Kokemuksia käytetystä Canon 1Ds III -kamerasta

Syksyllä 2007 unelmoin täydellisestä kamerasta. Se oli juuri julkistettu Canon 1Ds III, jonka täyden koon kennossa oli peräti 21 megapikseliä ja aikansa mittapuulla kamera oli kaikin puolin vaikuttava. Hinnan (7999 euroa) vuoksi oli kuitenkin tyytyminen samana päivänä (20.8.2007) julkaistuun kroppikennoiseen 40D-malliin.

Miltä 1Ds III tuntuisi tämän päivän käytössä? Hinta on laskenut niin, että käytetyistä 1Ds III -kameroista pyydetään 500-1000 euroa. Vuosi sitten tein tarjouksen yhdestä, mutta silloin ei napannut. Jokin aika sitten näin edullisen myynti-ilmoituksen ja vähän myöhemmin posti toi tämän legendan käsiini.

Miksi kukaan ostaisi 12 vuotta vanhaa kameraa? 1Ds III on soiva peli vielä tänäkin päivänä. Se on vanhoista 1-sarjan malleista paras, sillä täyden kennon lisäksi siinä on mm. mikrofokussäätö, cf- ja sd-korttipaikat, kennonpuhdistusautomatiikka, litium-akut ja jopa yksinkertainen live view ("elävä etsinkuva", kuten sitä tuolloin nimitettiin). Käyttöliittymän puolesta kamera ei juuri eroa uudesta 1Dx II:sta, megapikseleitä siinä on jopa enemmän, ja joidenkin mielestä kamera tallentaa värit uusia malleja luonnollisemmin. Etsinkuva on iso ja kirkas vielä tämäkin päivän mittareilla.

Canonin 1-sarjan ammattilaiskameroissa on jotain samaa kuin raskaassa hifissä. Kuka tarvitsee 50 000 euron kaiuttimia tai 10 000 euron vahvistinta? Niitä ostetaan omistamisen ilosta ja siksi, että hyvin tehty laite säilyttää arvonsa muovirimpuloita paremmin. Niitä on edelleen ilo käyttää.

Sulkimen laukaisumääristä ei ollut tietoa, mutta kamera oli ulkoisesti siistissä kunnossa. Näitä käytettiin yleensä studioissa sisätiloissa, ei urheilukentillä tai piilokojuissa. Akkukin toimii yhä, se näyttää 76 % varausta 128 laukaisun jälkeen -- ei huono. Aion käyttää kameraa laitekuvauksiin ja kakkosrunkona ulkona. Oletan sen kestävän paremmin sääolosuhteita kuin 5Dm3-kamerani.

Digitekniikka lyhentää tuotteiden elinkaaria. Mekaanisia kameroita voi korjata vuosikymmenten ajan, mutta digilaitteet vaativat huoltoon ja säätämiseen toisia digilaitteita. JAS tekniikka ei uskaltanut luvata, että edes kameran säätäminen onnistuu, varsinaisista korjauksista puhumattakaan.

Kun kyse on ammattilaitteesta, varaosien loppuminen jo runsaan 10 vuoden jälkeen kuulostaa lyhyeltä. Tässä välissä Canonilta on tullut vain kaksi ammattirunkoa (1Dx ja 1Dx II, joku voi laskea kolmanneksi 2009 julkistetun IV-mallin, mutta se oli urheilukuvaajille suunnattu kroppimalli). Jos suljin pettää, kamera on romua, sillä varaosia ei saa.

Säätäminen oli tarpeen, sillä mitä lyhyemmäksi valotusaika kävi, sitä paksumpi valojuova ilmestyi kuvien yläreunaan.

Valojuova 1/8000 s. kuvassa.

Onneksi säätäminen onnistui ja kennon puhdistamisen jälkeen kamera oli taas käyttökelpoinen. Huolto maksoi 174 euroa. Ainoa miinus tulee siitä, ettei tarkennusta saa toimimaan luotettavasti 1,2- ja 1,4-objektiivien täydellä aukolla. Mikään mikrofokusarvo ei tuota teräviä tuloksia kaikilta etäisyyksiltä. F2-objektiiveista alkaen tarkennus toimii.

Vertailu 1Dx II-malliin osoittaa, miten vähän 1-sarjan kamerat ovat 12 vuodessa ulkoisesti muuttuneet.

1Dx II on selvästi isompi.

Uudet liitännät vaativat lisää luukkuja kylkeen.

Ylhäältä katsottuna juuri mikään ei ole muuttunut.

Takana painikkeita on muutettu enemmän.

Takaseinästä löytyy useita muutoksia. Pystykuvauksen joystick on tullut lisää, samoin vipu live-kuvausta varten. Painikkeiden järjestystä on muutettu, mutta vanha järjestys oli jopa parempi:

1Ds III alareunan painikkeet.

1Dx II alareunan painikkeet.

Uudessa kamerassa painikkeet ovat yhdessä rivissä, kun vanhassa toisto- ja poisto-painikkeet olivat selvästi erillään toisistaan. Vanhassa kuvaa pitää suurentaa hankalasti askel kerrallaan eikä voi hypätä suoraan 1:1 tasolle. Vanha kamera näyttää valotuksen kompensoinnin vain pystyasteikolla etsimen oikeassa reunassa, uusi lisäksi etsimen alareunassa muiden tietojen kanssa, joten se osuu paremmin silmään.

