keskiviikko 20. helmikuuta 2019

Pakolla Lightroom-pilveen?

Pitkäaikaisena Lightroomin käyttäjänä olin pettynyt, kun Adobe ilmoitti lopettavansa pakettina myytävän ohjelman kehittämisen ja myynnin. Viimeiseksi versioksi jäi syksyllä 2017 ilmestynyt 6.14. Nyt vanhaa 6-versiota ei saa enää mistään.

Tarjolla on vain pilvipalveluna myytävä Lightroom Classic CC, jonka hinta on alimmillaan 12,39 euroa kuukaudessa eli noin 150 euroa vuodessa. Rahan vastineeksi saa aina uusimmat päivitykset sekä kamera- ja objektiiviprofiilit. Hintaan sisältyy myös Photoshop CC, jolle useimmat kuvaajat löytävät käyttöä (eivät kuitenkaan kaikki).

Vanha versio maksoi ostettaessa noin 140 euroa, lisäksi versiopäivityksestä perittiin noin 75 euroa. Jos ei halunnut päivitystä, vanhaa versiota pystyi käyttämään liki ikuisesti. Kuluneina 10 vuotena olen ostanut ohjelman ja päivittänyt sen kolme kertaa, joten rahaa on kulunut 140 + 3*70 = 350 euroa. Pilvimalli tulee maksamaan samassa ajassa 1500 euroa, mikä on hyvän järjestelmäkameran hinta. Adoben saama rahamäärä yli nelinkertaistuu. Ei ihme, että softan tekijät pitävät pilvimallista!

Photoshopin tapauksessa pilviversio on näppärä, koska sen voi ostaa vain tarvittaviksi kuukausiksi ja ohjelman käytön voi lopettaa milloin vain. Lightroomin suhteen on toisin. Siinä käyttäjä jää pilven vangiksi eikä paluuta enää ole, koska kirjasto ja kuviin tehdyt muutokset ovat vain Lightroomin itsensä luettavissa.

Lightroomin pilvitilauksen voi lopettaa, mutta sen jälkeen ei pysty enää muokkaamaan uusia eikä edes vanhoja kuvia. Nettikeskusteluissa neuvotaan viemään kaikki valokuvat jpeg-muotoon ja toiseen ohjelmaan, mutta neuvo on kerrassaan typerä, koska silloin raw menettää merkityksensä ja muokkaukset jäävät pysyviksi.

Toinen neuvo on tallentaa muutokset ja metadata xmp-tiedostoihin (sidecar), mutta vanha Lightroom 6 ei pysty lukemaan kaikkia uudemmalla versiolla tehtyjä muokkauksia. Prosessi olisi muutenkin työläs.

On siis parasta lähteä siitä, että kerran Lightroom-pilveen siirtymisen jälkeen paluuta ei ole. Ja se huolestuttaa.

Adobelle pilviversioihin siirtyminen on ollut loistava veto. Yhtiön liikevaihto lähti vuonna 2015 kasvuun ja on tuplaantunut sen jälkeen. Yhtiö on ostanut omia osakkeitaan, joiden arvo on liki kymmenkertaistunut.

Onko 12 euroa kuukaudessa paljon vai vähän? Laiskalta harrastajalta kului ennen saman verran filmiin tai paristoihin. Kuukausihinta ei ole ongelma, epävarmuus ja paluun vaikeus on. Jos Adobe päättää nostaa kuukausihinnan vaikka tuplaksi, käyttäjien on pakko maksaa. Voi myös pohtia, kannattaako Adoben ylläpitää loputtomasti vanhaa Classic-versiota, vai siirtyä yksinomaan aidon Lightroom CC -version (jep, hämmentäviä tuotenimiä) kehittämiseen.

