut. Taittuva näppäimistö on ylivoimainen ratkaisu verrattuna koneisiin, joissa näyttö irtoaa erilliseksi tablet-koneeksi. Silloin näyttöosassa pitää olla oma akku, joka lisää painoa ja kiinnitysmekanismista on vaikea tehdä riittävän tukevaa.

Yoga vaikuttaa jämäkältä. Näyttöpinta on kiiltävä, jolloin se heijastaa peilin tavoin ja rajoittaa käyttöä kirkkassa valaistuksessa. Kannen yläpinta on vaalea, mutta jostain syystä sormenjäljet tarttuivat siihen kiusallisen hyvin.

Sivulta näkyy, miten siro kone on kyseessä.

Koneessa on tavanomaiset liitännät ja sd-korttipaikka.

Olen suosinut Lenovon koneita niiden tappihiiren ja erinomaisen näppäimistön vuoksi. Valitettavasti Yogassa ei ole kumpaakaan. Ohjauslevy on täysin sileä eikä tappia ole. Ohjauslevyn herkkyys jätti toivomisen varaa. Onneksi kosketusherkkä näyttöpinta toimii kuitenkin hyvin.

Näppäimistö on ikävä kompromissi myös koon suhteen.

Pienissä ja kevyissä koneissa kompromissit ovat väistämättömiä. Näppäinten lyhyet liikeradat on pakko hyväksyä, mutta miksi Enter on pieni ja kapea (samoin kuin Backspace), vaikka reunassa on käyttämätöntä tilaa?

F1-F10-näppäimet voi asettaa joko toimintonäppäimiksi tai ohjaamaan laitteen omia toimintoja. Tämä on näppärää, sillä harva enää tarvitsee perinteisiä F1-tyyppisiä toimintonäppäimiä -- varsinkaan kosketusta tottelevien sovellusen kanssa.

Testikoneessa oli ilminen ajuriongelma, joka sai sen välillä jämähtämään. Näytön kirkkaus vaihteli itsekseen eikä kyse ollut virransäästöominaisuudesta. Tuulettimen ääni erottui jo kevyelläkin käytöllä. Piti oikein tarkistaa, oliko koneessa sittenkin mekaaninen kiintolevy mutta ei, kyllä se oli ssd-mallia.

Lenovon mainio idea kaipaisi vielä hieman viimeistelyä. Toisaalta on pakko kysyä, mitä varsinaista etua on tablet-moodin käytöstä, jos näppäimistö on joka tapauksessa kiinni koneessa ja koneessa on kosketusnäyttö?

Samsung 900X3 ultranotebook

Samsung 900X3 on erittäin kevyt ja ohut ultranotebook-tietokone, jossa on kuitenkin kaikki normaalin pc:n ominaisuudet: neljä gigatavua muistia, 128 gigan SSD-levy, 13,3 tuuman näyttö ja Intel Core i5-prosessori (3317U). Laite on perinteinen läppäri, joten siinä ei ole kosketusnäyttöä. Käyttöjärjestelmänä testikoneessa oli vielä Windows 7, mutta uudet laitteet sisältävät Windows 8:n.

Samsung 900X3

Sivulta katsoen linjakas ja tyylikäs. Ja äärimmäisen ohut!

Kansi suljettuna laite on ällistyttävän ohut, paksuimmalta kohdaltaan vain 1,2 senttiä. Painoksi oma vaaka antoi 1192 grammaa, mikä on hieman enemmän kuin esitteessä luvattu 1,16 kiloa. Ällistyttävää kyllä, iPadin paksuuteen pystyy rakentamaan oikean tietokoneen. Vertailun vuoksi. Macbook Airin paksuus on 1,7 senttiä ja paino 1,35 kiloa (13,3" malli).

iPad (1. sukupolvi) on paksuudeltaan samaa luokkaa Samsungin ultranotebookin kanssa.

Pienestä koosta huolimatta mukana on kosolti liitäntöjä: mini-HDMI, kaksi usb-porttia (usb 2 ja usb 3) sekä Gigabitin Ethernet. Jälkimmäinen on minikokoa, joten sen käyttö vaatii adapterin. Adapteri tarvitaan myös VGA-liitäntää varten. Wifiä ja Bluetoothia täydentää Widi, langaton näyttöliitäntä (vielä kun joku tekisi sitä tukevan television...). Ainakin digikuvaajaa ilahduttaa sd-kortinlukija, joka on ovelasti piilotettu reunan alle.

Reunan alla piilossa on sd-kortinlukija.

Käsissä laite tuntuu keveydestään huolimatta tukevalta ja laadukkaalta. Näytön sarana on sopivan jämäkkä. Kuori on mattapintainen ja väriltään mustanharmaa. Näytön tarkkuus on 1600x900 pikseliä ja katselukulma erittäin laaja. Toisin kuin Applen koneissa näyttö on mattapintainen, joten se ei kiillä eikä peilaa. Kyse on osittain makuasioista.

Näppäimistö on kaikkien ultranotebook-koneiden heikko kohta, eikä 900X3 tee tässä suhteessa poikkeusta. Näppäinten koko ja sijoittelu ovat kohdallaan, ja niissä on jopa himmeä taustavalo pimeäkäyttöä helpottamaan, mutta lyhyt liikerata vähentää kirjoitusmukavuutta. Mutta jos välttämättä haluaa pienen ja kevyen koneen, jostain on tingittävä. Oikea näppäimistö on kuitenkin suuri parannus tablet-koneisiin, joissa sitä ei ole lainkaan.

Toinen heikko kohta on yleensä akku, mutta tässä suhteessa 900X3 pärjää hienosti. Tavallista surffailua akku jaksaa yli kuuden tunnin ajan. Taustavalon nosto maksimiasentoon puolittaa ajan, joten turhan kirkasta asetusta kannattaa välttää.

Akkukeston pidentämiseksi laitteessa on omia virransäästötoimintoja, joiden käyttäminen saa näytön kirkkauden pumppaamaan omia aikojaan häiritsevästi. Lähes yhtä turhia ovat Samsungin monet omatekoiset apuohjelmat ja Nortonin tietoturvapaketti, joka painostaa ostamaan itsensä. Mikään cancel-nappi ei auta muistutuksiin, ainoa keino päästä niistä eroon on poistaa koko ohjelma.

Norton ei luovuta ennen kuin olet suostunut maksamaan.

Samsungin omasta, Windowsin käynnistystä nopeuttavasta toiminnosta voi olla iloa, mutta Windows 8 käynnistyy joka tapauksessa muutamassa sekunnissa.

Laturi on savukeaskin kokoinen ja siinä on iso sinertävä merkkivalo. Kansi suljettuna koneen oma merkkivalo ei näy ulospäin, mikä on pieni puute.

Isokokoinen ohjauslevy helpottaa käyttöä, mutta mikään pc-laite ei tässä suhteessä yllä Mac-kannettavien tasolle.

Näppäintasoa hallitsee iso ohjauslevy.

Laitteen hinta on noin 1300 euroa, mikä on samaa luokkaa Macbook Airin kanssa. Ainakaan tekniikan puolesta pc-käyttäjillä ei ole enää syytä kadehtia Macbook Airin omistajia.