Jopa laturit ja akut ovat hyvin saman näköisiä, eivät kuitenkaan keskenään yhteensopivia.

Laturit.

Mikä sitten on muuttunut 12 vuodessa? Uudessa kamerassa on valmiina Ethernet-liitäntä, GPS, videokuvaus (HD, 4K) ja kosketusnäyttö, sekä tietenkin paremmat suoritusarvot.

Vanha kamera tarjosi ISO-arvot 100-1600 (laajennettuina 50-3200). Kohina alkaa näkyä 800:sta ylöspäin, mutta ei häiritsevästi. Uusi kamera on huomattavasti kehittyneempi, natiiveja ISO-arvoja piisaa 51 200 asti (laajennettuna 409 600:een). Vanha kamera sopii studiotyöhön ja kesäpäiviin, uusi mihin tahansa. Etenkin sarjakuvauksen nopeus on kasvanut 14 kuvaan sekunnissa (live view -tilassa 16 fps), kun vanhassa nopeus oli noin viisi. Kaksi vanhaa DIGIC 3 -prosessoria miettii hetken, ennen kuin raw-kuva ilmestyy laukaisun jälkeen näytölle -- kaksi DIGIC 6 -prosessoria näyttää kuvan välittömästi.

Monista parannuksista huolimatta 1Dx II on uutenakin hieman halvempi kuin 1Ds III aikoinaan.

Vanhan kameran kolmen tuuman takanäytössä oli 230 000 pikseliä, nyt niitä on 1 620 000 kappaletta. Liekö vanhan kameran näyttö ikääntynyt, mutta sen kuva on paitsi epätarkka myös vääristyy selvästi ruskeaksi yläviistosta katsottuna. Tarkkuuden puutteen huomaa myös valikkoteksteissä.

Kaiken kaikkiaan parannukset eivät ole järisyttäviä. Vanha työhevonen rouskuttaa vieläkin mallikkaasti niin kauan kuin suljin vain kestää.

Tämän voi tulkita kahdella tavalla. Joko Canon on löytänyt optimaalisen konstruktion ja kehittänyt perinteisen peilikameran valmiiksi -- tai sitten se kertoo, että on jo korkea aika ottaa seuraava teknologialoikka eteenpäin ja siirtyä peilittömiin runkoihin.

Microsoft Surface Laptop 2 -läppäri

Microsoftin päätös ryhtyä muutama vuosi sitten tablet- ja läppärivalmistajaksi kummastuttaa edelleen. Miksi softayhtiö pyrkii laitemarkkinoille, joilta muut suuret valmistajat pyrkivät pikemminkin pois? Muutama vuosi sitten läppäreitä pidettiin taantuvana alana. Nyt kysyntä on vakiintunut ja tabletit hiipumassa, mutta uutta kasvualaa siitä tuskin tulee koskaan.

Microsoftin selityksen mukaan vain omalla tekniikalla Windowsista saadaan kaikki hyöty ja asiakkaalle voidaan tarjota paras käyttäjäkokemus. Uskokoon ken tahtoo. Eipä näissä läppäreissä suuria eroja ole, oli valmistaja kuka tahansa.

Microsoft Surface Laptop 2

En ole koskaan it-urallani tuntenut itseäni yhtä tyhmäksi kuin saadessani ensimmäisen Surface-läppärin käteeni. Miten /&#%/ tämä käynnistyy?! Vasta pitkän etsimisen jälkeen huomasin, että virtapainike on piilotettu näppäimistöön. Ei kuitenkaan reunaan, kuten Applella, vaan sisemmäksi Del-näppäimen viereen.

Etsi kuvasta virtakytkin.

En ole vieläkään vakuuttunut ratkaisun toimivuudesta, mutta tällä kertaa sain ainakin koneen päälle ongelmitta. Ja konehan on hieno: todella ohut ja sileä, tuo mieleen Mac Airin. Ulkomitoiltaan Surface on hieman pienempi, mutta ohuempien reunojen vuoksi näytön koko on samaa luokkaa. Vertailukohtana on Air-koneiden vanha versio (2017), josta pidin niin, että ostin toisen kun niitä vielä sai. Näytön koko on 13,5 tuumaa ja tarkkuus erikoiset 2256x1504 kuvapistettä. Kuvanlaatu on erinomainen, huomattavasti vanhaa Mac Airia parempi. Kuvasuhde 3:2 sopii paremmin toimistotyöhön kuin elokuvien katseluun. Kosketusnäyttö sopii moniin tilanteisiin ja sitä voi tehostaa erikseen ostettavalla kynällä.

Laite on siisti, mutta varsinkin testikoneen mustana vaikutelma on kovin insinöörimäinen. Ei tällä design-palkintoja voiteta, mutta ei ole tarkoituskaan. Painoa on vain 1,25 kiloa. Yksityisen käyttäjän kannattaa valita jokin uusista väreistä mustan sijaan, kuten burgundin punainen tai koboltinsininen.

Ulkomitoiltaan Surface 2 on liki identtinen vanhan Airin kanssa. Paksuus on 1,45 senttiä, syvyys 22 ja leveys 31 senttiä. Painoa kertyy mitättömät 1,25 kiloa.