Pilvipalveluissa hinnat ovat täysin abstrakti asia. Suomessa Creative Cloudia myydään 12,39 euron kuukausihinnalla:
Creative Cloud Suomen hinnasto.
Yhdysvalloissa hinnat ovat paljon edullisempia:
Creative Cloud USA hinnasto.
Miksi suomalainen käyttäjä maksaa käyttöoikeudesta 148,68 euroa vuodessa kun jenkkikolleega selviää 119,88 dollarilla (105,73 euroa) vuodessa? Suomen hinta oli sama vuosi sitten, mutta mitä se onkaan vuoden tai 10 vuoden päästä? Entä jos Adobe ei enää pysty kasvamaan muulla tavalla kuin asiakkaitaan rokottamalla? Lightroomin käyttäjät ovat turpeeseen sidottuja.

Pysyisin mielelläni vanhassa Lightroomissa, mutta sekään ei ole ongelmatonta. Uudet peilittömät kamerat käyttävät uusia raw-tiedostomuotoja ja profiileita, joita vanhaan versioon ei tule koskaan. Kiertotienä on ylimääräinen dng-muunnos, joka ei sekään kuulosta houkuttelevalta.

Lisäksi näppärä karttatoiminto on lakannut toimimasta. Ilmeisesti Google on muuttanut karttarajapintaa niin, että sovellukset joutuvat maksamaan jokaisesta karttakyselystä erikseen, eikä Adobe tietenkään halua maksaa niiden käyttäjien puolesta, joilta se ei enää itsekään saa rahaa. Tähän tosin näppärä ohjelmoija on kehittänyt oman kiertotien.

Vuosi sitten kartoitin vaihtoehtoja ja kokeilin kilpailevia ohjelmia. Niitä on monia: Canonin ja Nikonin omat raw-muuntimet, Affinity Photo, ON1 Photo Raw ja Capture One. Lisäksi on kaksi avoimen lähdekoodin ohjelmaa, jotka toimivat myös Linuxissa: Darktable ja Rawtherapee.

Mikään ohjelmista ei kuitenkaan pystynyt korvaamaan Lightroomia. Niistä puuttuu joko kirjastomoodi tai tärkeät toiminnot on toteutettu kömpelösti. Esimerkiksi Lightroomin export-toimintoa vastaavaa ei löytynyt yhdestäkään. Darktable ja Rawtherapee ovat tyypillisiä nörttiprojekteja, joissa on valtavasti säätimiä ja toimintoja, mutta peruskäytettävyys tökkii eivätkä ne hyödynnä hiiren kakkospainiketta kunnolla.

Lisäksi kaikki ohjelmat olivat vielä Lightroomiakin hitaampia ja ne käyttivät xmp-lisätiedostoja, jotka eivät ole yhteensopivia keskenään. Niissä on siis sama vendor lock-in -ongelma kuin Lightroomissa. Hyvänä puolena on, että kaikista saa ladattua rajoitetun ajan toimivan testiversion, joten ohjelmia on helppo vertailla omien tarpeiden pohjalta.

Hankin juuri uuden koneen ja yritän siirtää vanhan, moneen kertaan päivitetyn Lightroom 6.14-version koneesta toiseen. Ilman alkuperäisiä tiedostoja ja avaimia se tuskin onnistuu. On päätettävä, mennäkö pakolla Lightroom-pilveen vai vaihtaako ohjelmaa? Ehdotukset ovat tervetulleita.

[LISÄYS: Rekisteröity käyttäjä voi ladata vanhan Lightroom-version kirjautumalla AdobeID-tunnuksella. Hintaero US- ja Suomi-hintojen välillä kutistuu oleellisesti kun huomioidaan ALV:n vaikutus]

24 kommenttia:

  1. Itselläni on myös käytössä Lightroom 6.14, joka on täysin riittävä minulle. Kamerani on varsin vanhaa mallia, joten uusien kameroiden profiilien kanssa ei ole ollut vanhassa Lightroomissa ongelmaa.

    Mutta uusi peilitön kamera on harkinnassa. Sen verran olen kokeillut, että esim. Canon EOS R:n ja Sony A7r III:n raw-tiedostot siirtyivät tähän versioon sisään ok. En nyt muista yritinkö kääntää niitä samalla DNG-muotoon.

    En ole itsekään keksinyt muuta vaihtoehtoa, kuin vanhalla sinnittely tai sitten joskus tulevaisuudessa pakkosiirtymä pilviversioon.