Ulkomitat ovat lähes identtiset vanhan Mac Airin kanssa.

Testikoneessa oli i5-8250U 1,6 GHz prosessori, kahdeksan gigatavua keskusmuistia ja 256 gigatavun levyasema. Kyljessä on MiniDP-portti näyttöä varten ja yksi USB 3-portti. Akkunäyttö kertoo vain prosentit eikä arvioi jäljellä olevaa käyttöaikaa, mutta testikäytön aikana akku tuntui riittävän mainiosti koko työpäiväksi -- ja enemmänkin. Microsoftin oma ilmoitus on 14,5 tuntia.

Molemmat ovat yhtä korkeita.

Näppäimistön liikerata on riittävä ja kosketuslevy on mahtavan kokoinen. Painikkeet on upotettu itse levyyn.

Parasta koneessa on Windows Hello, joka avaa lukituksen kun näyttö nostetaan pystyyn. Käyttäjän tunnistus tapahtuu muutamassa sekunnissa, eikä se hämäänny edes silmälaseista. Hello ei tietenkään ole Surface-koneen yksinoikeus, mutta jaksaa aina ilahduttaa käytännöllisyydellään.

Laturissa on usb-paikka.

Laturi on hyvä, sillä verkkojohto on lyhyt, mutta muuntajan jälkeen tuleva pienjännitejohto riittävän pitkä. Laturissa on myös usb-latauspaikka vaikka langattomille kuulokkeille tai hiirelle. Tietokoneen päässä on helposti irtoava magneettiliitin, jollaisesta Apple on uudessa Air-mallissaan ikävästi luopunut.

Miinuspuolelle jäävät liitännät. USB 3.1 ja sd-kortinlukija olisivat tervetulleita.

Vanhaa Surface-läppäriä myydään uuden mallien tieltä tarjouksissa jopa 900 eurolla. Uusi versio on tehokkaampi, mutta perusominaisuuksiltaan samanlainen. Pienellä 128 gigan levyllä 2-mallin saa noin 1200 eurolla, isompi 256 gigan levy nostaa hinnan jo lähes 1600 euroon.

iPhonen akun kesto, osa 2

Äskettäin ihmettelin Siriä, joka söi iPhonesta akun jo yhdessä päivässä, vaikkei toiminto ollut edes käytössä. Luulin jo ratkaisseeni ongelman, mutta ilo oli ennenaikainen. Akku tyhjeni silti liian nopeasti ja mikä pahinta täysin epälineaarisesti. Varauksen määrä saattoi laskea 30 prosentilla yhdessä hetkessä, vaikkei puhelimessa ollut edes Facebookin kaltaisia virtasyöppöjä.

Apua, akku tyhjenee itsestään!

Aloin etsiä asetuksia, jotka vaikuttavat akun kestoon. Ensimmäisenä huomasin, että vaikka iPhone SE ei ollut varsinaisesti käytössä, sen näyttö oli usein päällä laukusta otettaessa. iOS 10:ssä oli tullut toiminto, joka herättää näytön, kun puhelinta siirrellään. Oletusarvona asetus on päällä, mikä tuntuu oudolta: miksi näytön pitäisi syttyä puhelimen liikkuessa esimerkiksi taskussa? Ei ihme, että akku kuluu turhan nopeasti.

Pari vuotta sitten nousi kohu, kun Apple myönsi hidastavansa vanhoja puhelimia, jotta niiden akku selviäisi äkillisestä virtapiikeistä. Asetuksiin lisättiin Suorituskyvyn hallinta, joka rajoitti kulutusta.

Itselleni asia tuli vastaan, kun puhelin oli ollut pitkään päällä tallentamassa kävelyreitin sijaintitietoja, mutta akku loppui kesken. iPhone näytti ilmoituksen "Tämä iPhone sammui odottamattomasti, koska akku ei pystynyt antamaan tarvittavaa huipputehoa":

Tämän virheen jälkeen iPhone kytki päälle suorituskyvyn hallinnan.

Se löytyy Akku-asetuksista.

iPhone Suorituskyvyn hallinta -asetus

Kannattaa kokeilla, vaikuttaako asetuksen poistaminen myönteisesti omaan puhelimeen. Tässä tapauksessa ongelma ei poistunut, vaan puhelimen akkunäyttö putosi edelleen äkillisesti 1 % tasolle.

Varauksen piti olla lopussa, mutta Yle Areena näkyi melkein kolme tuntia.

Ilmeisesti vika ei ollutkaan akussa, vaan varausnäytössä. Jätin puhelimen toistamaan Yle Areenasta live-lähetystä ja yhden prosentin akusta huolimatta kuva näkyi yli kahden tunnin ajan! Kun akku oli aidosti tyhjä, latasin sen uudelleen täyteen ja laitoin Yle Areenan toistumaan koko päiväksi kello kymmeneltä.

iPhone SE toisti Yle Areenaa koko päivän.

Akun varaustila aleni lineaarisesti päivän mittaan, kuten pitikin. Kello 17 aikaan akkua oli vielä jäljellä noin 15 % verran. Jouduin lähtemään muualle enkä nähnyt, miten pitkään toisto todella jatkui, mutta akkumittarin mukaan näyttö oli ollut päällä lähes 10 tuntia.

Aika hyvin puhelimelta, jonka akku ennen tyhjeni päivässä, vaikkei laitetta edes käytetty! Vika ei siis ollutkaan akussa vaan iPhonen virranhallinnassa ja varaustilan näytössä.

Tyhjennysharjoitusten jälkeen akku kesti yli kaksi vuorokautta, mitä voi pitää kohtuullisena aikana muutaman vuoden vanhalle, joskin hädin tuskin käytetylle iPhonelle.

Nyt akku näyttää toimivan normaalisti.

Hyllyllä seisova puhelin tyhjenee itsestään tasaisesti. Kuvasta erottaa jopa virransäästötilan vaikutuksen, kun se kytkeytyy päälle ja lieventää käyrän kulmakerrointa.

Vaikka nämä mittaukset ovatkin iPhonesta, kokemukset pätevät kaikkiin litium-akuilla varustettuihin laitteisiin. Niiden akku kannattaa silloin tällöin ajaa täysin tyhjäksi. Lisäksi oman laitteen asetuksista saattaa löytyä valintoja, jotka vaikuttavat ratkaisevasti akun kestoon. 

Pakolla Lightroom-pilveen?

Pitkäaikaisena Lightroomin käyttäjänä olin pettynyt, kun Adobe ilmoitti lopettavansa pakettina myytävän ohjelman kehittämisen ja myynnin. Viimeiseksi versioksi jäi syksyllä 2017 ilmestynyt 6.14. Nyt vanhaa 6-versiota ei saa enää mistään.

Tarjolla on vain pilvipalveluna myytävä Lightroom Classic CC, jonka hinta on alimmillaan 12,39 euroa kuukaudessa eli noin 150 euroa vuodessa. Rahan vastineeksi saa aina uusimmat päivitykset sekä kamera- ja objektiiviprofiilit. Hintaan sisältyy myös Photoshop CC, jolle useimmat kuvaajat löytävät käyttöä (eivät kuitenkaan kaikki).

Vanha versio maksoi ostettaessa noin 140 euroa, lisäksi versiopäivityksestä perittiin noin 75 euroa. Jos ei halunnut päivitystä, vanhaa versiota pystyi käyttämään liki ikuisesti. Kuluneina 10 vuotena olen ostanut ohjelman ja päivittänyt sen kolme kertaa, joten rahaa on kulunut 140 + 3*70 = 350 euroa. Pilvimalli tulee maksamaan samassa ajassa 1500 euroa, mikä on hyvän järjestelmäkameran hinta. Adoben saama rahamäärä yli nelinkertaistuu. Ei ihme, että softan tekijät pitävät pilvimallista!

Photoshopin tapauksessa pilviversio on näppärä, koska sen voi ostaa vain tarvittaviksi kuukausiksi ja ohjelman käytön voi lopettaa milloin vain. Lightroomin suhteen on toisin. Siinä käyttäjä jää pilven vangiksi eikä paluuta enää ole, koska kirjasto ja kuviin tehdyt muutokset ovat vain Lightroomin itsensä luettavissa.

Lightroomin pilvitilauksen voi lopettaa, mutta sen jälkeen ei pysty enää muokkaamaan uusia eikä edes vanhoja kuvia. Nettikeskusteluissa neuvotaan viemään kaikki valokuvat jpeg-muotoon ja toiseen ohjelmaan, mutta neuvo on kerrassaan typerä, koska silloin raw menettää merkityksensä ja muokkaukset jäävät pysyviksi.

Toinen neuvo on tallentaa muutokset ja metadata xmp-tiedostoihin (sidecar), mutta vanha Lightroom 6 ei pysty lukemaan kaikkia uudemmalla versiolla tehtyjä muokkauksia. Prosessi olisi muutenkin työläs.

On siis parasta lähteä siitä, että kerran Lightroom-pilveen siirtymisen jälkeen paluuta ei ole. Ja se huolestuttaa.

Adobelle pilviversioihin siirtyminen on ollut loistava veto. Yhtiön liikevaihto lähti vuonna 2015 kasvuun ja on tuplaantunut sen jälkeen. Yhtiö on ostanut omia osakkeitaan, joiden arvo on liki kymmenkertaistunut.

Onko 12 euroa kuukaudessa paljon vai vähän? Laiskalta harrastajalta kului ennen saman verran filmiin tai paristoihin. Kuukausihinta ei ole ongelma, epävarmuus ja paluun vaikeus on. Jos Adobe päättää nostaa kuukausihinnan vaikka tuplaksi, käyttäjien on pakko maksaa. Voi myös pohtia, kannattaako Adoben ylläpitää loputtomasti vanhaa Classic-versiota, vai siirtyä yksinomaan aidon Lightroom CC -version (jep, hämmentäviä tuotenimiä) kehittämiseen.

Pilvipalveluissa hinnat ovat täysin abstrakti asia. Suomessa Creative Cloudia myydään 12,39 euron kuukausihinnalla:

Creative Cloud Suomen hinnasto.

Yhdysvalloissa hinnat ovat paljon edullisempia:

Creative Cloud USA hinnasto.