    VastaaPoista
  2. EOS R -kameran raw-tiedostoja tuetaan vasta LR 8.0-versiosta lähtien. Ei pitäisi onnistua 6.14-versioon muutoin kuin DNG-kierrättämisen tai jpeg-tiedostojen kautta.

    VastaaPoista
  3. Oletko rekisteröinyt LR6:n? Jos olet, kirjaudu Adobe-tilille ja sieltä kohta Omat sopimukset - Tilauksen hallinta. Ko. sivulla taas siirrytään vasempaan sivupalkkiin ja sieltä avataan Omat tuotteet. Rekisteröimäsi tuotteet näkyvät sitten ko. sivulla sarjanumeroineen, kohdassa Rekisteröidyt tuotteet. Täältä voi sitten ladata version 6.0: https://helpx.adobe.com/download-install/kb/lightroom-downloads.html minkä voi sitten päivityksien tarkastuksella päivittää uusimpaan versioon.

    VastaaPoista
  4. Lataa kokeiluversio tästä: https://www.on1.com/products/photo-raw/ Olen itse kokeiluvaiheessa ja aika vaikuttunut. Yhdistää Photoshopin ja Lightroomin hyvät puolet. Lightroom-tyyppistä editointia, plus layerit ja varsin kehittyneet maskausominaisuudet yms. Saa tarjouksista n. 60 eurolla. Ei kk-maksua. Hieman tietysti oppimiskäyrää, mutta ei paljon. Aika intuitiivinen, ja kehittyneempiin ominaisuuksiin on opetusvideoita. Jos ostaa lisäksi Plus-palvelun, saa valtavan määrän materiaalia, opetusvideoita, webinaareja, jne.

    VastaaPoista
  5. Adoben Lightroom-sivulla lukee tylysti: "Lightroom 6 has been discontinued and is no longer available for purchase on Adobe.com." Kutonen on aikoinaan päivitetty viitosen päälle, joka oli päivitetty nelosesta jne. Pitääpä kokeilla, näkyisikö lataussivu rekisteröityneille käyttäjille.

    VastaaPoista
  6. "Lataa kokeiluversio tästä: https://www.on1.com/products/photo-raw/ Olen itse kokeiluvaiheessa ja aika vaikuttunut."

    Kuten blogissa kirjoitin, ON1 oli yksi vuosi sitten kokeilemistani ohjelmista. Silloin en siitä innostunut, itselleni tärkeämpää on tiedostojen hallinta, perussäädöt ja export-toiminnot - en niinkään kaipaa Photarin korviketta. Pitää tarkista, miten ohjelma on vuodessa muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta on tullut simppelimpi käyttää. Ei tarvitse enää hyppiä erilaisten "modulien" välillä. Eihän niitä kehittyneempiä Photari-toimintoja ole pakko käyttää. Tuo nyt vain on aika hyvä vaihtoehto SEKÄ Lightroomille että Photoshopille. Muita vaihtoehtoja voi toki etsiä. Täällä on aiheesta aika paljon:
      http://lifeafterphotoshop.com/

      Poista
  7. Adoben sivulla Lightroom 6 näkyy rekisteröityneenä "Omat sovellukset"-kohdassa, mutta latausvaihtoehdoissa on vain uusia CC-versioita. Toivottavasti vanha Adobelta ostettu päivitystiedosto on vielä levyllä tallella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kutosen voi ladata tältä sivulta kun on kirjautunut sisään, laitoin linkin jo tuonne aiempaan kommenttiini: https://helpx.adobe.com/download-install/kb/lightroom-downloads.html

      Sivulla on paksu väliotsikko "Download Adobe Photoshop Lightroom", siirry siitä vielä vähän alaspäin ja siinä on alekkain versiot 6,5 ja 4. Paina korpinnatsasta auki se Adobe Photoshop Lightroom 6 ja sitten siihen avautuu Application installers, on Macille ja Windowsille omansa.

      Poista
    2. Katsoin huonosti, kun en vierittänyt sivua alaspäin - kiitos vinkistä!