Miksi suomalainen käyttäjä maksaa käyttöoikeudesta 148,68 euroa vuodessa kun jenkkikolleega selviää 119,88 dollarilla (105,73 euroa) vuodessa? Suomen hinta oli sama vuosi sitten, mutta mitä se onkaan vuoden tai 10 vuoden päästä? Entä jos Adobe ei enää pysty kasvamaan muulla tavalla kuin asiakkaitaan rokottamalla? Lightroomin käyttäjät ovat turpeeseen sidottuja.

Pysyisin mielelläni vanhassa Lightroomissa, mutta sekään ei ole ongelmatonta. Uudet peilittömät kamerat käyttävät uusia raw-tiedostomuotoja ja profiileita, joita vanhaan versioon ei tule koskaan. Kiertotienä on ylimääräinen dng-muunnos, joka ei sekään kuulosta houkuttelevalta.

Lisäksi näppärä karttatoiminto on lakannut toimimasta. Ilmeisesti Google on muuttanut karttarajapintaa niin, että sovellukset joutuvat maksamaan jokaisesta karttakyselystä erikseen, eikä Adobe tietenkään halua maksaa niiden käyttäjien puolesta, joilta se ei enää itsekään saa rahaa. Tähän tosin näppärä ohjelmoija on kehittänyt oman kiertotien.

Vuosi sitten kartoitin vaihtoehtoja ja kokeilin kilpailevia ohjelmia. Niitä on monia: Canonin ja Nikonin omat raw-muuntimet, Affinity Photo, ON1 Photo Raw ja Capture One. Lisäksi on kaksi avoimen lähdekoodin ohjelmaa, jotka toimivat myös Linuxissa: Darktable ja Rawtherapee.

Mikään ohjelmista ei kuitenkaan pystynyt korvaamaan Lightroomia. Niistä puuttuu joko kirjastomoodi tai tärkeät toiminnot on toteutettu kömpelösti. Esimerkiksi Lightroomin export-toimintoa vastaavaa ei löytynyt yhdestäkään. Darktable ja Rawtherapee ovat tyypillisiä nörttiprojekteja, joissa on valtavasti säätimiä ja toimintoja, mutta peruskäytettävyys tökkii eivätkä ne hyödynnä hiiren kakkospainiketta kunnolla.

Lisäksi kaikki ohjelmat olivat vielä Lightroomiakin hitaampia ja ne käyttivät xmp-lisätiedostoja, jotka eivät ole yhteensopivia keskenään. Niissä on siis sama vendor lock-in -ongelma kuin Lightroomissa. Hyvänä puolena on, että kaikista saa ladattua rajoitetun ajan toimivan testiversion, joten ohjelmia on helppo vertailla omien tarpeiden pohjalta.

Hankin juuri uuden koneen ja yritän siirtää vanhan, moneen kertaan päivitetyn Lightroom 6.14-version koneesta toiseen. Ilman alkuperäisiä tiedostoja ja avaimia se tuskin onnistuu. On päätettävä, mennäkö pakolla Lightroom-pilveen vai vaihtaako ohjelmaa? Ehdotukset ovat tervetulleita.

[LISÄYS: Rekisteröity käyttäjä voi ladata vanhan Lightroom-version kirjautumalla AdobeID-tunnuksella. Hintaero US- ja Suomi-hintojen välillä kutistuu oleellisesti kun huomioidaan ALV:n vaikutus]

Valokuvien pienentäminen kannattaa

Jpeg-valokuvatiedostojen pienentäminen kauhistuttaa monia kuvaajia. Totta on, että jokainen kuvatiedostoon tehty muutos vähentää informaation määrää, joten kuvatiedostot kannattaisi säilyttää alkuperäisinä, vaikka niitä pienennettäisiin kulloiseenkin käyttötarkoitukseen (katselu, tulostus, web-julkaisu ym) sopivaksi.

Mutta jos kuvan informaatio ei alunperinkään ole todellista vaan kohinaa tai jpeg-pakkausartefakteja, alkuperäisen kuvan säilyttämisestä ei ole paljon hyötyä. Suurissa kuvamäärissä ne tuhlaavat tilaa ja hankaloittavat varmuuskopiointia.

Erityisen selvästi tämä näkyy älypuhelimella kuvattaessa. Varsinkin sisätiloissa uudetkin kamerat tuottavat tiedostoja, jotka näyttävät kyllä hyvältä ruudulle pienennettyinä, mutta eivät kestä lähempää tarkastelua. Puhelin piilottaa kohinan pakkauksen alle.

Lisäksi kameran oma pakkaus on todella löysää, jolloin tiedostoihin jää paljon turhaa dataa. Tällaisia tiedostoja on turha säilyttää alkuperäisinä. Jo pelkkä kamerapuhelimen kuvan avaaminen Photoshopissa ja tallentaminen takaisin samaan kokoon pienentää koon yleensä puoleen.

Itse pienennän älypuhelimella arkisissa tilanteissa otetut kuvat 3840x2160, 2560x1440 tai jopa 1920x1080 kokoon riippuen siitä, paljonko niissä on yksityiskohtia ja kohinaa. Samalla kuvatiedoston koko pienenee jopa kymmenesosaan, millä alkaa olla merkitystä kun kuvien määrä kasvaa tuhansiin.

(Toinen tapa, se jota useimmat peruskäyttäjät noudattavat, on olla tallentamatta kuvia mihinkään. Ne häviävät puhelimen vaihdon yhteydessä. Tai sitten kuvat tallennetaan Googlen/Applen pilvipalveluun ja maksetaan kuukausimaksua kuvista, joita ei ikinä tule etsittyä tai katsottua. No, kukin tavallaan).

Mutta miten pienentää joukko kuvia nopeasti? Kuvien avaaminen Photoshopissa yksi kerrallaan on työlästä. Joskus tein makron kuvajoukon käsittelyä varten, mutta sekin on turhan vaivalloista.

Äskettäin löysin näppärän Image Resizer -ohjelman, joka lisää pienennöstoiminnon hiiren kakkospainikkeeseen:

Image Resizer pienentää valitut kuvat helposti.

Pienennystä varten voi määritellä valmiita kokoja ja nimetä ne (keskellä).

Imager Resizer asetukset

Käsitellyn tiedoston nimeen voidaan lisätä nimetty asetus (%2) tai kuvan mitat. Uudet kuvat syntyvät vanhojen kanssa samaan kansioon, joten alkuperäiset pitää poistaa käsin. Toivottavasti seuraavaan versioon saadaan toiminto, joka kirjoittaa pienemmät versiot erilliseen kansioon.

Eräässä kansiossa oli 285 CES-messuilta Samsung S9 -kameralla otettua valokuvaa, jotka alkuperäisinä veivät 723 megatavua (keskiarvo noin 2,5 megatavua per kuva). Pakkaus 80 % jpeg-laadulla 2560x1440-kokoon pudotti tilankulutuksen 117 megatavuun (keskiarvo 0,41 Mt/kuva) eli levytilaa säästyi 605 megatavua. Näytöltä (2560x1440-tarkkuus) kuvissa ei huomaa silmämääräisesti mitään eroa alkuperäisiin.

Messumatkan suurikokoisin kuvatiedosto oli LG:n kaarevista näytöistä. Siinä on valtavasti yksityiskohtia (tähtiä). Alkuperäisen kuvan mitat suoraan puhelimesta olivat 4032x2268 pikseliä ja tiedostokoko 5565 kilotavua.

CES-messujen testikuva, koko alkuperäisenä 5565 kilotavua.

Koska Blogger pienentää ja pakkaa kuvat uudelleen, alkuperäistä on turha laittaa sivulle. Yllä on Photoshopin tekemä 1920x1080-pienennös, joten sitä ei voi käyttää kuvanlaadun analysointiin. Se kertoo vain, millaisesta kuvasta oli kyse.

Pelkkä avaaminen ja tallentaminen uudelleen jpeg-arvolla 8 (laatu: high) puolitti kuvatiedoston koon 2678 kilotavuun. Vastaavasti 3840-koko tuotti 2448 kilotavun, 2560-koko 1353 kilotavun ja 1920-koko 862 kilotavun tiedoston.

Useimmissa kuvissa yksityiskohtia on paljon vähemmän, joten pakkausta toimii tehokkaammin. Image Resizer teki kuvasta 2560-kokoisena (oletuspakkausteho 80) 1188 kilotavua ja 1920-kokoisena 699 kt.

Eikö näin suuri ero näy jo paljain silmin? Yleensä ei, sillä alkuperäisen kuvan informaatio ei ole todellista, ja siksi sen poistaminen ei haittaa.

Alkuperäisen kuvan oikeasta alareunasta otettu leike näyttää, miten paljon artefakteja kameran oma kohinanpoisto on tuottanut:

Alkuperäinen

Suunnilleen sama kohta 2560x1440-versiosta:

2560-versio.

Skaalataan sitten molemmat versiot Photoshopissa täyttämään koko 2560x1440-näyttö (Ctrl+0), otetaan ruutukuva vasemmasta ylänurkasta ja verrataan niitä keskenään.

Alkuperäinen kuva:

Alkuperäinen.

Sama kohta 2560x1440-kuvasta ruudulta kaapattuna:

2560-versio.

Varsinkaan Bloggerin jäljiltä kuvissa on mahdotonta nähdä mitään eroa, vaikka alkuperäisen kuvan informaatiosta on poistettu 75 prosenttia (5565 -> 1353 kt). Photoshopissa huomaa pienen eron tähtien terävyydessä, kun kuvia vaihtelee nopeasti peräkkäin. Pienennetty versio on myös aavistuksen kirkkaampi.

Lopuksi pari varoituksen sanaa. Pienentäminen ja tiivistäminen sopii arkisiin kuviin, joissa ei ole mitään erityistä. Mitä huonompi valaistus, sitä enemmän informaatiota voi poistaa.

Monella on tapana kuvata puhujien Powerpoint-kalvoja. Niitä voi huoletta pienentää ainakin 1920-kokoon asti, usein enemmänkin.

Tasaisten pintojen ja hitaasti muuttuvien värien kohdalla (taivas, auringonlasku) pienennös tai pakkauksen kiristäminen voi tuottaa uusia artefakteja. Ja jos kuvia haluaa säätää tai käsitellä muulla tavoin, se kannattaa tehdä alkuperäisistä tiedostoista. Näkymätönkin informaatio saattaa vaikuttaa käsittelyn jälkeiseen lopputulokseen.