      Poista
  8. Suomen hinnoissa on Alv mukana. Lisäksi vuositilaus yleensä on edullisempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti itsekin sanoa, että jenkkilässä paljon matkustelleen Järvisen luulisi tietävän, että jenkkilässä ilmoitetaan verottomat hinnat ja verot lisätään vasta oston yhteydessä. Suomessa taasen vero on jo hintaan sisällytetty.

      Poista
    2. Suomen vuositilaushinta 147,91 euroa eli säästöä kuukausitilauksiin verrattuna kokonaista 77 senttiä. Ilman ALV:tä vuositilaus 119,28 euroa. Totta, ALV selittää suuren osan hintaerosta. Vuositasolla eroa jää 13,55 euroa eli kymmenisen prosenttia.

      Poista
  9. Varmaan riippuu harrastuksen määrästä. Jos vain kevyttä, kannattanee harkita jotain muuta ja edullisempaa tai ilmaista.

    Vähänkin pidemmälle kiinnostuneelle tämä on yksi pienimmistä kuvauksen kustannuksista ja siinä ei kannata pihtailla. Pilvitilaus on hyvin huoleton ja sisältää kaksi järeää työkalua sekä jatkuvan kehityksen. Itse saan tehtyä käytännössä lähes kaiken LR:lla, PS:lla sekä joillakin plugareilla (NIK) ja hyvin ketterästi - aikaa jää mahdollisimman paljon itse kuvaamiseen.

    Pilvipalveluun koukuttamisesta ja sitten ryöstämisestä keskusteltiin paljon muutoksen alkuvaiheissa. Sittemmin epäilyksille ei enää ole ollut perustetta.

    Ja ainahan näille löytyy avoimeen koodiin perustuvia vaihtoehtoja, jos haluaa syventyä ohjelmien kanssa jumppaamiseen.

    VastaaPoista
  10. Kommentoin tuolla alussa, että sain importattua Lightroom 6.14-versioon Canon EOS R:n raw-tiedostoja. Kokeilin nyt uudestaan ja eihän se harmikseni onnistunutkaan. Olin näemmä aiemmin kokeillut Canon 5D mk IV:n raw-tiedostolla ja se oli siirtynyt sisään ok.

    Ehkä jollain konvertterilla saisi EOS R:n raw-tiedostot muutettua sellaiseen raakamuotoon, että ne siirtyisivät ok myös vanhaan Lightroomiin.

    VastaaPoista
  11. Köyhille on olemassa Gimp.

    https://www.gimp.org/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arch Linux + kde plasma + digiKam + darktable + gimp
      Kuvaan aina raw-tiedostoja ja köhyydestä en niin varma, hyvin toimii!

      Poista
  12. Kyse ei ole köyhyydestä vaan sitoutumisesta, joka on kirjastotyyppisissä ohjelmissa väistämätöntä. Gimpillä köyhä voi korvata Photoshopin, mutta ei Lightroomia.

    VastaaPoista
  13. Sitoutuminen tapahtuu vain osaamisen suhteen. Osaaminen toki on paljon työkalua tärkeämpi. Eli mikä tahansa ohjelma varmaan on melko hyvä, kunhan sitä vaan osaa käyttää kunnolla. Vielä parempi on, jos hallitsee kuvankäsittelyn yleiset periaatteet ja tavoitteet.

    LR mahdollistaa käytännössä kaiken metadatan (kehitysasetukset ml, liputukset pl) kirjoittamisen mm. DNG-tiedoston kehykseen (tai valmistajakohtaisen tiedostonmuodon sidecariin). Sieltä niitä voi sitten hyödyntää muissa ohjelmissa, jos vaihtaminen kiinnostaa. Poikkeuksen muodostavat PS:n eräät tiedostomuodot ja layer-rakenteet, jotka eivät kaikissa tapauksissa ole yhteensopivia.