Powerpoint ja tiedoston koko kuvineen, osa 2

Lukijakommentin perusteella jatkoin Powerpoint-tiedostokokeita. Miten tiedoston koon käy, jos kuvien liittämisen jälkeen merkitään jokin kuva ja valitaan Muotoile > Pakkaa kuvat:

Powerpointin oma kuvien tiivistystoiminto.

Tällä toiminnolla kuvan tarkkuutta voidaan laskea haluttuun ppi/dpi-määrään ja vaikutus ulottaa joko aktiiviseen tai (rasti poistamalla) kaikkiin kuviin. Lisäksi Powerpointin sisällä rajatut alueet kuvasta voidaan poistaa pysyvästi, jolloin rajausta ei voi enää muuttaa.

Kuvien pakkausasetukset.

Pikaisten kokeilujen perusteella näyttäisi siltä, että Powerpointin oma pakkaustoiminto säilyttää häviöttömän pakkauksen, mutta ottaa huomioon koon, johon kuva on dialla skaalattu. Toisin sanoen kerran pienennettyä kuvaa ei voi enää laadun kärsimättä suurentaa takaisin alkuperäiseen kokoonsa.

Käyttämäni kolme ruutukuvaa olivat aavistuksen eri kokoisista ikkunoista kuin alkuperäisessä testissä, mutta tulokset ovat silti vertailukelpoisia. Suora Printscreen ja copy/paste tuotti 1008 kilotavun tiedoston eikä uudelleenpakkaus (96 dpi, joka ilmeisesti oli myös oletustarkkuus) vaikuttanut kokoon mitään. Ilmeisesti copy/paste tuotti kuvalle koon (leveys x korkeus), joka oli sama kuin ruututarkkuus.

Pienentämällä kuvien mittoja ensin Powerpointissa ja tallentamalla ne uudelleen, tiedoston koko putosi 658 kiloon. Vertailun vuoksi: ruutukuvien tallennus ensin jpeg-muotoon ja lukeminen import-toiminnolla dioille tuotti 457 kilotavun tiedoston. Importilla luettujen jpeg-kuvien pienentäminen ja Powerpointin oma pakkaus kutisti esityksen tiedostokoon jopa alle 100 kilotavuun, mutta silloin kuvat olivat jo todella pieniä.

Mitä tästä voi päätellä? Kaikesta päätellen Powerpointin pakkaustoiminto säilyttää häviöttömän pakkauksen, jolloin tiedostokoko riippuu kuvien skaalauksesta dialla. Mikäli kuvia on skaalattu pienemmäksi, uudelleenpakkaus voi tuottaa merkittävän tilasäästön, joka pätee sekä leikepöydän kautta lisättyihin että levyltä tuotuihin (import) jpeg-kuviin.

Parasta on, että Powerpointin omaa pakkaustoimintoa voi käyttää vanhoihin esityksiin ilman, että käyttäjän itse pitää tehdä niihin muutoksia. Kokeilin vaikutusta viimeksi pitämääni tietoturvakoulutukseen, jonka Powerpoint-tiedoston koko oli 32,7 megatavua. Uudelleenpakkauksen jälkeen koko puolittui 18,6 megatavuun. Melkoinen säästö, jonka hintana on, että esityksen kuvien uudelleenkäyttö saattaa hankaloitua. Arkistoiduissa tai yleisölle jaettavissa esityksissä se ei haittaa mitään.

Osallistujille jaettuun pdf-versioon asetuksella oli alle 10 % pienentävä vaikutus. Pdf-tiedostossa kuvat on jo valmiiksi optimoitu oikeaan kokoon ja pakattu häviöllisesti.

Älä linkitä näyttökuvaa automaattisesti - täh?

Asetuksia penkoessa tuli vastaan Powerpointin linkitysasetus, jota en ole ennen huomannutkaan. Versiosta 2013 lähtien on mahdollista valita "Älä linkitä näyttökuvaa automaattisesti", jota ohjeteksti kuvaa hämärästi näin: "Kun käytät Lisää > Kuva ja sieppaus kuvan Internet Explorer-selaimella PowerPoint tehdä kuvan hyperlinkin, joka osoittaa tehdyt muistiinpanot näyttökuva web-sivulle."

Selityksestä päätellen asetus ei vaikuta tämän bloggauksen aiheena oleviin asioihin mitenkään. Hämäryyden lisäämiseksi ohjeteksti käyttää asetuksesta eri nimeä kuin mitä ikkunassa käytetään.

Älä pakkaa tiedoston kuvia.

Sen sijaan alempana oleva muokkaustietojen hylkäys ja Älä pakkaa tiedoston kuvia ovat relevantteja. Ensimmäinen poistaa metatiedot, joita tallentuu kun kuvaa muokataan Powerpointin sisällä. Jälkimmäinen valitsee Powerpointin pakkauksessaan käyttämän kuvan oletustarkkuun dpi:nä tai jättää kuvat haluttaessa kokonaan pakkaamatta, jolloin tiedostokoko moninkertaistuu.