    Jos sitten haluaa käyttää aikaa ja kasata open source -ohjelmista LR+PS:ää vastaavan kokonaisuuden, ratkaisuja löytyy vaikkapa tästä https://alternativeto.net/software/adobe-lightroom/

    VastaaPoista
  14. LR mahdollistaa käytännössä kaiken metadatan (kehitysasetukset ml, liputukset pl) kirjoittamisen mm. DNG-tiedoston kehykseen (tai valmistajakohtaisen tiedostonmuodon sidecariin).

    Niin mahdollistaa, mutta oletko testannut miten se toimii käytännössä? Vuosi sitten kokeilin muokkausten siirtymistä ohjelmasta toiseen ja huomasin, että edes perustoiminnot kuten kuvan rajaus tai kääntö (oikaisu) eivät siirtyneet, värikorjauksista tai spot removal -toiminnoista puhumattakaan.

    Kokeilu oli silloin varsin työlästä, mutta jos joku ehtii tehdä vastaavan vertailun nykyisillä versioilla, olisi kiinnostavaa kuulla tuloksista.

    VastaaPoista
  15. En tosiaan ole testaillut, tätä ohjelmajumppaahan juuri haluan välttää. DNG kehykseen säätöjen tallentaminen on minulle tapa varmistaa sitä riskiä vastaan, että LR-kanta hajoaisi ja joutuisin rakentamaan sen uudelleen. Tehtyä käsittelytyötä en siis menetä tässä tapauksessa.

    Kokeilin kuitenkin selkeää tapaa exportata LR:sta tif-(16 bit) ja jpeg muodossa kuvia ulos, molemmilla tavoilla aukeavat Rawtherapee:ssä ihan oikein.

    Nettikeskustelujen perusteella vaikuttaisi siltä, että LR:n säätöjä ja kantarakennetta ei voisi siirtää muihin DAM-tyyppisiin ohjelmiin. Jos näin ei ole mahdollista, menetetään käsittelyhistoria, ts. LR säätöjä ei voi muokkailla. Toki aina voi jatkaa muokkaamista esim tif.stä tai aloittaa alkuperäisestä kokonaan uudelleen.

    Varmaan joku innokas voi jatkaa tästä pohdintaa, minä jatkan LR+PS-yhdistelmällä.

    VastaaPoista
  16. Kiitos kirjoituksesta. Muistutti, että tuollaisilla kustannuksilla ja tällä harrastusmäärällä en sitoudu Lightroomiin jatkossa. Minulla on peräti LR v 2.x ja olen ollut siihen tyytyväinen, kunnes uuden järjestelmän RAW muotoa se ei enää tunnistanut.

    Mietinnässä oli edellä mainittu on1, mutta nyt olisin päätymässä Corelin AfterShot Pro. Oletko sitä kokeillut? Tärkeintä itselle on kuvien hallinta, tuhoamaton muokkaus ei ollenkaan.

    VastaaPoista
  17. Tavallaan ymmärrän tuon tuskastumisen joka sitouttaa ihmiset kuukausimaksuun, mutta toisaalta. IT-alaa jo pitkään nähneenä ennustin jo 5 vuotta takaperin, että ohjelmalisenssit tulevat poistumaan ja kaikesta maksetaan käytön mukaan. Adobe ei ole poikkeus tässä ollenkaan, kaikki muutkin suuret ohjelmistotalot ovat tähän kelkkaan lähteneet mukaan. 10 vuoden päästä lisenssejä pidetään ihan outona asiana ja hyvä niin.

    VastaaPoista
  18. Kiitos hyvästä postauksesta.

    Oletko / joku kanssalukijoista käyttänyt Alien Skin Exposure X4.5:ä? Törmäsin softaan muutama viikko sitten Life after Photosopin Lightroom-vaihtoehtoja puntaroivan kirjoituksen kautta (http://lifeafterphotoshop.com/lightroom-alternatives-which-is-best/ ). Sikakalliin Phase One Capture One Pro 12:n jälkeen kirjoittajan suositus on ON1 Photo RAW (http://lifeafterphotoshop.com/on1-photo-raw-2019-review/) ja em. Alien Skin Exposure (http://lifeafterphotoshop.com/alien-skin-exposure-review/)

    Kokemuksia / kommentteja?

    VastaaPoista