Orcam MyEye avustaa sokeita, seuraava versio myös näkeviä

Parhaimmillaan uusi tietotekniikka ja digitalisaatio rikastuttavat aidosti ihmisten arkea. Yksi sellainen laite on israelilaista alkuperää oleva Orcamin MyEye, josta Iltalehti kirjoitti viikonloppuna Uusi keksintö mullisti sokean Johannan elämän. Jutussa laitetta kokeillut näkövammainen Johanna kertoi, miten laite antaa käyttäjälleen uudenlaisen vapauden, kun pystyy "lukemaan" ulkona näkyviä opaskylttejä ja jopa kirjoja.

Tutustuin laitteeseen tammikuussa USA:ssa CES-messuilla ja kävin sen jälkeen suomalaisen maahantuojan luona tapaamassa Johannaa. Muutama havainto vielä Iltalehden ansiokkaan jutun täydennykseksi.

Kyseessä on siis pieni laite, joka ripustetaan silmälasien sankaan. Toisessa päässä on pieni kamera, toisessa päässä pieni kaiutin, joka kuiskii korvaan mitä kamera näkee. Iltalehden jutussa laitetta kutsutaan virheellisesti älylaseiksi. Kaikki tekniikka on usb-tikun kokoisessa paketissa ja laseiksi käy mikä tahansa.

OrCam MyEye

Tässä esittelijä messuilla:

MyEye ripustetaan silmälasien sankaan.

Kamera tunnistaa esimerkiksi käden, joka nostetaan silmien tasalle. Silloin kaiutin kertoo kellonajan, aivan kuin kädessä olisi näkymätön rannekello. Jos kellon kohtaa osoitetaan sormella, laite kertoo myös viikonpäivän ja päiväyksen.

Vilkaisu virtuaaliseen rannekelloon.

Kamera tunnistaa seteleitä, mistä on suuri apu näkövammaiselle. MyEye kertoo korvaan, minkä arvoinen seteli on kädessä. Laite osaa lukea myös opaskylttejä ja papereita tai kirjan sivuja. Kameran kyljessä on pieni nappi, joka ottaa kuvan paperista ja sen jälkeen laite lukee tekstin ääneen selvällä suomella. Kaikki eivät ole täysin sokeita, jolloin he pystyvät osoittamaan paperista halutun kohdan sormella ja laite jatkaa lukemista siitä.

Kaupassa laite auttaa löytämään oikean tuotteen, sillä se pystyy lukemaan tuotteiden nimiä hyllyltä. Kameran vieressä on pieni salama antamassa lisävalaistusta. Näkevä ei osaa edes kuvitella, miten suuri apu on siitä, että pystyy kotona tunnistamaan lääke- tai shampoopullon.

Laitteelle voidaan opettaa enintään sadan ihmisen kasvot, jolloin se kuiskaa korvaan henkilön nimen. Jos henkilön kuvaa ei löydy muistista, se kuvailee ainakin sukupuolen ja iän (nuori mies, nainen, lapsi jne). Kasvotunnistus aktivoituu kättelyetäisyydeltä.

Ei ihme, että Johanna kehui kovasti laitetta. Sen näkövammaisen arkeen tuoma apu on tuntuva, oikein teknologiaa parhaimmillaan.

Pari rajoitustakin löytyy. Ensinnäkin hinta, joka on 5580 euroa. Kunnat korvaavat näkövammaisille apulaitteita, mutta käytännöt vaihtelevat ja laitteesta olisi apua monelle sellaisellekin vanhukselle, jolla itse ei ole varaa sitä ostaa. Toivottavasti teknologia kehittyy ja hinnat laskevat.

Toinen ongelma on virrankulutus. Kuvien tunnistaminen vie paljon energiaa ja siksi akku kestää vain muutaman tunnin aktiivista käyttöä. Parhaiten laite toimisi, kun se saisi olla koko ajan automaattitilassa - silloin se tarkkailee ympäristöä koko ajan ja tulkitsee tekstejä sekä kasvoja oma-aloitteisesti. Jatkuvassa toiminnassa akku kuitenkin tyhjenee melkein silmissä.

On-demand-käyttö, jolloin laite aktivoituu vain napista, on sekin hyödyllinen. Akun voi ladata usb-liitännällä virtapankista, jollaista sokea käyttäjä kuljettaa varmuuden vuoksi mukanaan. Edellinen versio käytti erillistä keskusyksikköä, jonka iso akku kesti pidempään, mutta oli hankala kuljettaa. Koko järjestelmän kutistaminen silmälaseihin sopivaksi on digitekniikan taidonnäyte. Tällaisten laitteiden edessä on hienoa olla insinööri!

Vanha (vas.) ja uusi (oik.) versio.

Tekniikan käyttö ei rajoitu näkövammaisiin. Orcamin edustaja kertoi messuilla uudesta, työn alla olevasta laitteesta, jonka kamera sijoitetaan rintapieleen tai paidan taskuun.

OrCamin seuraava laite auttaa myös näkeviä.

Kun laite tunnistaa kasvot, se näyttää henkilön nimen ja taustatiedot älykellossa, mistä ne voi vilkaista huomaamattomasti ja näin päästä kiinni small-talkiin. Enää ei tarvitse myyjän hävetä, ettei muista asiakkaan nimeä, yritystä eikä viime vuoden tilausmääriä. Tämä laite voisi kertoa kaiken automaattisesti!

Ostan heti, kun laite tulee myyntiin.